Kuukausi elämästäni

Ollaan nyt Pictonissa Uuden-Seelannin etelä-saarella, Atlantis backpackers hostellissa ja tänään kalenteri kertoo päivän olevan 10.2.2012. Sehän tarkoittaa sitä, että olemme olleet reissussa tasan kuukauden. Mikä parasta, puolimatkan krouvi ei vielä ole koettanut. Kaikki on sujunut tosi hyvin ja melkoisen ikimuistoinen kuukausi on ollut.

Älä kerro minulle kuinka koulutettu olet, kerro kuinka paljon olet matkustanut.

-Profeetta Muhammed

Mitä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua?

Se on sanottava, että paljon on ehtinyt tapahtua. 4 maata, kymmeniä kaupunkeja, 16 eri majapaikkaa, vajaa parituhatta kilometriä autossa ja pitkälle yli parikymmentätuhatta kilsaa lentokoneessa. Mitä ollaan touhuttu ja missä menty selviääkin pääosin täältä blogista.

Ollaan tässä alettu jo oppia aika paljon toistemme kanssa reissaamisesta, jokaisellakin kun on omat persoonaalliset tapansa ja mieltymyksensä. Kahdeksan hengen kesken kun mennään niin kompromisseja joutuu välillä tekemään jokainen, mutta onneksi ollaan myös opittu menemään siten, että välillä voi mennä yksin tai kaksin ja välillä rullata koko possen vahvuudella. Yhteishenki on säilynyt toi hyvänä. Jos hetkellisesti on syntynyt pientä jännitettä, niin nekin on saatu hoidettua yleensä pois jutustelemalla avoimesti.

Kulttuurisokki voi iskeä kokeneeseenkin matkailijaan, kun ympäristö vaihtuu jatkuvasti, kaikki on aina uutta ja vierasta ilman minkäänlaisia kiintopisteitä tai rutiineja. Kulttuurisokin oireita huomasin ensimmäisen kerran kun saavuimme tänne Uuteen-Seelantiin. Pieni koti-ikävä ja hetkellinen mietintä siitä onko tässä reissaamisessa mitään järkeä tai miksi yleensäkään lähdin näin pitkälle matkalle kääntyi parempaan moodiin hyvillä yöunilla. Oikeastaan tuo sauma tuollaisille tunteille oli aika luonnollinen, sillä silloin alkoi olla niitä hetkiä kun paukuteltiin rikki niitä rajoja kuinka kauan on ollut pois kotoa.

Tuon hetken jälkeen on jotenkin päässyt paremmin kiinni tähän hetkeen juuri täällä ja lakannut murehtimasta arkisia juttuja Suomen päässä. Jotenkin arki tuntuu tällä hetkellä olevan niin kaukana takana ja toisaalta niin kaukana edessä. On oppinut päästämään irti monista normaalisti elämään kuuluvista asioista. Esimerkiksi viikonpäivillä ei ole meille tällä hetkellä oikein mitään käytännön merkitystä, joten niistäkään meillä harvemmin on mitään hajua. Jännä fiilis.

Usein täällä reissun päälläkin ajattelee mitä kavereille ja perheelle kotipuolessa kuuluu vaikkei siitä sen suurempaa stressiä tai ikävöintiä ottaisikaan. Aina yhtä kiva kuulla kuulumisia sieltä Suomesta, joten antaa tulla vaan.

Kuinka juhlimme tätä merkkipaalua?

Vanhan kiinalaisen viisauden mukaan sielu kulkee kehoa hitaammin, siksi matkustaessa olisi tärkeää olla välillä paikallaan, ettei sielu jää matkasta. Käytännössä ollaan huomattu, että se taitaa pitää ihan täysin kutinsa. Kun välillä on päivän tai pari paikallaan ja niinkuin tänään vaan laiskottelee hostellilla pysyy henkinen ja fyysinen kondis paljon paremmassa kuosissa.

Siispä tänään katsoimme leffaa (Fijin jälkimainingeissa leffavalinta oli Castaway, mahtava pätkä), nukuimme päikkäreitä, löhöiltiin vaan ja pidettiin treenit, suunnitellen samalla tulevaa reittiä. Kuukauden merkkipaalua juhlistettiin tekemällä porukalla suomihengessä makaroonilaatikkoa ja lettuja. Voin kertoa, että maistui. Lettumestari Aleksi näyttää tässä vähän mallia mitenkä se lettu viuhuu.

Miten matka jatkuu?

Huomenna lähdetään tästä ajelemaan eteenpäin, huomenna yövymme Nelsonissa. Tarkoituksena on ajaa länsirannikkoa pitkin (mahdolliset yöpymispaikat Westport – Franz Josef – Wanaka – Te Anau – Milford Sound) niin pitkään kuin pystyy ja päätyä Milford Soundiin. Sieltä sitten ajelemme 22. päivä takaisin Queenstowniin, jossa tapaamme tuttuja Tiimiakatemialta. Jatkolentomme Australiaan lähtee 27. Christchurchista ja sinne hujautamme 26. päivä bussilla Queenstownista. Kevyet 600 km bussissa ja siihen päälle yö lentokentällä, nam nam. Mutta kyllä reissuelämä maistuu ja mieletöntä reissata näin monen hyvän ystävän kanssa.