Viimeinen kohde: Helsinki
Maailmanympärysmatkani viimeine kohde oli Helsinki, Suomen pääkaupunki. Paikkaan tupsahdin siinä iltapäivällä ja hilipatihippan siinä baggage claimillä vilahti tuttu ukkeli uunituoreen vaimonsa kera. Nimittäin Tuomas ja Jemina. He olivat tulossa häämatkaltaan Vietnamista ja heidän lentonsa oli ollut vähän myöhässä, minun puolestaan vähän aikaisessa. Tämä hauskan sattuman johdosta pääsin heidän kyydissään kohti keskustaa. Pomppasin kyydistä ja jäin venailemaan ystävääni Samua Alppilan Mäkkärille. Siinä kun pari tuntia istuskelin kahvilla ja katselin ravintelissa pyörinyttä narkki- & juoppopainotteista asiakaskuntaa niin täytyy sanoa, että niin turvaton olo ei ollut kertaakaan reissun aikana, hehee.
Nyt aloin olla jo lähellä kotia, joten ennen lopullista kotiinpaluuta Rautalammille otin tällaisen pehmeän laskun asettumalla pariksi yöksi Rautalammintielle. Majoitusmuotokin oli sellainen mitä en vielä ollut koeponnistanut, nimittäin couchsurfing – sohvamajoitus. Ajattelinpa, että kunhan saan taas kämpän jostaiin niin voisin kyllä liittyä osaksi kansainvälistä couchsurfing.com yhteisöä.
Kuten kaikissa muissakin mym-kohteissa, myös Helsingissä halusin päästä maistamaan paikallista kulttuuria. Niinpä illalla otin nokan kohti Finlandia-taloa ja varsin mielenkiintoista spektaakkelia. Nimittäin lavalle nousi samalla kertaa monikymmenpäinen Riku Niemi Orchestra ja yksi suomen suosituimmista räppipoppoista eli Fintelligens. Täytyy sanoa, että oli kyllä upea vetäisy. Ei muuten onnistu ihan joka esiintyjältä saada tällaisessa istumapaikkakonsertissa saada koko yleisö bailaamaan ympäri salia. Nämä tyypit sen tekivät. Myöskään seura ei ollut huonoa, sillä ikäänkuin vieroitushoitona sain seurakseni uskollisen reissuruunan eli Jarkon.
Ja kuten muissakin kohteissa olen maininnut ”Must-see” paikkoja niin miksipä tekisin poikkeuksen nyt. Tämän pysähdykseni yksi ehdottomasti siisteimpiä paikkoja oli Mäkelänkadulla Vallillassa sijaitseva Pub Magneetti. Pieni, varsin hämyinen ja sekavaakin sekavammin sisustettussa Magneetissa on kyllä mieletön tunnelma. Tuoppi maksaa 2,5€ ja väkeä on aina sen verran kun nyt pikku koppiin mahtuu. Ehdottomasti vierailun arvoinen.
Kevätaurinko alkaa lämmittää jo Suomessakin ja se saa ihmiset iloiseksi. Talven synkkyydestä ei oikeastaan näkynyt enää merkkejä ihmisten kasvoillakaan, hyvä niin. Kai sitä vois lähtee pyörähtää vaikka kotosalla…