Jannella ei perjantaina ole luentoja ja tulevan tiistain koulupäivä oli kokonaan peruttu kuningas Rama V:n kuoleman vuosipäivän johdosta ilmaantui meille kätevä pidempi viikonloppu. Meillä ei ollut kovin suurta väliä mihin menisimme viikonlopuksi. Pääasialliset kriteerit oli, että matka ei olis pitkä eikä kallis ja tietysti mielellään semmoinen paikka missä ei Jannekaan ei ole ennen käynyt. Kohti randomilla päädyttiin paikkaan nimeltä Railay Beach (tunnetaan myös nimellä Raileigh Beach), joka sijaitsee kohtuu lähellä Phuketia, viereisessä Krabin maakunnassa. Maksoimme matkasta 600 bahtia (14€) per lärvi, käsittäen kyydin kotoa satamaan ja siitä suoralla lautalla Ao Nangin satamaan Krabille ja siitä ihan lyhyt matka pitkähäntäveneellä vielä Raileylle. Tähän meni aikaa reilut kolme tuntia. Jos olisimme ottaneet paikallisbussin Krabille ja sieltä pitkähäntäveneen Raileylle olisi hinta ollut noin 300 bahtia (7€), matkustusaika pari tuntia enemmän.
Tyypillistä Krabin maisemaa,
Raileylla Madventures pyörähtää ykkösseasonilla kiipeilemässä ja melomassa. Molemmat tuntui olevan suosittuja ajan vietteitä. Etenkin kiipeilijöitä näkyi roikkuvan joka kielekkeellä, ihan älyttömissäkin paikoissa. Näin muuanmuassa yhen kaverin joka kiipeili niin reilusti negatiivisessa seinässä, et sen selkä osotti suoraan maata kohti. Mun ymmärrys ei lyhyellä fysiikalla riittäny siihen, et miten se oli mahollista, mut olipa näköjään kuitenkin. Railey on niemi, jonka jokaisella laidalla on omanlaisensa ranta, rantojen välillä pääsee kulkemaan metsäpolkuja pitkin.
West Beach on rantana makea pitkä hiekkaranta, josta voi katsella auringonlaskua, mutta valitettavasti hienojen resorttien ja korkean hintatason riivaama. West Beach oli eka kosketuksemme Raileyhyn, koska tulimme Ao Nangist tänne pitkähäntäveneellä. Aluksi ei edes tajuttu, että löytyyhän paikasta muitakin paikkoja.
East Beach, jossa mekin asuimme oli sitten enemmän reppureissaajan makuun. Leppoisaa fiilistä ja hintataso jo varsin kohtuullinen. Ystävällisen esnpanjalaisen reissaajan Louisin vinkistä löysimme mukavan ja halvan bungalowmestan parin sadan metrin päästä rannasta. Tuulettimillinen bungalow kustansi 300 bahtia eli halpaa ku saippua. Varsinaista hiekkarantaa ei täältä puolelta löydy. Ainakin näin low seasonilla oikeastaan ainoat kunnon pirskeet tuntui löytyvän aivan east beachin pohjois-päästä.
Yö tässä makso reilut kolme euroo per nassu
South Beach aka. Phra Nang Beach on kaikkein kuuluisin, sitä onkin tituleerattu yhdeksi Thaimaan upeimmista rannoista. Tämä johtuu rantaa reunustavasta valtavasta tippukiviseinämästä jonka suojiin pääsee myös uiskentelemaan. South Beachin ravintolat ja resortit on ökykalliita, mutta päivisin jolloin ranta on täynnä jengiä voi ruokaa ja juomaa ostaa paateista, jossa ne vääntää Pad thait sulle muutamalla kympillä.
Phranang Beachin kuuluisa seinämä koko komeudessaan
Janne rustaili myös omia kirjailujaan muistiin ja lainailen näitä muutaman kerran omissa jutuissani. Tässä yks aika hyvä tiivistys hänen jutuistaan.:
Jälleen kerran low seasonilla matkustaminen osoittautui loistavaksi hommaksi, majoitukset Railaylla olivat suorastaan ennätyksellisen halpoja ja meininki todella lunkia. Bungaloweista sai pulittaa 150 bahtia per yö per nassikka, joka on varsin edullinen. Ja bungalowi oli vielä iso ja hyvä! Lisäksi erilaiset päiväreissut olivat erittäin kohtuuhintaisia ja käytiinkin kiertämässä lähisaaret pitkähäntäveneellä ja samalla vähän snorklaamassa. Miinuksena kiinalaiset: jopa low seasonilla niitä oli päiväretkikohteissa miljoona, tulevat erilaisilla pikaveneillä ympäri koko Kaakkois-Aasiaa juoksemaan nähtävyydet läpi pelastusliivit päällä ja tutkimaan luontoa iPadin näytön läpi tarkasteltuna. Huh huh.
”Tsunami voi tulla koska vaan joten liivit PYSYY päällä.”
Kiipeilyhommia ja sukeltamista
Yhtenä päivänä lähdettiin myös tutkimaan merkillistä “Lagoon ->” kylttiä Railayn poluilla, joka löytyi siitä South ja East-beachien välimmastosta. Kyltin takaa löytyikin aika hasardi kiipeilypätkä viidakossa, kelleen ei mitään onneksi sattunut ja tunnin könyämisen jälkeen selvittiin takaisin. Aikamoisen hauska viidakkoseikkailu punamultaisella luonnonmuovaamalla seikkailupolulla. Pokkaa ei ollu ihan perille asti mennä kun reitti alkoi muuttua todella haastavaksi ja iltapäiväinen sade oli kastellut kivet pirun liukkaiksi. Komea kokemus silti eikä maksanut batin latia.
Viikonlopun aikana myös Jannen vaihtarikaverit Julian ja Martin löysivät tiensä Railaylle, joten mentiin neljästään päiväreissulle suomalaisen Samin omistamasta dyykkaupuljusta. Olipa maukasta olla taas pitkästä aikaa pinnan alla. Vastaan tuli ainakin merihevonen, bamboo shark, iso barracuda.. eli kaikenlaista perussettiä niinku aina, onhan Thaimaa aikamoinen akvaario.
Sitten varsinainen bonus löytyi vasta viimeisenä iltana, kun käppäilimme reilun puolen tunnin matkan viidakon halki Ton Sai beachille (saman niminen kuin Phi Phin pääranta). Käsittämättömän upea tunnelma, aivan kuin olisi astunut johonkin toiseen maailmaan. Reppureissaajia kiipeilemässä, pelaamassa biitsiä tai vaan hengailemassa reggaen pumpatessa taustalla. Ton Sailla tuskin on paljon sen ihmeempää tekemistä, mutta ehdottomasti suosittelen vierailemaan parin yön verran. Menimme vasta myöhään iltapäivällä Ton Saille ja auringon laskettua viidakon halki palaaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Rantahan oli täynnä kaikenmaailman kalastajia paatteineen ja aika nihkeiden neuvotteluiden jälkeen saatiin yks kalakaveri heittää meidät viereiselle West Beachille, mistä sitten käppäiltiin takas oman rinkan vaikutuspiiriin.
Raileylla ei asu kovinkaan paljoa paikallisia, vaan jengi käy töissä Ao Nangin satamakaupungista käsin. Semmoinen huomio, että Raileylla tuntui olevan poikkeuksellisen paljon työntekijöinä leidiboita eli tuttavallisemmin leidareita. Aluksi asiaan ei kiinnittänyt huomiota, koska ihan tavallisilta tytöiltä näyttää, mutta kun täällä Raileylla heitä näki koko ajan ja kun oltiin täällä useampi päivä kehittyi ladyboytutka aika herkäksi. Tuo kolmas sukupuoli on kyllä hämmentävä erikoisuus Thaimaan kulttuurissa.
