Matkalle lähtiessä

Reppu on pakattu jo monta kertaa, joka kerta olen karsinut jotain pois. Muutoinkin kaikki alkaa olla valmista. Mielikin on aika levollinen, johan tuota joutaisi matkalle.

Viikonloppuna pidimme Mortonissa illan vieton kaikille meitä auttaneille ja samalla vietimme vähän läksiäisiämme. Lauantaina oli vuorossa tiimiakatemian yhteiset läksärit. Läksiäiset on siitä hyvät kemut että ehti nähdä montaa kaveria ketä tulee reissun aikana varmasti ikävä. No maaliskuussa taas nähdään.:)

Lähdin kotoa Rautalammilta matkatavaroideni kanssa jo lauantaina. Oli aika maaginen hetki kun istuin autoon lähteäkseni niin radiossa soi Haloo Helsingin biisi ”Maailman toisellapuolen”, jonka kertsissä sanotaan

Isä olen täällä maailman toisellapuolen
Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen.

Mitäpä siihen lisäämään. Rinkka olalle ja lentoon. Terveisiä äitille ja iskälle.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry takaisin sivun alkuun