Blog

Aamuyö – paras aika tulla ekaa kertaa Bangkokiin.

Minä otin bussi+lauttakombon suoraan Samuilta Bangkokiin. Matkan piti kestää alunperin 12 tuntia, mutta oikeasti kestikin 18. Thailand happens. Ilmastoitu bussi oli ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta ainoa pikku fiba oli se, että viiden aikaan aamuyöstä ei oo kaikista mukavin aika olla ekaa kertaa Bangkokissa. Onneks olin varannu majotuksen etukäteen ja pienen sekoilun jälkeen löysin sinne perillekin. Siinä sivumennen huomasin hyvin jurrisen länkkärin neuvottelevan taksin kanssa hinnasta kainalossaan hyvin paljon naista muistuttava ladyboy. Mietin siinä pitäisikö kaverille mainita asiasta, no en maininnu..

Pyörin sen puolitoista päivää Khao San Roadilla, mikä on reppureissaajien keskittymä Bangkokis. Ihan lepposaa seutua. Oli hauskaa kun oli vaikka syömässä yksin niin ei mennyt kauaa kun joku toinen yksin reissaaja kysyi voiko liittyä seuraan syömään.

Sain Jannelta vinkin, että MBK kauppakeskuksessa kannattaa käydä. Taksi alle ja sinne siis. Jos jotakin ei voi tästä hienosta basaarista ostaa sitä tuskin on olemassa. Melkonen tivoli, mut varsin edullinen mesta jos jaksaa tinkiä.

Taksithan on Bangkokissa suurin piirtein maailman halvinta hupia, kun vain pitää huolen, että kuski pistää mittarin päälle. Ennen kuin menee taksiin kannattaa ovelta osoittaa mittaria ja hokea ”meter meter”. Jos homma ok kuskille niin hyppää kyytiin, mut jos ei niin ota seuraava taksi. Tai sitä seuraava. Ilman mittaria ajaminen on varma keino tulla kusetetuksi.

Vielä viimeset thaihieronnat, mykältä kauppiaalta Jackpot-peli tuliaisiksi ja sittenpä vaan kohti lentokenttää.

Ei varmasti jääny viimeiseks reissuksi Thaimaahan, ehkäpä jo keväällä seuraavan kerran kun Liisa on reissullaan. Valtaisa kiitos Jannelle mahtavasta paikallisoppaan duunista ja hyvästä seurasta. Olipa mukavaa taas matkustaa!:)

Muualle oltiin menossa, Samuille päädyttiin

Pyörähdettiin takasin Phuketissa kun Janne kävi hoitamassa yhden luennon alta pois. Mun lomaa oli vielä yks viikonloppu jäljellä, joten johonkin ajateltiin livistää. Pikasella torstai-illan googletuksella valittiin Khanom, Thaimaan itärannikolla oleva rauhallinen paratiisi. Perjantai-aamuna ajeltiin skodella bussiasemalle ja koitettiin ostaa bussiliput Suratthaniin, josta nettitietojen mukaan pitäis mennä halpoja busseja Khanomiin. No, mutkien kautta päädyttiinkin Donsakin satamakaupunkiin, josta lähtee lauttoja Koh Samuin ja Koh Phanganin turistisaarille. Donsakista matkaa Khanomiin on vain noin 20 kilometriä, mutta sitten astuikin Thaimaa peliin! Minibussi Donsakista Khanomiin — 800 bahtia (19€). Taksi ei ihan niin halpa, 1000 bahtia (24€). Ottaen huomioon et oli just ajettu bussilla 4 tuntia hintaan 230 bahtia (5,50€), tuntu paikallisten jäpölssien hinnat kohtalaisen tyyriiltä. Onneksi myös Kohtalo astui peliin, nimittäin samaan bussiin sattu suomalainen pariskunta jotka omistaa hotellin Koh Samuilla. Lähdettiin siis pariskunnan mukaan Samuille (lauttalipun hinta 150 bahtia (3,5€), jaettiin taksikulut (Samuilla on hyvin Phuketmainen taksimafia) ja otettiin huone pariskunnan suomihotellista. Ehkä vähän tylsää, mutta kaikkien vinkkien ja neuvojen jälkeen ihan reilua — ja hinta ilmastoidulle huoneelle Samuin päärannan Chawengin vieressä oli 500 bahtia (12€) per yö (siis koko huone), joten ei ainakaan sen takia kannattanu muualle mennä.

 

[quote align=”alignleft” name=”Test”]Hotellin omisti suomalainen kaveri nimeltään ”Ilu”, joka oli ilmeisesti toinen omistajista. [/quote]Hotellin omisti suomalainen kaveri nimeltään ”Ilu”, joka oli ilmeisesti toinen omistajista. Kaverilla pohjalla aika perinteinen tarina. Lupaava ura Nordean oravanpyörässä, mitta täyteen, kaikki kamat myyntiin ja leppoisasti elelemään Thaimaahan. Sitten parin sattuman ja yhteisen tutun kautta löytyi sopiva hotelli ja suomalainen kaveri kenen kaa pistää homma rallattamaan. Hotelli ei mikään maailman hienoin, mutta eiköhän siellä jokunen turisti aina pyörähdä silloin tällöin sen verran että toimeen tulee.
Ja Janne vanhana konnana kiteyttää taas kaiken oleellisen:

Samuille ei ollu tarkotus mennä, joten ei me sitä etukäteen oltu netistä yhtään tsekkailtukaan. Ekana iltana tuli siis vähän wikitravelista kateltua mitä kyliltä löytyy ja tietty kyseltyä hotellipariskunnalta. Seuraavana päivänä vuokrattiin sitten skode ja ajeltiin saari ympäri. Janne on ehtiny reissata näitä taikamaan saaria jo sen verran, joten jollain tavalla Samuin osaa jo asettaa asteikolle: ja asteikon arvosana on Phuket. Pikku-Phuket. Ei mitään travellauskulttuuria niinku Phi Phillä tai Railaylla, enemmänkin resorttia ja vähän kaupunkimaistakin meininkiä paikkapaikoin. Toisaalta myös korkeita mäkiä, upeita maisemia ja kauniita rantoja..

Paitsi että. Aivan uskomattomalla tavalla rannoille pääsy oli Samuilla tehty hyvin hyvin hankalaksi. Päärannoilla eli Chawengilla ja Lamailla oli resortteja niin tiuhassa että piti jopa vähän sniikkailla että pääsi rannalle. Ei sinne kai päässyt menemättä jonkun resortin pihan kautta. Älytöntä. Siinä kun skootteroitiin koko saaren ympäri löydettiin myös muutamia kivan rauhallisia rantoja missä oli joku rahamiesten resortti (ravintolan hinnat käytiin tsekkaa, hinnat vähintään kolmentkertasia jossain kohti. Kai sinne sesonkiaikaan joku venäläinen niihinkin eksyy, mutta näin rauhallisempaan aikaan näytti nuo paikat kovin rauhallisilta.

[full_width_image]

Chawengia eli Smauin päärantaa
Chawengia eli Smauin päärantaa

[/full_width_image]

Saari on sen verran iso, että skootteri oli aika pakollinen varuste että näki yhtään mitään. Saaren kiertämiseen ja paikkojen tutkimiseen meni hyvin tarkalleen päivän verran. Varoituksen sanana kerrottakoon, että Samuilla kuolee liikenneonnettomuuksissa keskimäärin yksi tyyppi päivässä eli varansa on pidettävä. Käytiin skootteroidessa tsekkaamassa parikin vesiputousta ja yhden vierailemisen arvoisen mestan suosittelen pistämään korvan taakse: Jyrkän vuoren päällä sijaitseva ”The Jungle Club” – resortti oli ihan mielettömän upealla paikalla, mistä näki tosi paljon koko saarta. Me käytiin vaan hörppäämässä mehut mäen siellä, mut mukavalta näytti.

 

Jungle Club - ei valittamista
Jungle Club – ei valittamista

jungleclub

Jossain määrin Samui on tunnettu myös yöelämästään. Ainakin paikalla rellestävien suomalaisspurgujen mielestä. Löytyipä noita ruotsalaisia, saksalaisia ja velivenäläisiäkin ihan ”sopivasti”.

Jannea taas lainatakseni:

Auringonlaskun jälkeen monet mörököllit kuoriutuu esiin hotelleistaan missä on päivä paranneltu eilistä ja suuntaa niille muutamalle pelipaikalle mitä saarelta löytyy. Ei mitään Phuketin veroista kuitenkaan, ei mitään tavallisten ihmisten juhlimismeininkiä vaan Thaimaahenkistä thainaiset-länkkärimiehet settiä. Yhtenä iltana käytiin hotellipariskunnan mukana kylillä pyörimässä ja näköjään se iso rumpu iski Soi Green Mangollakin, missä suurin osa baareista oli. Mäkistä sai tuplabigmaccia onneks Samuillakin. Mäkin kautta hotlalle siis. Ehkä nyt Samui mitään parasta Thaimaata ole, tai siis tuskin menen toiste enää, mutta pariksi päiväksi löydettiin mielekkäitä mestoja tutkittavaksi.

Hauska sattuma oli, että kaverini Suomesta, Konttisen Joel sattui myös Samuille. Tiesin hänen olevan Thaimaassa ja katseltiin alunperin, että reittimme ei satu kohdakkain, mutta molempien suunnitelmat muuttui siten, että yhtäkkiä oltiinkin samaan aikaan Samuilla.

Phi Phi – 8 vuotta tsunamin jälkeen

Tiistaina muiden oli aika lähteä koulun penkille keskiviikkoa varten, Jannella ei semmosta ongelmaa ollu joten paineltiin siitä sitten Phi Phille. Phi Phi on niin tunnettu sukesllusmesta, että ajatuksena oli painua pohjaan myös täällä. Noin 10 min saarelle saapumisesta suomalainen Tero Kempas huutelikin meidät sukellusresorttiinsa ja aika nopeesti oli päiväreissun paperit kirjotettu seuraavalle päivälle. Phi Phillähän on jännä homma, sukellusputiikeilla on avoin kartelli ja kaikkien reissut maksaa 2500 bahtia. Asiakkaan vastuulla on siis ottaa se paras mahdollinen paikka, joka tosiaan taitaa olla Teron isännöimä The Adventure Club Phi Phi. Jos Railaylla sukellettiin pitkähäntäveneestä ja syötiin jotain riisimössöä, nyt tilattiin ruuat listalta ja ajeltiin tuliterällä varta vasten sukeltamiseen tehdyllä, isohkolla paatilla. Kaikki kamat uusia ja paikallinen kätyri kantoi ne veneeseen jne. Sukelluspaikkana Phi Phi on maailmankuulu ja meille luvattiinkin heti kättelyssä haita ja kilpikonnia ja ties mitä. Loikka ekalle sukellukselle, minuutti vedessä ja Leopard Shark kurvaa pyörimään samaan pohjukkaan! Parimetrinen veijari. Tuli sitten ne kilpikonnatkin nähtyä ja enemmän vedenalaista elämää kuin millään muulla sukelluspaikalla tähän mennessä. Ohjaajalla oli vaikeuksia arvioida näkyvyyttä kun meressä oli niin älyttömästi fisua liikenteessä. Samassa sukellusryhmässä oli ruotsalainen lääkäri John, joka ansiokkaasti kuvaili GoProlla. Muutoin Phi Phillä aika lepposaa menoa, rannalla tulishow’t jyllää (hauskinta on katella kännisten turistien toilailuja tulikeppien kaa) ja halvat hinnat toimii. Vähän turistinen, mut oikein hauska paikka.

Jälleenrakennusta kahdeksan vuotta

Kahdeksan vuotta sitten kun kuuluisa Tapaninpäivän tsunami iski vetäisi se koko Phi Phin aivan maantasalle. Saari on sen mallinen että molemmissa päissä on korkeat vuoret ja niiden väliin jää alava alue missä on käytännössä kaikki asutus ja muu elämä. Tsunamiaalto lähestyi saarta juuri toisen pään takaa, halkesi vuoresta ja iski keskustaan ikäänkuin kahdesta suunnasta vetäisten tuplasti alueen yli. Käytännössä mahdollisuudet selvitä oli samaa luokkaa kuin lotossa voittaminen. Aiemmin mainitsemani suomalainen paikallinen Tero oli muuttanut Phi Phille muutama kuukausi ennen tsunamia. Hän ehti siis nähdä vehreän ja viimeisen päälle kuntoon laitetun Phi Phin. Aallon iskiessä hän sattui olemaan saarella, mutta vielä kotonaan joka sattui olemaan vuorilla. Heidän diveshopinsa on aivan keskellä Phi Phitä, sellaisessa paikassa että sieltä tuskin olisi elossa selvinnyt. Etenkin kun Tero kertoi, että veden pinta jäi aaltojen jälkeenkin talon kattojen korkeudelle ennen kuin sitten hiljalleen laski. Kun näki kuvia totaalisesti tuhoutuneesta paratiisisaaresta, niin täytyy kyllä myöntää että aika hiljaiseksi veti. Kuitenkin se yhteishenki ja usko, jolla Phi Phi oli saatu taas alle kymmenessä vuodessa eloon oli uskoa antava.

Hauska oli käydä ja toivon palaavani tänne vielä joskus. Torstaina piti kuitenkin suunnata takaisin Phuketiin pakolliselle thaikielen tunnille, sinne nyt ei lautalla täräytä onneksi kuin vajaan pari tunteroista.

Railayn rannoilla

Jannella ei perjantaina ole luentoja ja tulevan tiistain koulupäivä oli kokonaan peruttu kuningas Rama V:n kuoleman vuosipäivän johdosta ilmaantui meille kätevä pidempi viikonloppu. Meillä ei ollut kovin suurta väliä mihin menisimme viikonlopuksi. Pääasialliset kriteerit oli, että matka ei olis pitkä eikä kallis ja tietysti mielellään semmoinen paikka missä ei Jannekaan ei ole ennen käynyt. Kohti randomilla päädyttiin paikkaan nimeltä Railay Beach (tunnetaan myös nimellä Raileigh Beach), joka sijaitsee kohtuu lähellä Phuketia, viereisessä Krabin maakunnassa. Maksoimme matkasta 600 bahtia (14€) per lärvi, käsittäen kyydin kotoa satamaan ja siitä suoralla lautalla Ao Nangin satamaan Krabille ja siitä ihan lyhyt matka pitkähäntäveneellä vielä Raileylle. Tähän meni aikaa reilut kolme tuntia. Jos olisimme ottaneet paikallisbussin Krabille ja sieltä pitkähäntäveneen Raileylle olisi hinta ollut noin 300 bahtia (7€), matkustusaika pari tuntia enemmän.

Tyypillistä Krabin maisemaa,
Tyypillistä Krabin maisemaa,

Raileylla Madventures pyörähtää ykkösseasonilla kiipeilemässä ja melomassa. Molemmat tuntui olevan suosittuja ajan vietteitä. Etenkin kiipeilijöitä näkyi roikkuvan joka kielekkeellä, ihan älyttömissäkin paikoissa. Näin muuanmuassa yhen kaverin joka kiipeili niin reilusti negatiivisessa seinässä, et sen selkä osotti suoraan maata kohti. Mun ymmärrys ei lyhyellä fysiikalla riittäny siihen, et miten se oli mahollista, mut olipa näköjään kuitenkin. Railey on niemi, jonka jokaisella laidalla on omanlaisensa ranta, rantojen välillä pääsee kulkemaan metsäpolkuja pitkin.

West Beach on rantana makea pitkä hiekkaranta, josta voi katsella auringonlaskua, mutta valitettavasti hienojen resorttien ja korkean hintatason riivaama. West Beach oli eka kosketuksemme Raileyhyn, koska tulimme Ao Nangist tänne pitkähäntäveneellä. Aluksi ei edes tajuttu, että löytyyhän paikasta muitakin paikkoja.

East Beach, jossa mekin asuimme oli sitten enemmän reppureissaajan makuun. Leppoisaa fiilistä ja hintataso jo varsin kohtuullinen. Ystävällisen esnpanjalaisen reissaajan Louisin vinkistä löysimme mukavan ja halvan bungalowmestan parin sadan metrin päästä rannasta. Tuulettimillinen bungalow kustansi 300 bahtia eli halpaa ku saippua. Varsinaista hiekkarantaa ei täältä puolelta löydy. Ainakin näin low seasonilla oikeastaan ainoat kunnon pirskeet tuntui löytyvän aivan east beachin pohjois-päästä.

 

Yö tässä makso reilut kolme euroo per nassu
Yö tässä makso reilut kolme euroo per nassu

South Beach aka. Phra Nang Beach on kaikkein kuuluisin, sitä onkin tituleerattu yhdeksi Thaimaan upeimmista rannoista. Tämä johtuu rantaa reunustavasta valtavasta tippukiviseinämästä jonka suojiin pääsee myös uiskentelemaan. South Beachin ravintolat ja resortit on ökykalliita, mutta päivisin jolloin ranta on täynnä jengiä voi ruokaa ja juomaa ostaa paateista, jossa ne vääntää Pad thait sulle muutamalla kympillä.

Phranang Beachin kuuluisa seinämä koko komeudessaan
Phranang Beachin kuuluisa seinämä koko komeudessaan

Janne rustaili myös omia kirjailujaan muistiin ja lainailen näitä muutaman kerran omissa jutuissani. Tässä yks aika hyvä tiivistys hänen jutuistaan.:

Jälleen kerran low seasonilla matkustaminen osoittautui loistavaksi hommaksi, majoitukset Railaylla olivat suorastaan ennätyksellisen halpoja ja meininki todella lunkia. Bungaloweista sai pulittaa 150 bahtia per yö per nassikka, joka on varsin edullinen. Ja bungalowi oli vielä iso ja hyvä! Lisäksi erilaiset päiväreissut olivat erittäin kohtuuhintaisia ja käytiinkin kiertämässä lähisaaret pitkähäntäveneellä ja samalla vähän snorklaamassa. Miinuksena kiinalaiset: jopa low seasonilla niitä oli päiväretkikohteissa miljoona, tulevat erilaisilla pikaveneillä ympäri koko Kaakkois-Aasiaa juoksemaan nähtävyydet läpi pelastusliivit päällä ja tutkimaan luontoa iPadin näytön läpi tarkasteltuna. Huh huh.

"Tsunami voi tulla koska vaan joten liivit PYSYY päällä."
”Tsunami voi tulla koska vaan joten liivit PYSYY päällä.”

Kiipeilyhommia ja sukeltamista

Yhtenä päivänä lähdettiin myös tutkimaan merkillistä “Lagoon ->” kylttiä Railayn poluilla, joka löytyi siitä South ja East-beachien välimmastosta. Kyltin takaa löytyikin aika hasardi kiipeilypätkä viidakossa, kelleen ei mitään onneksi sattunut ja tunnin könyämisen jälkeen selvittiin takaisin. Aikamoisen hauska viidakkoseikkailu punamultaisella luonnonmuovaamalla seikkailupolulla. Pokkaa ei ollu ihan perille asti mennä kun reitti alkoi muuttua todella haastavaksi ja iltapäiväinen sade oli kastellut kivet pirun liukkaiksi. Komea kokemus silti eikä maksanut batin latia.

kiipeilyryhma kiipeilyjalat

Viikonlopun aikana myös Jannen vaihtarikaverit Julian ja Martin löysivät tiensä Railaylle, joten mentiin neljästään päiväreissulle suomalaisen Samin omistamasta dyykkaupuljusta. Olipa maukasta olla taas pitkästä aikaa pinnan alla. Vastaan tuli ainakin merihevonen, bamboo shark, iso barracuda.. eli kaikenlaista perussettiä niinku aina, onhan Thaimaa aikamoinen akvaario.

Sitten varsinainen bonus löytyi vasta viimeisenä iltana, kun käppäilimme reilun puolen tunnin matkan viidakon halki Ton Sai beachille (saman niminen kuin Phi Phin pääranta). Käsittämättömän upea tunnelma, aivan kuin olisi astunut johonkin toiseen maailmaan. Reppureissaajia kiipeilemässä, pelaamassa biitsiä tai vaan hengailemassa reggaen pumpatessa taustalla. Ton Sailla tuskin on paljon sen ihmeempää tekemistä, mutta ehdottomasti suosittelen vierailemaan parin yön verran. Menimme vasta myöhään iltapäivällä Ton Saille ja auringon laskettua viidakon halki palaaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Rantahan oli täynnä kaikenmaailman kalastajia paatteineen ja aika nihkeiden neuvotteluiden jälkeen saatiin yks kalakaveri heittää meidät viereiselle West Beachille, mistä sitten käppäiltiin takas oman rinkan vaikutuspiiriin.

Raileylla ei asu kovinkaan paljoa paikallisia, vaan jengi käy töissä Ao Nangin satamakaupungista käsin. Semmoinen huomio, että Raileylla tuntui olevan poikkeuksellisen paljon työntekijöinä leidiboita eli tuttavallisemmin leidareita. Aluksi asiaan ei kiinnittänyt huomiota, koska ihan tavallisilta tytöiltä näyttää, mutta kun täällä Raileylla heitä näki koko ajan ja kun oltiin täällä useampi päivä kehittyi ladyboytutka aika herkäksi. Tuo kolmas sukupuoli on kyllä hämmentävä erikoisuus Thaimaan kulttuurissa.

Matkalla taas, Phuket here we go!

”Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Seuraavat kaksi viikkoa Naantalin aurinkoa” Vai miten se Raappana siinä JVG:n biisissä hoilaileekaan. Lokakuu ja sehän tarkottaa sitä, että meikäläisellä on kesäloma. Maistuu! Perustin tän blogin alun perin maailmanympärysmatkan reissumuistoja varten, mut ajattelinpa jatkaa sitä näin tulevilla reissuillakin, mitä toivon tulevan tietty paljon lisää.

Jaa niin, mut mitenkäs päädyin lähtee yksin Thaimaahan just nyt. Noh hyvä ystäväni Janne on tunnetusti fiksu jätkä ja sitä osoittaa myös valintansa lähtee lukukaudeksi vaihtoon Phuketiin. Ei kai sitä tyhmäksi voi haukkua minuakaan, kun tartuin tilanteeseen ja singahdin Singhalle Jannen vieraaksi ja sopiva sauma sekä edulliset lennot löytyi tästä lokakuusta..

Helsinki-Vantaalta Turkish airwaysin kyytiin (se oli ihan perusbueno lentoyhtiö, ei valittamista), Istanbulissa pikku breikki ja sitten täyttä höyryä Bangkokiin. Siellä pieni arvonta menisinkö muutaman kympin hintaisella yöbussilla Phuketiin vai satsaisinko 80€ ja olisin jo parissa tunnissa perillä. Valitsin jälkimmäisen. Edullisin kyyti Phuketin kentältä oli minibussi kohti Patong biitsiä. Minibussi kurvasi jonkun matkatoimiston kautta missä yritettiin saada majoitusta vailla olevat vielä buukkailemaan majapaikkansa. Minulla kun kohde oli tiedossa niin matkatoimiston täti otti puhelun Jannelle, että mihin minut jätetään. Tuntui, että kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan, mutta treffit sovittiin yhdelle huoltsikalle vartin päästä. No vartti venähti kolmeksi vartiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla kuski Janne oli venailemassa skoden kaa siinä mihin kuski minut tipautti.

Siitäpä vaan sitten rinkan kanssa skootterin kyytiin ja kohti vaihtarien asumuksia. Janne ja 11 muuta vaihtaria asuu muutaman kilometrin päässä Patong beachilta, Kathussa lähellä Yliopistoa. Tuolla pääasiassa suomalaisista ja saksalaisista koostuvalla kokoonpanolla he ovat vuokranneet mukavan ja ison talon, mistä löytyy uima-altaat sun muut tietenkin. Minäkin mahduin tänne hyvin bunkkailemaan pariksi yöksi. Talossa on asunut vaihtareita monen rotaation verran jo aiemminkin ja talo onkin saanut aika legendaarisen maineen sekä nimen BB-Villa. Nyt talossa asustelee 5 suomalaista ja 4 saksalaista, yksi puolalainen. Sinneppä minäkin reppuni nurkkaan viskasin ja hyvin pääsin jengiin mukaan. Tästä se lähtee, mahtavaa!

Phuket – Thaimaan suurin saari

Asiaa sen enempää ajattelematta olen minä ainakin ajatellut Phuketin olevan kaupunki tai muu vastaava, mutta ei. Kyseessähän on siis kokonainen maakunta, Thaimaan suurin saari, joka kylläkin on suorassa yhteydessä mantereeseen. Phuket sijoittuu Thaimaan lounaiskärjeksi. Janne kun on ehtinyt jo kuukauden asua Phuketissa on monet paikat tuttuja ja niinpä yksi päivä ajeltiinkin ympäri Phuketin saarta paikkoja katsellen. Upeita biitsejä, hauskoja vuoristoteitä ja paljon muuta, mistä normituristilla ei ole mitään hajua, jos vaan hengailee turistimestoissa, kuten päärannalla, Patong Beachilla. Muita tunnettuja biitsejä on esimerkiksi Kata, Karon ja Rawai, en niistä sen enempää osaa sanoa. Hyviltä biitseiltä näytti kaikki. Suosittelen ehdottomasti vuokraamaan skootterin ja ajelemaan ympäriinsä. Liikenne ei ole niin vaikeaa kuin aluksi näyttää. Minäkin uskaltauduin rattiin ja hyvin meni. Suurimmat vaarat liikenteessä on muut länkkärit ja yöaikaan jurriset paikalliset.

Käytiin tietysti tarkastamassa myös Patong Beachin vierestä löytyvä legendaarinen Bangla Road, yöelämän keskus ja melkoinen sekä hauskuuden että paheiden pesä. Kaikenlaista olisi tarjolla ollut, etenkin Ping Pong showta tarjoiltiin joka nurkalla. Sedulassakin käytiin, hah. Ehdottomasti käymisen arvoinen mesta ja bileet löytyy Banglalta taatusti joka ilta. Mutta itse en joka ilta jaksaisi. Banglalle oli ehkä viitisen kilsaa tuolta noitten talolta ja kuulema yleensä meneevät bailaamaan liftaamalla.

Keskiviikkona kun Janne oli koulussa lähti yksi BB-Villan asukeista, Polina minulle oppaaksi. Uskaltauduin skootterin puikkoihin eikä se liikenne niin pelottavaa ollutkaan kun aluksi näytti. Polinan kanssa päräytimme katsomaan valtavaa vuoren päälle kyhättyä Buddha-patsasta, Big Buddhaa. Se nyt sattui olemaan remontissa ja vähän veikkailen, ettei oo ihan hetkeen valmistumassa, mut tää nyt oli tämmönen pakollinen nähtävyystsekki. Munkkijäbä antoi meille onnen korut käteen, nyt pitäisi onnistaa.

Matkalla käytiin myös ihmettelemässä norsun poikasta, joka totteli nimeä Brad Pitt. Aika hauska veijari, jolla oli tapana heittää aika siistejä tanssimuuveja. Ei se vaikuttanu siltä, että ois ollu jossain aineissa, mut kuulema norsuille pidetään aika kova koulu et ne oppii temppuilee..

Mut joo, perjantai-aamuna aateltiin jatkaa matkaa johonkin, saa nähdä mihin.

Matkailu avartaa – totta se on

Matka on ainoa asia mitä ostamalla rikastut

Näin Kilroyn sivuilla taannoin kerrottiin.

Minun mieleni halajaa takaisin maailmalle. Äitini kanssa olen käynyt monia kiivaita keskusteluja, siitä että eikö olisi jo aika alkaa laittamaan rahaa säästöön sen sijaan, että tuhlaisi rahansa reissuamiseen. Ymmärrän hänen pointtinsa ja huolensa, mutta minulla on mielestäni myös pätevät vastaväitteet.

Nimittäin minun mielestäni nyt on paras aika elämässäni kiertää maailmaa. Ei ole vielä asuntolainaa taloudellisena rasitteena tai lapsia, joista tahtoo kantaa vastuuta. Myöskään tulevaisuuden työpaikasta ei muutamaksi kuukaudeksi irtaantuminen ole mitenkään itsestään selvyys. Siksi tahdon laittaa rahani matkustamiseen juuri nyt. Katson sen hyvänä investointina itseeni. Tämän ja ensi vuoden aion matkustaa niin paljon kuin vain pystyn.

Kotiin tullessani minua vähän jännitti kohtaanko esimerkiksi kateutta tai kyräilyä. Kuitenkin ilahduttavaa oli huomata, että murheeni oli turha. Mitä lähempänä minua joku ihminen on, sitä paremmin hän tuntuu ymmärtävän ja olevan iloinen puolestani, kun on nähnyt sen, että ei reissu ollut mikään itsestäänselvyys vaan tämän eteen on tehty töitä yli kolme vuotta ja laitettu säästöön jokainen euro mitä on vain onnistunut pakollisten kulujen jälkeen sivuun pistämään.

Tavoite on pidetty kirkkaana, sen eteen tehty töitä ja laitettu monen asian edelle. Kyse on paitsi rahasta myös siitä, että monia asioita on joutunut järjestelemään niin, että minun on mahdollista olla pois esimerkiksi yritykseni toiminnasta pari kuukautta. Ja monenlaisia myönnytyksiä on pitänyt tehdä, itse esimerkiksi luovuin kämpästä ja toin kamppeeni takaisin vanhempieni luo.

Ei tämä reissu meillekään ilmaantunut yht’äkkisenä taivaanlahjana vaan monen vuoden päämäärätietoisen työn tuloksena. Siksi minua harmittaa kommentit ”voi kun minullakin olisi joskus tuollainen mahdollisuus. Voi kun minäkin joskus pääsisin” ON SINULLA, jos vaan olet valmis ponnistelemaan asian eteen. Ihan oikeesti! Tee lista mitä unelmiesi matka käytännössä tarkoittaa ennakkovalmisteluina, mieti mistä lähdet liikkeelle ja ala toimia!

Vanhan sanonnan mukaan matkailu avartaa. Ei sitä käy kieltäminen, niin se vaan on. Fyysisesti en avartunut, pari kiloa lähti painoa, mutta näin niinkuin elämänkatsomuksen kannalta. Reissun aikana nähnyt paljon niin hyvässä kuin pahassakin, oppinut uutta ja saanut ideoita. Omat asenteet ovat avartuneet ja esimerkiksi omia arvoja on joutunut pohtimaan tarkkaan. Upeaa, että pääsi tämän reissun heittämään. Seuraavia reissuja odotellessa.:)

Kilroylle täytyy antaa pointsit kaikesta avusta matkajärjestelyissä. On nimittäin melkoinen palapeli saada sovitettua kahdeksan hengen ajatukset ja erilaiset matkasuunnitelmat yhteen. Lentojen muuttaminenkin onnistui helposti laittamalla vain viestiä. Myös hinnat saatiin poljettua varsin kohtuullisiksi. Kiitos Simolle ja Johanille käytännön asioiden hoitamisesta!

Yksin, kaksin vai kimpassa?

Tässä matkani varrella matkaa on taitettu erilaisilla kokoonpanoilla ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lopuksi myös ilman kokoonpanoa. Muutama sana näistä.

Isolla porukalla

Suurin osa matkastamme kuljettiin isolla seitsemän ja (Uudessa-Seelannissa kahdeksan) hengen porukalla. Tämä oli varmasti ainutkertainen mahdollisuus päästä reissuun noin isolla kaveriporukalla ja kuljimmekin aika tiiviisti yhtä matkaa.

Isolla porukalla reissaamisessa haasteena oli esimerkiksi se, että majoitusten järkkääminen ei ollut mitenkään helppoa, etenkin kun tiesimme suunnitelmamme aina sitä mukaa kun etenimme ja siten pystyimme varaamaan hostellipaikat vasta yleensä päivää ennen. Usein sopivan paikan löytämiseen saattoi livahtaa helposti tunti tai parikin, ei siis onnistunut mitenkään käden käänteessä. Siksi joskus vähän turhautti kuunnella narinaa valituista majapaikoista. Kuitenkin porukka oli siinä mielessä kätevän kokoinen, että useassa hostellissa saatoimme saada koko dormihuoneen vain itsellemme. Myös autovuokrauksen kannalta kahdeksan henkeä oli varsin sopiva.

Treenejä tai muita höpötyshetkiä pidimme, mutta niitä olisi voinut pitää useamminkin. Sillä tavalla olisi vähentynyt tarve lukea toisten ajatuksia. Hauskimpia hetkiä oli ehdottomasti yhteiset aktiviteetit, kuten koskimelonta. Jaettu ilo on paras ilo.

 

Pienellä porukalla

Reissun lopussa reilun viikon verran liikuskeltiin poikien kesken neljän hengen porukalla. Neljä henkeä oli aika kustannustehokas koko seurueelle, koska sillä mahdutaan yhteen taksiin ja aasiassakin useimmat majoituspaikat tarjoavat 2 tai 4 hengen huoneita. Myös pienemmän porukan kesken on helpompi löytää yhteinen näkemys suunnitelmista ja kompromisseja tarvitsi tehdä vähemmän, niinkuin nyt luonnollista onkin.

Tämä oli matkan teon kannalta minun mieleen kaikkein eniten juuri sopivan dynaamisyyden takia.

Jätkät Mordorin mailla
Jätkät Mordorin mailla

Yksin

Reissuni päätteeksi pyörin Balilla yksikseni. Oli hyvä päätös siirtää lentoa viikolla ja kokeilla miltä tuntuu matkustaa yksin, sillä enpä usko, että tulisi lähdettyä reissuun yksin muutoin. Kyllähän yksin menemisessä on puolensa, kun saa mennä mihin nenä näyttää ja milloin tahtoo.

Pakollinen sosiaalinen tarve on olemassa joka tapauksessa, joten yksin ollessa paljon hanakammin ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Esimerkiksi kadulla kulkiessa huomasin, että korvaan tarttui viikossa paljon enemmän suomenkielistä puhetta kuin koko aiemman reissun aikana. Ja myös tuli mentyä hanakammin juttelemaan näille ohikulkeneille suomalaisille.

Kuitenkin huomasin, että esimerkiksi kokemukset jää paljon vaisummiksi, kun niitä ei pääse jakamaan eikä hehkuttamaan kenenkään kanssa. Yksinkin pärjäsi varsin hyvin, mutta ei se minusta niin hauskaa ollut.

Yksin ollessa MP3-soitin oli hyvää seuraa
Yksin ollessa MP3-soitin oli hyvää seuraa

Wlania mä metsästän

Langatonta verkkoa mä metsästän. Tahdon saada… Ilmaisen? Tämä nousi yllättävän isoksi teemaksi maailmalla ja ansaitsee siksi oman postauksensa. Suomessa on niin hyvät (ja liittymän hintaan kuuluvat) mobiilidatayhteydet, että langattomien verkkojen varassa ei tule oltua niin paljon, mutta reissun päällä ilmainen langaton verkko eli Wlan eli WiFi oli aina mukava kohdattava. Jo pelkästään navigoinnin kannalta, kosk kännykän navigaattorikin lataa kartat datayhteyden kautta.

Kyltti ”Free Wifi” saattoi olla ihan riittävä sisäänheittäjä ravintolaan. Starbucks ja McDonalds olivat myös varmoja paikkoja löytää ilmainen WiFi, joten monessa kohtaa ohjasi meidän asiakkaiksi näihin megaketjujen mestoihin. Tästä oppineena pitääpä laittaa samanlainen ilmoitus ensikesäksi myös Mortonin edustalle.

Jenkeissä ilmaisia Wlaneja löytyi varsin reilusti. Fijillä oli välillä ongelmia löytää puhelinverkkoakin, mutta pääsaarella pääsi nettiin maksua vastaan. Uudessa-Seelannissa ilmaisia nettejä ei juurikaan ollut ja muutoinkin netin käyttäminen oli aika kallista, rajoitteet joko datapohjaisia tai aikapohjaisia tai sekä että. Balilla ilmaisia verkkoja löytyi ravintoloista. Gilin saarilla hauskaa oli, että kun netti singottiin sinne langattomasti Lombokin puolelta, niin sateella ei sitten yhteydet wörkkinytkään.

Sellaisen havainnoin tein, että valitettavan usein esimerkiksi ravintolan mennessä face-to-face kanssakäyminen jäi esimerkiksi facebookkaamisen jalkoihin, kun älypuhelimet pistettiin laulamaan. Tämä sai minut myös ajattelemaan asiaa paljon ja tulevaisuudessa yritän itse parantaa tapojani ja keskittyä kohtaamaan niitä minun kanssa kasvokkain olevia ihmisiä sen sijaan, että poistuisin tilanteesta virtuaalimaailman syövereihin.

Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta

Olen kirjoittanut matkani aikana tätä reissublogia. Kyseessä ei loppujen lopuksi ollutkaan mitenkään pieni projekti. Kuitenkin olen tosi iloinen, että tämä on tullut tehtyä. Tietysti asiat on mielen päällä tuoreina, kun heti kirjoittaa ja toisaalta taas kotiin palatessa homma helposti jää tekemättä.

Blogipostauksia on syntynyt matkan varrelta noin 40. Yhden blogipostauksen kirjoittamiseen, kuvien laittamiseen ja julkaisemiseen on mennyt aina vähintään tunti, joten yhteensä olen uhrannut tälle blogille yli YHDEN TYÖVIIKON verran aikaa kymmenen viikon reissustani.

Mistä tuo aika sitten on kaivettu? Vähän joka puolelta. Minä yleensä heräsin ihan luonnostaan tuntia tai paria aiemmin kuin muut, joten aamuisin oli hyvää, rauhallista aikaa kirjoitella. Kylläpä muutaman kerran taisin ihan laittaa kellonkin soimaan, että heräsin aamulla kirjoittamaan. Pitkät lennot oli hyviä hetkiä raapustella, muun muassa maakohtaiset yhteenvedot syntyivät lennoilla. Ja tietenkin myös monesti iltaisin itse kukn napsutteli konetta ja minä kuulumisten lisäksi pistin blogia laulamaan. Blogin kirjoittaminen oli myös hyvä keino ottaa omaa aikaa. Oli hyvä, että minulla oli mukana iPadi, jolla pystyin kirjoittamaan kirjoituksia missä vain enkä ollut esim nettikahviloiden varassa. Valokuvat, etenkin Aleksin pro-tasoiset fotot on tietysti tuoneet tosi paljon eloa kirjoituksiin.

Tällä blogilla on tässä kymmenen viikon aikana ollut liki 10 000 lukijaa. Se on huikean paljon!:) Blogin kautta paitsi minun niin myös koko reissuporukan perheet ja kaverit on pysyneet kärryillä missä mennään. Äitini sanoi, että näistä kirjoituksista ja valokuvista kannattaisi tehdä kirja. Se olisikin aika mainio idea. Sen voi tehdä myöhemmin, tärkeintä on, että tämän mielettömän reissun pääkohdat on nyt kirjattu ylös.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että parhaimmatkaan kirjoitukset ja upeimmatkaan valokuvat ei koskaan voita niitä kokemuksia mitkä tallentuvat mieleemme ja muistiimme. Kiitos kaikille lukijoille, postauksia eteenpäin jakaneille ja etenkin kommentoijille. Blogi hiljenee, mutta vain hetkeksi.

 

EDIT 31.10.2013:
Minulla on ollut viisi blogikirjoitusta puolivalmiina täällä odottamassa julkaisua puolentoista vuoden ajan. En tiedä mikä reissukrapula iski, mutta vasta nyt sain nämä linjoille. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Haave näiden kirjoitusten koostamisesta kirjaksi elää edelleen, kun vain jostain välistä löytäisi aikaa paneutua.

Viimeinen kohde: Helsinki

Maailmanympärysmatkani viimeine kohde oli Helsinki, Suomen pääkaupunki. Paikkaan tupsahdin siinä iltapäivällä ja hilipatihippan siinä baggage claimillä vilahti tuttu ukkeli uunituoreen vaimonsa kera. Nimittäin Tuomas ja Jemina. He olivat tulossa häämatkaltaan Vietnamista ja heidän lentonsa oli ollut vähän myöhässä, minun puolestaan vähän aikaisessa. Tämä hauskan sattuman johdosta pääsin heidän kyydissään kohti keskustaa. Pomppasin kyydistä ja jäin venailemaan ystävääni Samua Alppilan Mäkkärille. Siinä kun pari tuntia istuskelin kahvilla ja katselin ravintelissa pyörinyttä narkki- & juoppopainotteista asiakaskuntaa niin täytyy sanoa, että niin turvaton olo ei ollut kertaakaan reissun aikana, hehee.

Nyt aloin olla jo lähellä kotia, joten ennen lopullista kotiinpaluuta Rautalammille otin tällaisen pehmeän laskun asettumalla pariksi yöksi Rautalammintielle. Majoitusmuotokin oli sellainen mitä en vielä ollut koeponnistanut, nimittäin couchsurfing – sohvamajoitus. Ajattelinpa, että kunhan saan taas kämpän jostaiin niin voisin kyllä liittyä osaksi kansainvälistä couchsurfing.com yhteisöä.

Sohvasurffausta
Sohvasurffausta

Kuten kaikissa muissakin mym-kohteissa, myös Helsingissä halusin päästä maistamaan paikallista kulttuuria. Niinpä illalla otin nokan kohti Finlandia-taloa ja varsin mielenkiintoista spektaakkelia. Nimittäin lavalle nousi samalla kertaa monikymmenpäinen Riku Niemi Orchestra ja yksi suomen suosituimmista räppipoppoista eli Fintelligens. Täytyy sanoa, että oli kyllä upea vetäisy. Ei muuten onnistu ihan joka esiintyjältä saada tällaisessa istumapaikkakonsertissa saada koko yleisö bailaamaan ympäri salia. Nämä tyypit sen tekivät. Myöskään seura ei ollut huonoa, sillä ikäänkuin vieroitushoitona sain seurakseni uskollisen reissuruunan eli Jarkon.

Ja kuten muissakin kohteissa olen maininnut ”Must-see” paikkoja niin miksipä tekisin poikkeuksen nyt. Tämän pysähdykseni yksi ehdottomasti siisteimpiä paikkoja oli Mäkelänkadulla Vallillassa sijaitseva Pub Magneetti. Pieni, varsin hämyinen ja sekavaakin sekavammin sisustettussa Magneetissa on kyllä mieletön tunnelma. Tuoppi maksaa 2,5€  ja väkeä on aina sen verran kun nyt pikku koppiin mahtuu. Ehdottomasti vierailun arvoinen.

Kevätaurinko alkaa lämmittää jo Suomessakin ja se saa ihmiset iloiseksi. Talven synkkyydestä ei oikeastaan näkynyt enää merkkejä ihmisten kasvoillakaan, hyvä niin. Kai sitä vois lähtee pyörähtää vaikka kotosalla…

Takaisin ylös