Kotiinlähdön hetkellä

Istuskelen majapaikkani terassilla Kutalla, Balilla. Aamu on maailmanympärysmatkani viimeinen, kohta starttaa matka kohti Suomea ja kotia. Kuulokkeissa lempiartistini Raappana laulaa:

Maasta maahan ja maassa maan tavalla. Saarelt saareen, mä sukellan pinnan alla..

Joo mä otan pakkaukseen mukaan sen mitä tartteenkin. Se on rytmi, mies ja reppu, maailma mua varten…

Viikko sitten kun pojat lähti kotiin yritin vähän kysellä mikä on boogie. Muuten niin suulaista miehistä ei meinannut saada yhtään sanaa irti. Fiilikset oli selvästi hyvin ristiriitaiset. Itsellä taitaa nyt olla samantyyppinen hetki.. Ei oikein tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Niin, silloinhan kannattaa nauraa…

On niin onnellinen olo siitä, että pääsee kotiin. Samalla kuitenkin niin outoa ja haikeaa luopua tästä huolettomasta reissuelämästä, josta on jo muodostunut jonkinlaista arkea viime kuukausina. 70 päivää, 10 viikkoa, 5 maata, varmaan 50 eri majoituspaikkaa, satoja kaupunkeja ja tuhansia, tuhansia matkustusmaileja on nyt takana. Uskomattomia paikkoja on tullut nähtyä, hämmästyttäviä asioita päässyt tekemään ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Onpahan lapsen lapsille sitten aikanaan jotain kerrottavaa.. Piru vie siitä tuntuu olevan kauan kun ajeltiin fillareilla ympäri San Franciscoa. Ja onhan siitä, yli kaksi kuukautta. Kun katsoo alkumatkan kuvia niin kyllä taitaa kilometrit näkyä reissaajassakin ”vähän” kun reissupartakin rehottaa miten sattuu.. Tässä tällainen kuva vain esimerkin vuoksi.

20120320-163135.jpg

Olen nauttinut kaikesta tästä ihan täysillä. Melkoinen reissukuume jää päälle, sen verran matkailu avartaa. Seuraaviin reissuihin on jo jonkinlaisia alustavia suunnitelmia. Luulisin, että seuraavaksi lähden noin kuukaudeksi jonnekin päin Aasiaa, ehkäpä vuoden päästä. Tänne Balillekin palaan vielä joskus ihan varmasti, sillä esimerkiksi pohjoinen jäi kokonaan tutkimatta, kuin myös uponneen laivan hylky Tulambenissa, itä-rannikolla. Tai sitten velipojan jalan jäljissä olisi hauska InterRaililla käydä ajelemassa, vielä kun saa sen sillä juniorihinnalla… Eipähän siis muuta kun taas säästöjä keräämään!

Likviditeettiosasto kiinnostaa aina kaikkia. Voin kertoa, että rahat on aivan finaalissa. Sen verran taitaa vielä riittää, että saan ostettua junalipun kotiin. Ja tämä tarina on tosi…
Olen ajatellut tätä once-in-a-lifetime reissuna ja sen takia satsannut esim. benjihyppyihin, sukelluksiin. Eli muutamiin kalliimpiin altiviteetteihin, niinkuin alunperin budjetoinkin. Tuntuisi hölmöltä matkustaa tänne asti ja sitten jättää tuollaiset mahikset käyttämättä.. Tuhlaillut en mielestäni ole, vaikka en toisaalta varsinaisesti sniiduillutkaan. Maat jossa matkustimme oli viimeistä lukuunottamatta ns. kalliita maita eli jo pelkkään elämiseen kului aika paljon. Olen kuitenkin onnellinen vaikka palaankin kotiin tyhjätaskuna, sillä vaikka rahat meni muistot jää. Edellä kerrotusta johtuen minut on mahdollista tavata levysoittimen ääreltä Mortonista heti perjantaina. Pian nähdään!:)

20120320-163710.jpg

Ihan käsittämättömän upea reissuhan tämä on ollut. Hienoa on myös ajatella, että tämän reissun on rakentanut omalla työllä yhdessä ystävien kanssa. Ehkä tätä kokemusten tulvaa pitää hetki sulatella ennen kun oikeastaan tajuaa mitään. Erityinen kiitos Jarnalle, Tarulle, Jannelle & Hennalle, Anssille, Aleksille ja Jarkolle mahtavasta reissuseurasta. Kiitos myös kaikistia niistä terveisistä ja kuulumisista mitä Suomesta päin olette tänne toimittaneet.

Lähden kohta hipsimään kohti lentokenttää. Lentoni lähtee Suomen aikaa klo 10. Täällä on tänään hindujen seremoniapäivä, joten pitää lähteä ajoissa liikkeelle. Lennän ensin Hong Kongiin, sieltä parin tunnin venailun jälkeen pitkä, 13h lento Milanoon, josta sitten sinivalkoisin siivin kohti Helsinkiä. Kotimaata pitäisi löytyä jalkojen alta noin 15.30 keskiviikkona. Pari yötä Helsingissä ja perjantaina Rautalammille. Palaillaan asiaan siis ihan piakkoin.:)

20120320-163839.jpg

P.S. Tämä ei ole viimeinen reissupostaus, vaan vielä palattuani julkaisen nyt vielä luonnosvaiheessa olevia juttuja ja tietenkin kotiinpaluutunnelmia. Pysykää tuunattuina!

Pala Balia – missä tuli pyörittyä

Olen aiemmistakin maista kirjoittanut tällaisen koosteen missä olen lyhyesti kertonut paikkakunnista missä ollaan käyty. Näin tulee ainakin itselle pistettyä muistiin missä ja minkälaisissa paikoissa on tullut pyörittyä. Miksipä siis tehdä Balin kohdalla poikkeusta. Me otimme haltuun pääasiallisesti Balin etelä- ja kaakkoisosia.

Seminyak

Seminyak oli ensimmäinen kohteemme Balille saavuttaessa. Ihan hirveen tarkkaa kuvaa en paikasta saanut, sen verran oli aasialaisessa meiningissä vielä totuttelua alkuvaiheessa ja matkustamisesta toipumista. Asustelimme Guess House-hostellissa, joka oli monessa mielessä ihan kiva perushostelli. Yö siellä maksoi 120 000 rupiaa nassua kohti mikä on periaatteessa kohtuu arvoka jaetusta huoneestas. Tosin kun en yöpynyt muualla Seminyakissa en ihantarkkaan tiedä paikkakunnan hintatasoa..

Seminyak on tunnettu kivoista ravintoloista ja baareista. Seminyak Squarella käytiin kahvilassa joka teki ison vaikutuksen uskomattoman laajalla, hienosti toteutetulla, kuvitetulla kahvimenullaan.

Seminyakissa yritimme käydä katsomassa AJ Hackettin benjimestaa, joka kartassa näkyi, mutta saimme kuulla, että paikka oli purettu ja paikalle rakennetaan hotelli. netistä olimme katsoneet, että täällä olisi ollut mahdollista hypätä motobungy mopon kanssa tai fireballbungy missä hyppääjä sytytetään tuleen. Mut eipä sitten hypätty…

Double Six on toinen hyvä alueen biitsi missä on myös hyviä surffispotteja. Se sijaitsee ihan Legianin ja Seminyakin välimaastossa.

Gilin saaret

Gilin saaret ovat lähellä Balia (vielä lähempänä Lombokia) ja kuuluvat Indonesialle. Kolme pikkuruista paratiisisaarta ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Täältä löytyy monenlaista; Gili Trawanganilla voi bilettää, Gili Airilla rentoutua ja Gili Menolla saa olla täysin omassa rauhassaan. Saarten välillä voi liikkua pienellä veneellä joka maksaa pari euroa. Lauttalippu Balilta Gilille maksaa noin parikymmentä euroa suuntaansa.

20120320-083232.jpg

Erinomainen paikka snorklaukseen ja sukellukseen, näät melkein väkisin isoja merikilppareita. Bambuisessa bungalowssa asumisessa oli aitoa fiilistä.

20120320-083054.jpg

Sanur

Sanur sijaitsee suurin piirtein Kutan korkeudella, mutta itärannikolla. Tämä paikka on erityisesti vanhemman väen suosiossa. Täältä löytyy tosiaan poikkeuksellisen paljon hienoja hotelleja juuri tuosta syystä. Tämä oli myös ainoa paikka missä illalla näki escort-tyttöjä hengailemassa…

Sanur on sillä tavalla hauska, että sillä on ikäänkuin kolme keskustaa. Molemmissa päissä pitkää rantaa on omat keskuksensa ja niiden keskivälissä virallinen keskusta, Sanur Centre. Me olimme rannan pohjoispäässä sen pari yötä ja viihdyimme hyvin. Sanurin rannalla on erityisen hyvät mahdollisuudet kaikenlaiseen vesiurheiluun.

Koko matkani varrella vastaantulleista paikoista parhaat mahdollisuudet napata bussi melkein mihin tahansa oli Sanurin biitsin pohjoispäässä, myös hintataso oli kohdallaan. Samasta paikasta lähti myös lautat Lembonganin saarelle. Sanurissa näki myös hauskoja pakettiautotakseja mihin mahduttiin mekin rinkkojen kanssa kyytiin..

Asuimme homestayssa. Kun emme kaivanneet yöelämää, vaan mukavan paikan missä hengata ja huristeilla vesijeteillä oli Sanur aika hyvä valinta. Mielettömiä pizzoja puulla lämmitettävästä kiviuunista.:)

Kuta

20120320-080611.jpg
Kuta on varmaan suosituin kohde Balilla, joten turistia, ravintolaa, hieromalaitoista ja kaiken maailman kauppiasta löytyy joka lähtöön. Meininki on aika kaukana pikkukylistä ja paikallisten elämästä, mutta ei tämä nyt niin hirveä paikka mun mielestä ollut mitä monet pelotteli. Kai siitä kertoo sen, että viihdyimme täällä useamman yön. Mun mielestä tämä vilkkaampi puoli Balista on myös hyvä nähdä.

Biitsi oli upea, joskin aika ruuhkainen. Surffausaallot oli parhaat mitä koskaan olen nähnyt. Ei kai Kuta suotta olekaan saanut mainettaan yhtenä parhaista surffispoteista. Lautoja on helppo vuokrata suoraan rannalta muutamalla eurolla, paikalliset jäbät myös opettaa mielellään kevyttä korvausta vastaan.

Basaarikadut, mistä löytyy vaikka mitä ihmeellistä ostettavaa ovat Poppies lane 1 ja 2. Tein huomion, että Poppies 2 on hintasoltaan hieman edullisempi. Erityisesti aurinkolaseja (kaiken maailman RoyBoneja), kenkiä, kelloja ja vaatteita löytyy. Jaksaa vain etsiä ja tinkiä. Parhaat saumat saada hyvät hinnat on aamulla (morning price, koska he uskovat, että aamun eka kauppa tuo onnea myyntipäivään) ja illalla juuri kun kauppias on jo sulkemassa kojuaan. Merkkiliikkeissä (jotka pääasiallisesti löytyvät Kuta Squaren tuntumasta) hintataso on aika sama kuin Suomessa.

Kaikki isot baarit löytyvät Legian Streetiltä. Poppies lanien toisessa päässä on ranta ja toisessa päässä legian street. Ilta-aikaan katu on ihan näkemisen arvoinen, sillä siellä on melkoinen tivoli pystyssä laservalojen liikkuessa basson jytkeessä jo siinä kadulla. Lähialueen parhaat ruokapaikat löytyi Poppieseilta.

Lentokenttä sijaitsee paljon lähempänä Kutaa kuin Denpasaria, vaikka onkin nimetty Balin pääkaupungin Denpasarin mukaan. Taksi lentokentälle maksaa jotain 50 000 rupiaa.

Asustelimme homestayssa Poppies 2:n alkupäästä poikkeavalla sivukadulla. Paikka oli erinomainen, sillä se oli lähellä rantaa ja muita pellipaikkoja, mutta kuitenkin tosi rauhallinen. Yö maksoi tuulettimella varustetussa huoneessa 150 000 rupiaa per huone, ilmastoinnilla 250 000 rupiaa. Taiteilija Pietiläisen kitarakin soi vanhaan malliin, vaikka mies itse taitaa olla vielä aamutunnelmissa…

20120320-083654.jpg

Padangbai

Padangbai on pikkuinen satamakaupunki. Padangbaista lähtee lautat Lombokiin ja Gilille. Paikalliset olivat rennonoloista väkeä. Sen erikoisempaa tekemistä täältäkään ei hirveästi löydy, mutta maha tuli täyteen ja katto löytyi pään päälle, joten olin ihan tyytyväinen. Padangbaista löytyy yksi Balin vanhimpia hindutemppeleitä. Yli tuhat vuotta vanha temppeli on edelleen seremoniakäytössä.

Koska kovan tuulen takia en päässyt sukeltamaan rahtilaivan hylylle Tulambeniin kävin tekemässä pari sukellusta pienen kalastusaluksen hylylle Padangbaissa. Mielenkiintoisia vastaantulleita tuttavuuksia olivat leijonakalat ja rauskut. Myös hyviä snorklauspaikkoja on lähistöllä.

Gilin lauttalippu yhteen suuntaan maksoi täällä noin 165 000 rupiaa (edullinen). Lautat lähtee yleensä aamulla, joten Padangabai on ihan hyvä paikka viettää yö matkalla Gilille. Joskus voi käydä myös niin ,että huonon sään takia lautta ei kuljekaan. Edullisia majoituksia löytyy. Minä asustelin Seranga Inn:ssa ja maksoin tuulettimella varustetusta kahden hengen huoneesta 150 000 rupiaa, eli aika perushinnan.

Padangbaista pääsee bussilla oikeastaan vain Ubudiin, Sanuriin, Kutalle ja Candidasaan. Lautoilla taas Lombokiin ja muillekin läheisistä saarista.

Candidasa

Reissun lähestyessä loppuaan ajattelin, että katselen jonkun paikan missä ottaa vielä pari päivää huilia poissa kaupunkien hulinasta. Aika randomilla valitsin bussifirma Paraman listoilta paikan nimeltä Candidasa, jonka Lonely Planet kertoi olevan pikkuruinen ja hiljainen kylänen ihan Padangbain vieressä.

Tähän tarkoitukseen paikka olikin oikein hyvä, täällä on ihan pakko olla tekemättä mitään. Candidasan ranta on aika erikoinen sillä koko rantaa peittää mustat, sileät pikkukivet. ei mikään löhöilybiitsi siis.. Snorklausnja sukellusreissuille pääse täältäkin, aikalailla samoille spoteille kuin Padangbaista. Myös Padangbaista lähteneitä lauttoja voi katsella horisontissa. Paikalliset vievät myös mielellään kalareissulle merelle, pientä korvausta vastaan luonnollisesti.

20120320-080422.jpg

Kylän rakenne oli samanlainen kuin kotikylällä, eli kaikki kaupat ja muut on yhden tien varrella. Tie on aika vilkkaasti liikennöity ja sen verran maalla ollaan jo täällä, että tiellä likkuu vaikka minkä näköstä rälläkkää ja melu oli sitten sen mukaista.

Candidasassa asustelin hostellissa, nimeltä Ari Cottages. Sehän voisi muuten olla myös kotitaloni nimi, heh heh… Hostellin omisti australialais-indonesialainen pariskunta ja paikan isäntä, vanha aussiukkeli oli melkoinen kekkuli. Hän esimerkiksi esitteli minutkin nimeltä ja kotimaaltani kaikille hostellin pienen ravintolan asiakkaille kun tulin paikalle. Asuin itsestäni neljän hengen dormissa ja maksoin yöstä 60 000 rupiaa, eli aika tasan 5€. Reissun edullisin majoitus.

20120320-083843.jpg

Mitä paljastuu rinkan uumenista?

Kun olin lähdössä matkalle pakkasin rinkkani joululoman aikana kotona monta kertaa. Levitin tavarat lattialle ja pakkasin uudestaan. Se ei ollut ollenkaan turhaa, sillä melkein joka kerta otin rinkasta pois jotain jonka tarpeellisuutta rupesi siinä samalla miettimään. Mitään kovinkaan turhaa ei mukaan päätynyt mukaan, viimeisen poiston tein lähtöaamuna ennen junaan hyppäämistä.

Reittimme oli siinä mielessä haastava, että säät vaihteli kohteissa aika paljon. Jenkeissä mentiin koko ajan pitkähihaisissa kun taas Balilla nuo samat vaatteet ja kengät saivat huilata rinkassa koko ajan. Jos reissaisi pelkästään täällä aasiassa riittäisi puolet vähemmän kamaa, tai vieläkin vähemmän, sillä täältä saa kyllä ostettua kaiken mitä tarvitsee. Siihen kannattaa asennoitua, että ihan samaa tahtia ei vaatekertaa vaihdeta kuin kotipuolessa.. Mitä enemmän rinkkaa joutui kantamaan sitä enemmän mietti jokaista tavaraa, onko sen tarpeellista olla mukana. Esimerkiksi osan pitkähihaisista vaatteistani annoin eteenpäin matkan varrella kun en jaksanut niitä roudata enää..

Hain juuri puhtaat pyykit pesulasta ja kohta pakkailen rinkkani toiseksi viimeistä kertaa tällä reissulla. Ennen sitä haluaisin esitellä sen kätköistä muutaman löydön.

Rinkka herself

Rinkkaan on tässä matkan varrella ehtinyt syntyä jonkinlainen syvempi yhteys. Olemme nimittäin aika riippuvaisia toisistamme. Rinkan tulee olla mukava kantaa, helppo avata ja pakata sekä muutenkin semmoinen minkä kanssa tulet toimeen. Minun valintani oli hopeanharmaa Deuterin 55+10 litrainen travellerimallinen rinkka. Tässä mallissa mukana tuli myös päiväreppu, jonka saa kiinni vetskarilla rinkan selkäpuolelle (toimii huonosti jos rinkka ja reppu ovat kovin täynnä) tai vaihtoehtoisesti klipseillä mahan puolelle. Ostin rinkan Partioaitasta ja hintaa jäi joku parisataa.

Travellerimalli tarkoittaa sitä, että se on suunniteltu erityisesti matkustamiseen. Päätasku aukeaa koko matkaltaan eikä vain päältä, olkaimet saa lentojen ajaksi suojaan läpän alle (etteivät tartu joka paikkaan liukuhihnoilla..), vetskarit on varustettu lukkopaikoilla, kantokahvoja löytyy vähän joka reunalta ja muuta vastaavaa hifistelyä. Kantolaite puolestaan ei ole aivan yhtä järeää tekoa kuin vaellusrinkoissa.

En ole erityisen lahjakas pitämään tavaroitani jämptissä järjestyksessä, mutta nyt reissulla se on onnistunut hämmästyttävän hyvin eikä tavaraa matkan varrelle ole jäänyt kovinkaan paljoa. Pelastukseni on ollut pienet värikkäät kangaspussit, mihin tavarat on pakattu rinkan sisällä. Sinisestä pussista löytyy paidat, vihreästä housut, keltaisesta alusvaatteet, mustasta pyykit ja niin edes päin. Näin tavaroista on helppo pitää lukua, rinkka on myös tosi nopea ja helppo pakata. Pakkaamiseen on syntynyt melkoinen rutiini ja pelisilmä, kun sitä nyt on tullut tässä harjoiteltua ainakin sen 50 kertaa.

20120318-181942.jpg

Myös vakuumipussit eli tyhjiöpussit ovat hyviä, eivätkä maksa montaa euroa. Niillä saa esimerkiksi huppareista ja takeista puristettua turhat ilmat pellolle kuljetuksen ajaksi jolloin ne mahtuvat todella paljon pienempään tilaan.

Alkumatkasta rinkkaa ei hirveästi tullut kanniskeltua ja tuntui, että matkalaukullakin olisi pärjännyt, mutta täällä aasiassa taas tilanne on ollut ihan toinen. Rinkka on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Sadesuoja kannattaa ehdottomasti olla mukana, sillä se suojaa paitsi sateelta myös pitkäkyntisiltä. Minä olen käyttänyt lisäturvana vielä pieniä numerosarjalukkoja, joilla olen tarvittaessa laittanut rinkan vetskarit lukkoon. Alla olevasta kuvasta näkyy miltä mukana kannettava viritys käytännössä näyttää.

20120318-182627.jpg

Lonely Planet

Legendaarinen reissuopussarja, joka kertoo lähes kaiken tarpeellisen. Me ostimme porukalla ennen reissua ”lounarit” jokaisesta kohteestamme. Kyllä niitä on ahkerasti luettukin.

20120318-182115.jpg

Oppaista löytyy hyvää tietoa paikoista ja kaupungeista sekä myös paikallisista tavoista. Hyvä apu erityisesti kun suunnittelee mihin päin lähtee maan sisällä sompailemaan. Oppaasta löytyy myös hätävaraksi aina pari edullista majoitusvaihtoehtoa. Suositellut ravintolat eivät aina ole niin hirveästi säväyttäneet, mutta toisaalta ollaan kirjan sivuilta löydetty monta upeaa paikkaa mihin tuskin oltaisi osattu mennä ilman vinkkaamista.

Olin aluksi vähän skeptinen näihin opuksiin, mutta näillä kilometreillä uskallan jo suositella Lonely Planetia matkaevääksi. Uuden-Seelannin värikkäästi kuvitettu lounari on mukavan näköinen kirja lueskella ihan muuten vain. Kirjojen kielenä on englanti, mutta kieli on kohtuullisen helppoa ymmärtää.

MadVenturesin reissaajan käsikirja on myös erinomainen reissuopas, josta saa hyvää juttua irti ennen reissua kuin myös tienpäällä. Siinä ei puhuta kohteista juurikaan vaan muista matkustamiseen liittyvistä asioista. Tiesitkö muuten, että ensimmäisen suomenkielisen reppureissaajan oppaan on nuoruusvuosinaan kirjoittanut Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto?

Släbärit aka. FlipFlopit

En ole mikään sandaalifani, mutta tällä reissulla on ollut pakko taipua perussandaalien eli flipfloppien vietäväksi. Aluksi jalat meinasi ärtyä, mutta tottuivat nopeasti. Hiertymiä paikkasin sukista leikkatuilla kangassoiroilla. Balilla ei ole tullut käytettyä sukkia eikä kenkiä kertaakaan. Urhoollisimmasta suorituksesta släbärien suhteen vastaa Jarkko, joka on tammikuun lopun jälkeen käyttänyt kenkiä vain kolme kertaa (kun käytiin tekee trekkejä Uudessa-Seelannissa). Jarkon uskolliset neljä dollaria maksaneet Hummer-sandaalit olivatkin vähän maailmaa nähneen näköiset, mutta ainakin hintansa hankkineet. Saa nähdä jatkaako Jaksu samalla tavalla vielä Suomessakin?

20120318-182325.jpg

Ipad

Nykyteknologian suurkuluttajana minä nappasin mukaani iPad-tabletin. Käytännössä vehje on osoittaunut reissussa varsin käyttökelpoiseksi reissukaveriksi. Ipadilla on ollut hyvä skypetellä ja muutoinkin pitää yhteyksiä kotiinpäin ja kirjoitella tätä blogia. Blogin kannalta on ollut kätevää myös, että olen saanut kuvat kamerastani muistikortinlukijalla tähän padille ja siitä suoraan blogiin. Samalla on kuvien varmuuskopiot kameran lisäksi myös toisessa paikassa. Latasin laitteelle lähtiessä myös muutamia lautapelejä. Niitäkin on tullut porukalla hakattua, etenkin lennoilla ja Uuden-Seelannin automatkoilla. Ehdottomaksi suosikiksi nousi Ticket to ride eli Menolippu, jossa mestaruus jäi ratkomatta. Myös Steve Jobsin 700 sivuinen elämänkerta kulki kätevämmin mukana e-kirjana padilla kuin painettuna möhkäleenä.

Ipadin kaverina Kossin valmistamat PortaPro kuulokkeet ovat erinomainen yhdistelmä. Noissa kuulokkeissa on kyllä saundi ja hintalaatusuhde kohdallaan. Kiitos vain joulupukille.

20120318-182434.jpg

Se on vähän makuasia haluaako tällaisia masiinoita kantaa mukanaan, mutta minä ainakin olin ihan tyytyväinen, että pakkasin padin mukaan. Eipähän tuo paljoa tilaa vie. Etenkin kun taustakuvana hymyilevän kummityttöni Vernan näkeminen piristää aina.:)

GoPro HD hero – videokamera vailla vertaa

Tämä vehjes ei oikeastaan löytynyt minun rinkastani vaan Aleksin. Nyt kun on näistä teknologiaihmeistä aloin jauhamaan niin pakko on esitellä tämäkin, sen verran huvia kamerasta on ollut meille ja toivottavasti videoiden muodossa teillekin.

GoPro HD Hero on erittäin pieni kokoinen (kamera on vain noin 5cm leveä ja 4cm korkea)  teräväpiirtokuvaa tallentava videokamera, joka on suunniteltu erityisesti extremelajien harrastajille. Kameraan kuuluu vakiovarusteena vesitiivis, iskunkestävä kotelo ja telineet jolla sen saa esimerkiksi kypärään kiinni. Näin mekin olemme saattaneet viedä kameraa aika kummiin paikkoihin.

Kamera on ollut mukana alamäkipyöräilyssä, sukeltamassa, surffaamassa, koskealaskemassa, bungyhypyissä ja monessa muussakin paikassa. Esimerkiksi jenkeissä kuvatut autoilupätkät highway onelta on tallennettu tällä ihmelaitteella.

Kamerasta on ollut oikeesti tosi paljon hupia ja teknisesti varsin laadukkaita videoita on itsekin mukava katsella. Jos kiinnostaa niin kameran hinta uutena on vain noin 300€.

20120318-183010.jpg

Tämmöistä tällä kertaa. P.S. Olisi enemmän kuin mahtavaa, jos hyvät tämän blogin lukijat jaksaisitte kommentoida edes jotain näihin postauksiin. Kiitos!:)

Reissun loppusuora häämöttää Balilla

Reissun viimeinen kohteeksi valittiin Bali eteläisessä Indonesiassa ja valinta oli enemmän kuin erinomainen. Täällä eletään nyt sadekauden loppupuolta, joten sateen riski on olemassa. Melkein joka päivä on vettä tullutkin, mutta useimpina päivinä makimissaan 15minsaa. Varsinaisia sadepäiviä taisi olla yksi koko aikana. Sade ei onnistunut vaikuttamaan meidän suunnitelmiin kertaakaan, pystyttiin tekemään kaikki mitä meinattiinkin. Useimpina päivinä sää on ollut puolipilvistä, mikä on ainakin meikäläisen makuun paljon parempi kuin pilvetön taivas. Jos aurinko paistaisi suoraan niin olisi niin älyttömän kuuma ettei jaksaisi mitään, pilvisenä päivänäkin lämpötila on kuitenkin noin 30. Jarkkokin päätti eräänä hellepäivänä ottaa vähän tuntumaa biitsin kesken kaiken..

20120318-180151.jpg

Paikalliset ovat todella ystävällisiä sekä iloisia ja pääasiallisesti puhuvat englantia ihan hyvin. Paljon työntekijöitä tulee lähisaarilta, erityisesti Javalta. Turvallisen oloista täällä on eikä meiltäkään esimerkiksi pöllitty mitään. Myös turistiripulilta vältyttiin, ihme kyllä, vaikka sen onnistuu aika moni turisti täältä löytämään..

20120318-180430.jpg

Paikallisesta ruuasta minä tykkäsin, sillä toisin kuin monessa maassa täällä päin, mausteita ei käytetty kovin reilulla kädellä. Mia Goreng eli paistetut nuudelit kanalla ja vihanneksilla on henkilökohtainen suosikkini. Ruoka maksaa noin 30 000 rupiaa eli 2,5€.

Tinkimiseen totutellessa menee oma hetki, mutta siinä oppii tavoille aika nopeasti. Se on vaan välillä aika pitkästyttävää puuhaa kun ensimmäinen hintapyyntö voi olla viisinkertainen lopulliseen hintaan nähden.. Paikallinen liikenne on myös melkoinen palapeli, kun kaksikaistaisella tiellä saattaa vierekkäin olla pari autoa ja kolme skootteria. Onneksi täällä ajonopeudet pidetään kohtuullisina ja sen takia liikenne onkin loppujen lopuksi yllättävän sulavaa. Skootteri olisi varmasti ihan kätevä peli liikkua, mutta tällä reissullamei vielä rohkeus riittänyt.

Himopailaajat on the road

Balilla olimme liikenteessä neljän sankarin rakettiryhmällä, eli siis minä, Aleksi, Jarkko ja Anssi oltiin finaalinelikko. Semmarien biisiä lainatakseni veljekset kun elvikset. Anssi nimesi tämän jengin jo kauan sitten ”himopailaajiksi”. Sarkastinen nimitys viittaa käsittääkseni rytmiin, mikä meille jäi päälle. Eli aamulla kun heräsi kohtuu aikaisiin ja touhusi päivän auringonpaisteessa niin monena päivänä oltiin ysin-kympin aikaan jo ihan valmiita yöpuulle.

Kuten eräällä reissuvideolla vitsailemme

Mistä tietää, että nyt on viikonloppu? Tänään valvotaan kymmeneen, yheksän sijaan.

Tällä nelikolla ollaan touhuttu hyvin tiiviisti reissun alusta asti, joten aika hyvin ollaan jo totuttu kunkin omaan tapaan reissata. Ja jo lähtökohtaisesti intressit on monelta osin samantapaisia niin yhteisiä suunnitelmia oli yksinkertaista tehdä. Huumori pysyi ihan yhtä huonona loppuun asti..

20120318-175748.jpg

Me otimme tuntumaa lähinnä Balin koillis- ja eteläosiin. Pari viikkoa Balilla (ja Gilillä) hujahti tosi nopeasti. Bali oli mahtava valinta viimeiseksi kohteeksi edullisen hintatason, lämpimän sään ja yleisen hyvän meiningin vuoksi. Nuo kaikki kolme mainittua asiaa tiivistyi viimeisenä iltanakin kun helteisessä illassa syötiin vähän pidemmän kaavan mukaan ja budjetti nousi jopa viiteentoista euroon per lärvi. Samaan hintaan saimme tarjoilijaksi mahtavan pensselisedän ja hupia riitti.

20120318-175508.jpg

Samalla kun hyvästelin pojat kotimatkalle hyvästelin myös uskolliset reissuviikseni, joita on rakkaudella kasvateltu tässä pitkälti yli kuukausi. Etenkin Jarkolle tämä oli suuri järkytys, mutta onneksi hän itse kuitenkin taisteli viiksiensä kanssa kotisuomeen asti. Urhoollinen mies!

Vesileikkejä

Viime päivinä on merellä ollut kova tuuli ja isot aallot, joten vesileikit on jäänyt vähemmälle. Sen myötä huomasin, että loppujen lopuksi ollaan täällä Balilla läträtty vedessä aika paljon. On sukellettu, snorklattu, surffattu, ajeltu vesijeteillä ja roikuttu veneen perässä semmosen ihmeperhosen päällä.

Ai niin ja käytiinpä myös WaterBoom-vesipuistossa tuossa Kutalla, ihan Kuta Squaren vieressä. Siellä taas kaivettiin isoista miehistä se kuuluisa pikkupoika esille, hauskaa oli. Vesiliukumäkiä oli jos jonkinlaisia. Pääsymaksu puistoon oli noin 20€ luokkaa. Kannattaa mennä heti aamusta niin ei tarvitse jonotella laitteisiin.

Vesipuistoonhan voi mennä tuulisellakin säällä toisin kuin mereen, mutta minä ainakin tykkään näistä ”luonnonhuvipuistoista” koska esimerksi kaksi sukellusta samassa paikassa ovat varmasti erilaisia, toisin kuin huvipuistolaitteissa, jossa aina kaikki menee samalla tavalla.

20120318-175135.jpg

Kuta Beach on muuten yksi maailman parhaita surffispotteja, joten sinne kannattaa mennä ehdottomasti. Minä, Jarkko ja Aleksi lähdimmekin urhoollisesti haastamaan aaltoja. Vuokrasimme laudat rannalta ja ekaksi tunniksi saimme pientä maksua vastaan paikalliset jäbät opastamaan meitä. Maksoimme lystistä noin 8€ eli 100 000 rupiaa. Laudan vuokra on normaalisti noin 50 000 rupiaa per kaksi tuntia, mutta sillä hinnalla voi saada neuvoteltua laudan koko päiväksi. Meille tosin tuo 2 tuntia riekkumista oli ihan riittävästi. Niin vaan kaikki konkarit sai napattua aaltoja kiinni ja surffattua ihan oikeesti, oli pirun hauskaa. Paljon en surffaukseen sopivista aalloista ymmärrä, mutta Kutan aallot olivat kyllä upean näköiset ja helpot surffata. Ne rikkoutuvai riittävän kaukana rannasta ja tulivat sopivalla vauhdilla, tasaisesti kohti rantaa. Puolen päivän aikaan kun vesi on korkeimmillaan ja aallot rikkoutuu lähellä rantaa ei aloittelijalla ole asiaa veteen, mutta silloin olikin kiva katsella pro (ja semipro) surffareita, aikamoista settiä.

Viikko lisäaikaa

Tämä oli ensimmäinen visiittini aasiaan ja kuten arvelinkin meininki sopi minun makuuni. Tykkäsin Balista sen verran, että otin koodia Kilroylle ja pyysin vaihtamaan paluulentojani viikolla eteenpäin. Jäin siis yksin vielä ihmettelemään tätä meininkiä tänne. Palailen Suomeen alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen keskiviikkona 21.3.

Kun mietiskelin tätä jatkoajan ottamista sain viestin lankomieheltäni Hugolta, joka kokeneena maailmanmatkaajana kannusti jatkamaan matkaa ja myymään vaikka kengät jalasta, jos se on siitä kiinni. Viestin keskeinen sanoma oli, että

Reissua on paljon helpompi jatkaa kuin lähteä kotoa uudestaan

Se on totta, joten reissu jatkukoon.:)

Päiväreissu Balin ytimeen

Kun saavuimme takaisin Gilin saarilta napattiin satamasta kyyti seuraavaan kohteeseen aika randomilla. Kohde oli Sanur, merenrantakaupunki, joka on etenkin iäkkäämpien matkailijoiden suosiossa. Paikasta löytyykin paljon myös hienoja hotelleja, mitä ei ihan joka paikasta täällä todellakaan löydy.

Kun etsimme majoituspaikkaa päädyimme biitsillä juttelemaan yhden paikallisen jäpölssin kanssa. Tästä jäbästä tuli meidän luottomiehemme Sanurissa. Hän hoiti meille majoituksen veljensä luota, vesijetit vuokralle seuraavana päivänä ja kolmantena päivänä reissun ympäri itäistä ja keskistä Balia. Saimme nämä kohtuulliseen hintaan, emme mihinkään polkuhintaan sillä pitäähän hänenkin leipänsä tienata provikoillaan.

Balin homestayt – oo ku kotonas

Balilla yleisiä on niin sanotut ”homestayt”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että perheellä on pari taloa samassa pihapiirissä, joista toista vuokrataan sitten turisteille. Joissain tapauksissa homestay voi tarkoittaa myös huonetta perheen omassa talossa. Me tosiaan asuimme aiemmin mainitun jäbän veljen luona homestayssa. Tällä kertaa kyseessä oli ihan täysikokoinen talo parilla makuuhuoneella. Maksoimme siitä yhteensä noin 35€ per yö. Tässä takana oli semmoinen kuvio, että talon omisti belgialainen pariskunta. Pariskunta käyttää taloaan 1,5kk vuodessa ja muun ajan paikalla asuva ukkeli pitää huolta talosta ja saa vuokrata sitä turisteille.

20120318-173013.jpg

Homestayssa hyvää on esimerkiksi se, että talonväki pitää jatkuvasti kämppää ja tavaroitasi silmällä. Asuimme homestayssa myöhemmin myös Kutalla ja molemmilla kerroilla jäi erittäin hyvä fiilis. Molemmat oli siistejä ja aika hyväkuntoisia sekä perheet lapsineen ja eläimineen oli oikein mukavia.

Maaseutua auton ikkunasta

Pari yötä Sanurissa oltuamme hyppäsimme luottoäijämme meille hommaaman kuskin kyytiin, hän lähti myös itse mukaan seuramieheksi kun ystävällisesti pyysimme. Maksoimme koko päivän reissusta noin 40€. Yleensä auto+kuski päiväksi maksaa täällä noin 400 000 – 500 000 rupiaa.

Batubulanissa kävimme ihmettelemässä paikallisten käsityöläisten osaamista hopeakorujen ja puuesineiden valmistamisessa. Pakko sanoa, että ei voi kun hämmästellä sitä tarkkuutta ja taitoa millä he töitään tekevät. Kun katseli miten täti asensi kärpäsenjätöksen kokoisia koristepalluroita hopeakorun päälle ei sitä voinut kun arvostaa. Puusta tehdyt esineet olivat, jos suinkin mahdollista, vieläkin ällistyttävämpiä. Osa esimerkiksi ihmistä esittävistä veistoksista oli ehkä jopa liian yksityiskohtaisia… Tarttuipa meille myös pieniä ostoksia mukaan näistä työpajamyymälöistä.

20120318-173931.jpg

Ajelimme pitkin maaseudun pikkuteitä ja auton ikkunasta näimme paljon riisipeltoja sekä vähän myös sitä miltä paikallisten elämä näyttää turistikeskusten ulkopuolelta. Lyhyesti ja ytimekkäästi jos kuvailee, niin se näytti hyvin köyhältä. Lounasta söimme melko lähellä saaren pohjois-laitaa horisontissa siintävää tulivuorta katsellen. Näin sadekaudella tulivuorelle ei pääse kiipeämään maanvyöryriskin takia.

20120318-172441.jpg

Serkkuja moikkaamassa

20120318-172029.jpg
Paluumatkalla pyörähdimme Ubudissa, joka on aika keskellä saarta. Ubudia pidetään jonkinlaisena kulttuurin keskuksena Balilla. Varsin eläväiseltä ja mukavalta kaupunki näytti. Tällä kertaa me tyydyimme Ubudissa vain moikkaamaan serkkupoikia. Menimme nimittäin ”Monkey forestiin” eli apinoiden asuttamaan metsään ja temppeliin. Melkoisia vekkuleitahan ne on. Jotain niin alkukantaista pienissäkin apinoissa on, että niihin suhtautuu pienellä varauksella. Etenkin kun nämä peijakkaat ovat oppineet niin ahneiksi, että tulevat aika röyhkeästi hakemaan jos huomaavat sinulla olevan jotain evästä. Monkeyforestin pääsymaksu oli jotain euron verran.

20120318-172154.jpg

Monkey forestin jälkeen matkalle sattui vielä suurehko hindutemppeli.
Koska emme ole hinduja meidän piti kietaista sarong-huivi ikäänkuin hameeksi ennen kuin saimme astua temppeliin. En ihan tarkkaan ymmärtänyt minkä takia, mutta se oikeastaan toi vaan lisää fiilistä. Kun otettiin kuvia temppelissä innostuttiin jopa vähän hassuttelemaan, mutta varmistimme kyllä paikallisoppaaltamme, että onhan se ok ettei vaan loukata heidän uskontoaan..

20120318-172319.jpg

Maailman parasta kahvia

Yksi mielenkiintoisimpia pysähdyksiä päivän aikana oli kahvitauko paikassa missä valmistetaan maailman parasta kahvia. Kaikki paikan kahvipavut kerätään villinä kasvavista kasveista läheisestä viidakosta ja paahdetaan ihan käsipelissä. Paikan tienoilla kasvoi muitakin hauskoja kasveja, kuten esimerkiksi kaakaota.

20120318-170922.jpg

Paikan ylpeys oli maailman parhaaksi tituleerattu kahvi, Kopi Luwak – luwakkikahvi. Se oli ihan p*rseestä, kirjaimellisesti. Nimittäin kahvin erikoisuus on se, että tietty opossumilaji syö punaisia kahvipapuja, mutta sen ruuansulatus ei pysty rikkomaan niitä. Vatsahapot kuitenkin pilkkovat kahvin entsyymejä antaen sille harvinaisen pehmeä maun. Pavut siis poimitaan elukan jätöksistä, putsataan, paahdetaan ja isketään pannuun. Tavara on euroopassa ihan kohtuuttoman kallista ja täälläkin varsin arvokasta. Kahvi oli erinomaisen hyvää ja pehmeän makuista.

20120318-171821.jpg

Kopi Luwakista maksoimme noin 5€ per lärvi, mutta saimme siinä sivussa maistella ilmaiseksi useampaa muuta paikallista kahvi- ja teelaatua. Paikallinen kahvi tai kopii, kuten paikalliset sanovat on minun mielestä kaiken kaikkiaan ihan hyvää.

Reissulta emme palanneetkaan lähtöpisteeseen Sanuriin vaan menimme Kutalle, joka on yksi suosituinpia kohteita Balilla. Ilta alkoi jo hämärtyä kun saavuimme, joten oli mukava kun paikallisoppaamme auttoi meitä löytämään hyvän ja kohtuuhintaisen majoituksen Poppies Lane 2:lta. Siinä viihdyimmekin sitten siihen asti kunnes pojat ottivat reput selkäänsä ja katosivat läheisen lentokentän uumeniin.

Gilin saarilla

Retkikuntamme on kutistunut kuuteen henkeen ja kun loppureissun osalta Taru ja Jarna menevät omia matkojaan on seurueessani jäljellä siis allekirjoittaneen lisäksi kolme erittäin arveluttavaa reissupekkaa.

Saavuimme Balille, Indonesiaan 2.3. Pari yötä huilattiin ensin Seminyakissa Guess House -hostellissa ja sittenpä matka jatkui kohti Gilin saaria. Kuljetus satamaan hostellilta ja puolentoistatunnin pikavenekyyti saarille maksoi noin 500 000 rupiaa eli noin 40€. Paikalliseen hintatasoon nähden aika kallis setti, mutta tuon halvemmalla ei saarille oikein pääse. Hintapyyntö ennen neuvotteluja oli yli tuplat kalliimpi. Paikalle vieneen ison pikaveneen nöyrä perämoottoririvi sai meidät pikkupojat innostumaan..

20120313-160618.jpg

Gilin saaret on kolmen kohtuu pienen saaren ryhmä aivan Lombokin vieressä. Lombok ja Gili kuuluvat myös Indonesialle, niinkuin Balikin. Kolme saarta ovat keskenään varsin erilaisia. Saarten välillä on mahdollista kulkea päivittäin ”island hopper” paatilla, siirtyminen saarelta toiselle maksaa noin 2€ eli noin 24 000 rupiaa.

20120313-160853.jpg
Saarilla ei ole autoja, vaan kaikki tavarankuljetukset ja taksitoiminta hoidetaan hevoskärryillä, aika hauskaa.Kun tulimme pikaveneellä saarelle noin 10% matkustajista jäi Airille, Menolle eimkukaan ja loput Trawanganille. Se kuvastaa aika hyvin ”voimasuhteita”.

Gili Trawangan

Gili Trawangan on näistä saarista suurin ja vilkkain. Suurin osa Balilta tulevista lautoista tuo ihmiset suoraan tänne, pysähtymättä muilla saarilla. Trawangan on tunnettu erityisesti vilkkaasta yöelämästään, joka todellakin saattaa jatkua läpiyön aina aamunkoittoon saakka. Täyden kuun aikaan surffirannalla pidetään ”full moon partyt” ilotulituksineen. Surffiranta on myös aika mahtava paikka tsiigailla auringonlaskua.

Saaren toiselta puolelta löytyy kuulema ihan kunnon luxusmajoitustakin. Täällä iso osa ravintoloista on kuulema paikallisten pohattojen omistamia. Moni tarjoilijoista vetää kuulema jotain piristävää kamaa jaksaakseen tehdä enemmän töitä.

Trawanganin pääkatu on aika pitkä ja kauppojen, ravintoloiden sekä sukellusliikkeiden täyttämä. Snorkkelien ja räpylöiden vuokraus päiväksi maksoi noin 3€. Coral Beachilta kun ui noin 100m merelle päin ja snorklailee niillä tienoilla missä pohja alkaa syventyä jyrkästi on hyvät mahikset nähdä isoja merikilpikonnia. Me näimme täällä kaikkein suurimman kilpparin, joka oli pituudeltaan lähemmäs metrin verran.

Paluulautat kohti Balia lähtevät täältä Trawanganilta, joten tulimme tänne yhdeksi yöksi. Nähtiin siinä samalla Jarnaa ja Tarua, jotka olivat lähdössä takaisin Balille ja siitä eteenpäin Hong Kongiin.

Gili Meno

Tällä kertaa nimi ei ole enne, sillä Meno on näistä kolmesta saaresta kaikkein hiljaisin ja rauhallisin. Olen kuullut sanottavan tätä ”honeymoon islandiksi”. Saarella on joitain vuokra bungalowta ja ilmeisesti pari ravintolaa. Arvelisin, että saarella oli ehkä 10 turistia. Kaunista hiekkarantaa ja omaa rauhaa riittää joka puolella. Käytiin poikien kanssa pyörimässä Menolla yhtenä päivänä pari tuntia, epäilemättä rauhallisin mesta missä on ihan hetkeen tullut käytyä.

Gili Air

Ah, paikka joka vei sydämeni kertaheitolla. Tästä ei paratiisi parane. Air on kaikinpuolin sekoitus Menoa ja Trawangania. Sataman ympäristöstä löytyy vähän ravintoloita ja pari pientä kauppaakin. Mutta sitten kun kävelee 5-10 minsaa satamasta onkin yht’äkkiä aivan omassa rauhassa.

Kävelimme saaren ympäri, siihen meni aikaa ehkä pari tuntia. Asusteltiin jostain paikallisesta puus.lta väsätyssä bungalowssa kaislakaton alla. Samoista aineksista oli rannalle väsätty myös kivoja katoksia missä istuskella taimvaikkapa nautiskella aamiaista. Istuskeltiin rannassa palmun alla aika monta tuntia ihan vain meren rauhoittavaa kohinaa kuuntelemassa. Bungalowssamme ei ollut ilmastointia, mutta tuulettimen pyöriessä ihan riittävän viileää, että nukuttua sai. Majoitukselle hintaa jäi 150 tonnia per bungalow, eli vähän yli 6 euroa per henkilö, sisältäen hyvän aamupalan (munia, hedelmiä ja kahvia).

20120314-110149.jpg

Oltiin Airilla kolme yötä, mutta kyllä täällä olisi viihtynyt pitempäänkin. Millekään aktiviteetti- tai bailauslomalle ei Air ole ihan oikea paikka, mutta jos se ei haittaa niin silloin tämän parempaa paikkaa ottaa rennosti on vaikea löytää.

20120314-110348.jpg

Snorkkeloimaan!

Gilin tienoo on kuulema yksi parhaita sukellusmestoja mitä lähiseuduilta löytyy. Me käytiin yhtenä päivänä tutkailemassa vedenalaista elämää sillei, että paikallinen jäbä kuskas meitä veneellä joka saaren luo ja neuvoi sieltä parhaat paikat. Tämän reissun jälkeen osattiin esim. Trawanganilla mennä samoille paikoille uudestaan omin nokin. Venereissu taisi maksaa sukellusvälineineen noin 6€ per lurjus. Reissu alkoi niin hyvin kun maanantaiaamuna on vaan mahdollista, eli veneeseen noustessa onnistuttiin halkaisemaan vesitiivis tavarapussimme kahtia ja siinä samassa hässäkässä unohdettiin puolet tavaroistamme rannalle josta lähdimme.. Meinasi oppaitammekin vähän naurattaa..

20120313-161423.jpg

Gilin saarten ympärillä asustelee paljon merikilpikonnia. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuollaisen näin ja täytyy sanoa, että olipa upea otus. Noinkin kookas (70cm-100cm) ja ui niin smoothisti vain parilla evän heilautuksella. En tiedä oliko kilpparit täällä seudulla vain niin kesyjä vai onko ne luonnostaan noin rentoja, mutta ainakin näitten kanssa pystyi uiskentelemaan sujuvasti rintarinnan.

Näimme reissuillamme yhteensä yli kymmenen kilpparia, mutta emme koskaan enempää kuin neljä per sukellus. Sehän on luonnollista, sillä ”teenage mutant ninja hero turtleseja” on vaan neljä. Suurin yksilö, jonka kanssa uiskentelimme pitkät pätkät oli metrin mittainen. Jarkko kävi jopa vähän tanssittamassa yhtä vanhaa rouvaa (oppaan ohjeilla..enkä mä oikeesti tiedä oliko se rouva)..

EDIT: Sain asiallisen kommentin siitä, että kilpikonniin ei  pidä koskea. Se voi olla niille hyvin vaarallista!
Vaikka olenkin aloitteleva sukeltaja on minullekin teroitettu, että veden alla katsoa saa, mutta koskea ei. Jotenkin siinä vain harkintakyky petti kun paikallinen oppaamme näytti ja oikein usutti kilpikonnan kanssa kaveeraamaan. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa.:(
Mitä tästä opimme: EI KOSKETA KILPIKONNIIN eikä muuhunkaan meren elämään. Katsoa saa, koskea ei!

20120313-161722.jpg

Kaupunkilomakiintiö tuli täyteen Sydneyssä

Tämä on miljoonakaupunki syksyllä. Kastumme aina kun kävelemme keskustaan… Mistä lie tuli biisi mieleeni, vähän noin jos alkuperäistä mukailee… Varmaan tästä Sydneyn sateesta.

Otimme välistopin Australian suurimpaan cityyn eli Sydneyyn. Toisin kuin yleisesti erehdytään luulemaan Sydney ei ole maan pääkaupunki. Olisimme vaihtanut lentoa Sydneyssä joka tapauksessa, joten siitä ei tullut meille ollenkaan lisää hintaa lentoihin vaikka jäimme tänne neljäksi yöksi.

Säät sattui vähän huonot, suurimman osan ajasta satoi vettä. Tänä vuonna Sydneyssä on ollut poikkeuksellisen sateista La Nina-sääilmiöstä johtuen. Oikeastaan ei sillä niin hirveästi väliä, sillä minä ainakin viimeistään nyt tajusin, että kaupunkilomailu ei vaan ole mua varten. Minun mielestä Sydney on vaan yksi iso kaupunki muiden joukossa. Surffauskin jäi sateiden takia haaveeksi..

Onneksi Jussi ja Sussu sekä Cashmirin veijarit ja Sannuli olivat samaan aikaan kaupungissa, kiitos vain hauskasta seurasta.

Mitä tehdä Sydneyssä?

Öö tota.. En minä tiedä. Me käytiin tsekkaa tottakai kaikki perusnähtävyydet, kuten oopperatalo, Harbour Bridge, Hyde Park ja sen viereiset puutarhat missä jättilepakoita ja papukaijoja viiletteli ympäriinsä. Oopperatalo ei näyttänyt sen juurelta katseltuna lähellekkään niin upealta kun oli kuvitellut, mutta kun otimme lautan ja menimme sillä Manly beachille näki sataman, oopperatalon ja koko kaupungin upeasti mereltä päin. Jo pelkästään tämän näkymän takia kannattaa ottaa lautta Manly Beachille, joka on yksi Sydneyn parhaista rannoista. Lautalta katsellessa tajusi kuinka V-A-L-T-A-V-A kaupunki Sydney on.

20120313-151947.jpg

Paddy’s Market (ulkopuolella kylteissä taitaa lukea Market City) oli ihan käymisen arvoinen ja veikeä paikka. Alakerrassa hirmuisen kokoinen basaari mistä löytyi kaikkea aasiasta tuotua kamaa sopuhintaan. Aivan ylimmästä kerroksesta löytyy taas Food Court missä on kymmeniä aasialaisia ruokapaikkoja mistä saa alle kymmenellä dollarilla tosi tukevat satsit safkaa.

Bondi beach lienee yksi maailman kuuluisimpia biitsejä. Ehdimme käydä vain yhdellä rannalla(koska hyviä kelejä oli vain pari päivää ja noille rannoille on keskustasta matkaa 30-60min.) joten valitsimme Bondin sijasta tarkastettavaksi toisen suositun rannan Manlyn beachin, jonne mennään lautalla. lautalta näkee kivasti satamaa ja koko kaupunkia.Manly Beachin edustalla on kiva kauppakatu, jossa on paljon etenkin surffikauppoja. Käytiin muuten syömässä Max Brennerin suklaaravintolassa suklaapizza. Siinä oli siis pizzapohja, suklaakastike ja täytteenä suklaamuroja, vaahtokarkkeja ja banaania. Nam nam!

20120313-151151.jpg

Yövyttiin Wake Up!-hostellissa, joka on aivan kaupungin ytimessä. Siellä infossa oli duunissa suomalainen likka ja hän esimerkiksi neuvoi meitä menemään ison Taranga Zoon sijaan Featherdalen Wildlife parkiin jossa on vain australian eläimiä ja missä pääsee lähelle elukoita. Erinomainen vinkki, sillä paikka oli tosi kiva. Siellä päästiin rapsuttelemaan koaloita ja syöttämään kenguruita. Koala on ehkä maailman suloisin elukka!

20120313-150722.jpg

Käytiin monena aamuna vetäisemässä erinomainen ja edullinen aamiainen läheisessä Firestation kahvilassa ja viimeisenä päivänä kun mentiin sinne lounastaa kertoi kassatäti olleensa jo huolissaan etteikö me tulla enää vikana päivänä ja antoi meille sitten eväät puoleen hintaan. Se ilmeisesti tykkäsi meistä kun höpöteltiin sen kanssa aina mukavia.
Jäipä muuten hyvä mieli, oikeesti!

Ympäri käydään yhteen tullaan

Ekana päivänä Sydneyssä Jarna ilmoitti salaperäisesti kellon ajan, jolloin kaikkien tulisi olla valmiit mysteerisen paikallisoppaan vietäväksi. Minulla ei ainakaan ollut pienintäkään aavistusta mistä on kysymys, mutta yllätys oli iloinen sillä meitä vastassa oli yhteinen ystävämme Pielavedeltä, Heidi.

20120313-151321.jpg

Ympyrän voidaan tietyllä tavalla katsoa sulkeutuneen tähän sillä, Heidi taisi olla tiimiyrityksemme ensimmäinen ulkopuolelta palkattu työntekijä kun hän työskenteli satamaravintolassamme Laivurissa kesällä 2009.

Heidi on ollut nyt muutaman kuukauden töissä täällä ja sattui asumaan aivan hostellimme naapurissa. Yhtenäkin iltana menimme koko lössillä grillaamaan hänen ja kämppistensä luokse. Vesisateesta huolimatta burger king-Tuominen väänti purilaisia koko jengille niinku viimestä päivää. Heidin kämppikset on reilusti häntä vanhempia, mutta hauskoja ja erittäin vieraanvaraisia kekkuleita.

20120313-151437.jpg

Heidin treffaaminen täällä taisi olla iloinen ylläri paitsi meidän jengille myös hänelle itselleen. Näin se vaan elämä kummasti johdattaa.

Kävin puolitoista vuotta sitten Australiassa isosiskoni luona. Ne seudut missä silloin oltiin (Gold Coast, Byron Bay jne.) olivat ainakin minun makuun paljon kivempia kuin Sydney. Onneksi vielä edessä on huikeat pari viikkoa Balilla.:)

Mitä Uudesta-Seelannista jäi käteen?

Long time no see. Tämä postaus on kirjoitettu ainakin 10pv sitten, mutta
julkaistaan vasta nyt. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, reissussa 
mennään reissun ei blogin mukaan.

Kun helmikuun taitteessa lensimme Fijiltä Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin oli aika jännä ajatus, että vaikka matkaa on jo taitettu melkolailla niin tulisimme olemaan täällä pidempään kuin mitä tähän astinen reissumme on kestänyt. Neljä viikkoa oli aika sopiva aika siihen, että edes jota kuinkin järkevästi ehti saamaan jonkinlaiset maistiaiset molemmista saarista. Ehti nähdä sen verran, että mielellään tulee joskus takaisin, mutta ei ole sellainen fiilis, että pitäisi heti ensi kuussa tulla takaisin kun jäi niin pahasti kesken. Kuvassa iloinen retkiseurueemme hiljentyneenä makaroonilaatikon äärelle.

20120313-145028.jpg

Väärän puoleinen liikenne

Me olimme liikenteessä kahdella vuokra-autolla, jotka otimme Aucklandista ja palautimme ne kolme viikkoa myöhemmin Queenstowniin. Vuokra per auto oli viitisensataa euroa. Bensa maksoi vähän yli 2NZD litra ja kulutus mutkaisilla teillä on aika paljon normaalia suurempaa. Kilometrejä näiden hirmujen mittareihin kasailtiin yhteensä joku 5000.

Liikenne on täällä vasurin puoleista. Se tuntui aluksi vähän oudolta. Ei ajaminen kuitenkaan sen vaikeampaa ollut, vaikkakin risteyksissä olisi pari kertaa tehnyt mieli kääntyä väärälle kaistalle. Suurempia vaaratilanteita ei onneksi tästäkään syystä syntynyt.

Maasto on todella vaihtelevaa ja tiet pääosin hyvin mutkaisia ja korkeuserot huomattavia. Tunneleita on tosi harvassa, joten jos edessä on vuori se on ensin mutkiteltava ylös ja sitten alas. Mitään moottoriteitä ei ole ja hauskaa on se, että suurin osa silloista on yksikaistaisia ilmeisesti kustannussyistä. Nopeusrajoitus on yleensä 100km/h, mutta aika harvalla pätkällä keskinopeus nousi näin turistin kuskaamana yli 80. Parhaillaan 120km matkaa painettiin menemään yli kaksi tuntia. Kannattaa siis ottaa huomioon, että ajassa katsottuna 100 km Uudessa-Seelannissa on ihan eri asia kuin sama matka Suomessa.

20120313-145326.jpg

Hyväksi taktiikaksi edetä kiireettömästi totesimme ”ruskean kyltin taktiikan” eli kun tien vieressä on ruskea opastekyltti jollekin nähtävyydelle tms. kurvaa paikalle ja katsoo oliko mesta oikeasti näkemisen arvoinen. Monta hauskaa paikkaa löytyi näin.

Paikalliset ihmiset ja reppureissaajat

Paikallisten kanssa tuli oltua tekemisissaä yllättävän vähän, selvästi tätä maata pitää pyörimässä valtava määrä reissaavia nuoria ympäri maailmaa. Ravintoloiden, hostellien ja muiden henkilökunta on pääasiassa reppureissaajia tai muita ulkkareita, ketkä ovat tulleet tänne ”working holiday”-viisumilla max. vuodeksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esim. tarjoilijat eivät läheskään aina olleet kovinkaan ammattitaitoisia vaikka parhaansa selvästi yrittivätkin. Usein hostellissa esimerkiksi on mahdollisuus saada ruoka, majoitus, pyykinpesu ja netti käyttöön työskentelemällä muutama tunti päivässä. Meille se ei tullut kysymykseen kun minimiaika tällaiseen on yleensä 2 viikkoa.
Ravintoloissa muuten tippauskulttuuri on samanlainen kuin Suomessa, eli hyvästä palvelusta voi tippiä heittää, mutta se ei ole automaatio.

Reppureissaajia on liikenteessä valtavasti, vaikka näin alkuvuodesta ei varsinainensesonki olekaan. Erityisesti ruotsalaisia ja saksalaisia tuli vastaan joka tuutista. Näimme muutamia suomalaisiakin. Tämän takia esimerksi hostelliverkosto on tosi laaja ja joka kaupugista löytyy edullisesti montakin eri vaihtoehtoa. Dormissa (eli kämpässä missä on esim 12 kerrossänkypaikkaa ja yhteinen vessa) asuminen on oma taiteenlajinsa mihin on tässä matkan aikana pitänyt tottua, eikä minulla ole näistä ollut mitään valittamista. Yhtään suurempaa hutia ei majoitusten kanssa ole sattunut. Yleensä katsoimme ja varasimme majoitukset joko hostelworld.comin tai hostels.comin kautta periaatteella ”ei se halvin, vaan toiseksi halvin”. Kaikkein epämääräisin porukka menee yleensä juuri siihen kaikkein halvimpaan vaihtoehtoon.. Myös noiden sivustojen ratingit kertoo aika paljon, niihin kannattaa suhtautua kuitenkin suuntaa antavasti. Niin monessa hostellissa on tullut asuttua, että voisi reissun jälkeen koota niistä jonkilaista kommenttiraitaa muiden matkailijoiden käyttöön.

20120313-143425.jpg

Hostelleissa on yleensä hyvät mahikset tehdä itse ruokaa (vaikka paistinpannut ovatkin ihan poikkeuksetta ruoskittu aivan käsittämättömään kuntoon) ja siinä säästää kyllä helposti pitkän pennin kun tekee itse päivän eväät. Mekin harrastimme ruuan laittoa täällä huomattavan paljon.

Mihin mennä?

Me laadimme reittiämme ottamalla kiintopisteitä milloin pitäisi missäkin kohti olla menossa ja siitä sitten katseltiin yksityiskohtaisemmin aina muutaman päivän tai max viikon verran eteenpäin. Pohjana käytimme Lonely Planet-reissuopasta ja tutuilta, kavereilta sekä muilta reissaajilta kuultuja kommentteja.

En osaa nostaa mitään paikkaa ylitse muiden, sillä ihan joka puolelta löytyy nähtävää niin paljon. Etelä-Saarta monet hehkuttivat erityisesti ja olihan se upea, kuitenkin myös Pohjois-Saarella on valtaisasti nähtävää ja minä ainakin pidin siitä myös tosi paljon vaikka aluksi olin sitä mieltä, että suksitaan suoraan Etelä-Saarellle. Hyvä ettei tahtoni mennyt läpi.

Jos nyt väkisin yksi paikka pitäisi nostaa niin Queenstownista löytyy kyllä jokaiselle jotakin.

Leirielämää

Teitä pitkin laukatessamme tuli vastaan huomattavan paljon ”campervaneja” eli retkeilyvarustein ja parin patjan kera aseistettuja pakettiautoja (perus Hiaceja). Niihin mahtuu elämään se kaksi tai kolme henkeä, joten kun meitä oli mukana 8 ei tuo ollut kovin fiksu vaihtoehto.

Myös telttailu jätettiin tällä kertaa vähemmälle. Anssin ja Jarkon kanssa otettiin kuitenkin vähän tuntumaa paikalliseen maastoon leiriytymällä telttaan Wakatipu-järven rannalle 30km päähän Queenstownista. Vuokrasimme teltan ja kolme makuualustaa, ne maksoivat yhteensä noin 15€ vuorokaudeksi, ei paha siis. Camping alueet ovat maksullisia, mutta me valitsimme paikaksi vain kivan paikan järven rannalta, mikä ei ollut virallinen leirintäalue eikä myöskään maksanut siis mitään.

20120313-143731.jpg

Auto parkkiin, teltta pystyyn ja riippumatto puuhun roikkumaan. Ai että! Keräilimme rannalta puun palasia ja pidimme rantahietikolla nuotiota. Litteistä kivistä Jarkko teki erinomaisen paahtoleipägrillin ja taipuipa suklaabanaanitkin siihen ihan vanhasta muistista. Leirielämä maistui niin mukavalta, että päätimme olle toisenkin yön. Kun kävimme täydentämässä muonavarastoamme nappasimme pari saksalaista (tyttö ja poika) liftaria kyytiin ja he jäivät meidän seuraamme rannalle leiriytymään ja istumaan iltaa. Toisena iltana sää oli niin mahtava, että Jarkko ja saksalaiset nukkuivat siinä rannalla ja minä köllöttelin vieressä riippumatossa tähtitaivasta katsellen.

20120313-143852.jpg
Telttailu tai campervanilla sompailu auttaa varmasti näkemään hyvin erilaisia paikkoja ja pääsemään lähemmäs luontoa verrattuna siihen, että jos asustelee vaan hostelleissa kaupungeissa.

Kaupan hyllyltä poimittua

Suuri osa elintarvikkeista täälläkin laidalla maailmaa on varsin samantapaista kuin kotisuomessa. Muutama juttu jäi kuitenkin mieleen. Ensinnäkin Petruksen suosittelemat Moro-suklaapatukat oli ihan mielettömän hyviä. Vähän semmosta Japp-tyylistä settiä, nam nam.

Toinen mikä teki meidän jäbäosastosta vannoutunutta fanikuntaa oli ”Mammoth – yoghurt for men” eli miesjugurtti. Ei suinkaan sen halvin mutta yksinkertaisesti paras vaihtoehto jugurttihyllyltä. Iso satsi erittäin jäykkää jugurttia, jossa seassa aitoja marjoja ja siemeniä. Sitten kun pakkaus on vielä koristeltu asiaaan kuuluvalla huumorilla niin kuinka voisin olla ostamatta?

20120313-144803.jpg

Kolmantena vaan ei suinkaan vähäisimpänä paikallinen Tui – Indian Pale Ale -olut. Jo pelkästään työni puitteissa olen tutustunut aika moneen olut laatuun ja tämä oli kyllä yksi parhaita mihin olen koskaan törmännyt. Pehmeä ja miellyttävä.

Pari sanaa historiasta

Iso-Britannia valtasi Uuden-Seelannin vasta 1700-luvulla (ja kuningatarkin kävi katsomassa tiluksiaan ensimmäisen kerran heti perään 1960-luvulla). Tästä syystä esimerkiksi tosi vanhoja rakennuksia tai vastaavia ei koko maasta löydy. Infrastruktuurin rakennus on alkanut vasta 1800-luvulla.

Ennen valtausta maata asutti alkuperäiskansa, Maorit. Tässä siirtomaassa on erikoista se, että valtaajat tekivät sopimuksen kaikkien 400:n maoripäällikön kanssa. Ei sopimus tainnut ihan suoraa onnea ja autuutta maoreille taata, mutta ainakaan heitä ei tapettu ja alistettu kokonaan.

Maorikulttuuriin on nykyään mahdollista tutustua monessa paikassa pohjois-saarella. Wellingtonin Te Papa-museossa on myös paljon tosi mielenkiintoista tietoa niin maoreista kuin koko maan historiasta muutenkin.

Pähkinän kuoressa

Uusi-Seelanti oli upea maa ja olen iloinen, että viivähdimme noinkin kauan. Hintatason ollessa monessa asiassa lähelle Suomen tasoa ei tämä kuukausi ollut mikään edullinen, mutta kuitenkin joka dollarin arvoinen. Käsittämätöntä on se miten pieneen maahan mahtuu niin monenlaista luontoa. Hassua on myös se, että täällä etelään päin mennessä ilmasto viilenee ja lavuaarissa vesi todellakin pyörii toiseen suuntaan kuin kotipuolessa. Melko samanlaista elämä täällä kuitenkin on.

20120313-144638.jpg
Monta hienoa paikkaa tuli nähtyä, monta jäi vielä näkemättä. Ehkä palaan vielä jonain päivänä? Nyt on hauska jatkaa matkaa Sydneyyn, jossa asuu saman verran ihmisiä kuin koko uudessa-seelannissa.

Etelä-saari – sinne ja takaisin

20120306-221846.jpg
Autojen mittareihin kertyi yhteensä yli 5000 kilsaa eli aika monta paikkaa tuli kuukaudessa koluttua.Viikon verran pohjois-saarella vipellettyämme pakkasimme itsemme ja automme lauttaan Wellingtonissa ja hurautimme toiseen osaan maata, Etelä-saarelle. Etelä-Saarella meillä oli vähän reilu 2 viikkoa aikaa ennen kuin meidän pitäisi olla Queenstownissa tapaamassa kamujamme Suomesta. Valitsimme jälleen reitiksemme länsirannikon.

Eteläisellä saarella luonto on poikkeuksellisen monimuotoista. Täällä jos jossain voi nähdä koko maailman pienoiskoossa.

Picton

Picton on pienen pieni kaupunki, joka toimii pohjois-saaren lauttojen vastasatamana. Itse kaupunki on tosi pieni. Pari hostellia, pari ravintolaa ja kauppa, eipä muuta.
Atlantis-hostelli tarjosi meille kattoa pään päälle pariksi päiväksi erittäin onnistuneesti. Etenkin hostellia pyörittänyt FullHD-täti oli hauska. Yhtenä päivänä kun kävin asioimassa sen kanssa respassa se puhui samaan aikaan minulle, toiselle asiakkaalle ja vielä puhelimeen. Kaikille tietenkin eri asioita..

Pictonista olisi ollut kätevä lähteä ulkoilemaan Queen Charlotte Trackin ulkoilumaastoihin joko kajakilla, maastopyörällä tai kävellen. Säät eivät kuitenkaan suosineet meitä.

Pictonissa pidimme legendaarisen reissupäivän, jonka aikana emme poistuneet hostellista käytännössä kertaakaan. Välillä on hyvä vähän painaa pausee.

Nelson

Pictonista Nelsoniin johtaa hauska ja aivan hirmuisen mutkainen maisemareitti Queen Charlotte Track. Mikäli ei kärsi kovin pahasta matkapahoinvoinnista on tätä pikkutietä ihan hauska ajella.

Nelsonista on reilun tunnin matka Abel Tasmanin kansallispuistoon, jätimme sen kuitenkin väliin nyt. Kuulema siellä on erinomaiset maastot tehdä yönyli reissuja.

Nelsonista löytyy Uuden-Seelannin keskipiste (jollain mysteerisellä logiikalla laskettuna) pienen vuoren päältä. Sinne on ihan hyvä ja hauska polku kavuta.
Täältä on myös kotoisin kultaseppä Johan Hansen, joka suunnitteli ja takoi Taru Sormusten Herrasta sormukset elokuvia varten. Hänen galleriamyymälänsä ei valitettavasti ollut auki, siellä olisikin varmasti ollut paljon meidän budjetille sopivia tuotteita…

Greymouth

Nelsonista jyräytettiin yöksi Greymouthiin, länsirannikolle. Siellä oltiin illalla ja lähdettiin aamulla, joten en osaa siitä sen enempää sanoa. Se jäi mieleen, että polttoaine oli näillä main maata kalleimmillaan. Yövyimme Noah’s Ark hostellissa tiikeri-huoneessa. Myös muut huoneet oli sisustettu eri eläinten mukaan ihan hienosti.

Fox Glacier

Mt. Tasmanin ja Mt. Cookin (molemmat yli 3500 metrisiä lumihuippuisia vuoria) juurella on pari pikkukaupunkia, kuten Frans Josef Glacier ja Fox Glacier, jotka elävät ilmeisesti lähinnä jäätikön tuomalla turismilla. Näissä kahdessa paikassa on aika lailla samat aktiviteettimahdollisuudet, joista päälimmäisenä helikopterimatkat jäätiköiden päälle keskelle vuoria tai omatoimiset kävelyreissut jäätikön alalaidan luo. Frans Josef on näistä kahdesta hieman isompi, minä, Anssi ja Jarkko jäimme kuitenkin Fox Glacieriin yöksi, siksi että se oli puolentunnin ajomatkan verran lähempänä Wanakaa, minne loput meidän jengistä jatkoi suorilla.

Jäätiköt ovat vuorilla ympäri vuoden. Jotta jäätikön olisi nähnyt kunnolla olisi kannattanut ottaa ”helihike” eli vaellusreissu, jossa mennään helikopterilla ylös vuorille. Me tyydyimme budjettisyistä vain kävelemään jäätikön juurelle. 50 metrinen lumipatja oli vaikuttava näky vaikka tähän ikään mennessä lunta on ehtinyt nähdä metrin jos toisenkin. Aamulla horistontissa siintäneet terävät lumihuiput näyttivät kauniilta.

20120306-222357.jpg

Wanaka

Wanaka oli erittäin kaunis ja viihtyisä pikkukaupunki noin puolitoista tuntia Queenstownin pohjoispuolella. Wanaka järven rantaan pystytetyssä kaupungissa viivähdimme muutaman yön, Base-hostelliketjun hellässä huomassa. Täällä tytöt ja Janne kävivät hyyppäämässä skydivet. Isot puistoalueet ja wanaka-järven ranta tekee paikasta viihtyisän. Wanaka järvi tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet monenlaiseen vesiurheiluun.

Pakko testata: Cinema Paradiso, ihan mieletön leffateatteri. Normaalin katsomon sijasta täällä istutaan sohvilla, bussin tai lentokoneen penkillä tai vaikkapa autossa. Katsomoon voi viedä eväät mukana, niin ruuat kuin juomat. Jokaisessa leffassa pidetään tietysti myös väliaika, jolloin kannttaa maistaa paikan kuuluisia ”homemade cookieseja”, jotka oikeesti olivat kämmenen kokoisia.

20120306-221714.jpg

Te Anau

Te Anaussa vietimme pari yötä Waterfront Backpackers hostellissa. Te Anaun sanotaan olevan ”walking capital of New Zealand”. Se osasto jäi meiltä oikeastaan kokematta sillä viivähdimme täällä lähinnä sen takia, että tästä oli hyvä operoida Milford Soundiin. Sinne matkaa oli 120km, joka vuoristotiellä tarkoitti 2h ajomatkaa. Milford Soundissa majoitusmahdollisuuksia ei juurikaan ole.

Te Anau oli eteläisin paikka missä kävimme. Matkaa eteläkärkeen olisi ollut enää parin tunnin verran.

Milford Sound

Länsirannikolla hieman Queenstownista pohjoiseen sijatisee Milford Sound. Kun kysyin yhdeltä kiwiltä kannattaako paikkaan mennä hän sanoi meille ”Oletteko nähneet postikortteja sieltä? Ne valehtelevat. Oikeasti se on vielä paljon kauniimpi”.

20120306-221343.jpg

Okei, ehkä pakko käydä sitten. Ja olihan Milford Sound upea. Jotta vuonon näkee pitää sinne ostaa risteily. Me olimme parin tunnin risteilyllä, se maksoi 56 NZD kun ostimme sen hostellin kautta. Risteilyn aikana näimme muun muassa delfiinejä, merileijonia, vesiputouksia ja todella upeita maisemia.

20120306-221517.jpg
Harmiksemme sää oli hieman pilvinen joten emme oikein kunnolla nöhneet Mitre Peakia, maailman korkeinta suoraan merestä kohoavaa huippua. Joka on meren pohjasta huipulle noin 1500metriä.

Risteilyn jälkeen kävelimme sataman vierestä alkavalle polulle, joka johti aika ison vesiputouksen luo. Vesiputousta pääsi melko lähelle, on ne vaan aina aika vaikuttavia.

Arrowtown

20 km päässä Queenstownista sijaitsee viimeisen päälle ihastuttava pikkukaupunki Arrowtown. Arrowtownin pääkatu on pyritty säilyttämään alkuperäisessä ulkoasussaan eli sellaisena kuin se on ollut jo varmasti sata vuotta. Lähinnä mieleen tuli ”wild wild west”. Arrowtownin ympäri kävelemiseen ei mene aikaa kuin ehkä tunnin verran. Mahtava paikka, kannattaa ehdottomasti poiketa.

20120306-221140.jpg
Pakko testata: Remarkable Sweetshop. Pieni ja suloinen karkkikauppa josta saa viimesen päälle maistuvaa fudgea ja mikä parasta myös salmiakkia. Extra salt oli suomalaiseen makuun riittävän ärjyä. Löytyipä muuten Pandan sitruunalakuja. Vaikka näitä karkkikauppoja on muissakin kaupungeissa sopi Arrowtownin tunnelma tähän saumaan kuin nyrkki silmään.

Queenstown

20120306-220955.jpg
Queenstown on erittäin elävä kaupunki. Queenstown onkin extremetouhujen keskus etelä-saarella, täältä löytyy kaikkea. on benjitä, swingiä, kanjonikiipeilyä, liitovarjoilua, koskenlaskua ja vaikka mitä muuta. Kaupalliset benjihypytkin on aloitettu täällä ekana maailmassa. Talvella täällä on kuulema hyvät laskettelurinteet. Kaupungista löytyy myös myös paljon shoppailtavaa sekä virkeää yöelämää. Queenstownissa treffasimme kaksi muuta samaan aikaan maailmalla olevaa tiimiä Tiimiakatemialta ja vuokrasimme neljäksi yöksi ison talon koko jengille.

Pakko testata: Ferg Burger, ihan mieletön burgerimesta aiavan ytimessä. Kävelipä paikan ohi mihin aikaan päivästä oli ovella aina pitkä jono. Eikä ihme sillä burgerit oli paitsi valtavia myös erittäin maistuvia. Uskallatko kokeilla selättää talon jättiläisen, Big Alin? Voin kertoa, että ei jääny nälkä kun sen vetäisi..

Christchurch

8,5 tunnin bussimatka Queenstownista Christchurchiin sujui yllättävän kivuttomasti.

Lentomme kohti Australiaa lähti Christchurchista, joka taitaa olla eteläisen saaren lentoliikenteen solmukohta. Kaupunkia näimme sen verran mitä nyt bussilla ajelimme keskustan läpi. Näky oli todella, todella surullinen. Kaksi vuotta sitten olleen suuren maanjäristyksen jäljet näkyivät edelleen niin selvästi. Romahtaneita kattoja, revenneitä seiniä, kerrostalo jonka kaikki ikkunat oli rikki.. Mitään tämmöistä en ole nähnyt, aika vakavaksi veti kun ajatteli, että tämä on jonkun kotikaupunki. Kaupungin jälleenrakennus on hidasta, koska järistyksiä on edelleen jatkuvasti. Edellisenä yönä ennen meidän tuloamme maa oli järissyt 3,9 richterin verran. Onneksi sama ei toistunut tänä yönä. Lentokentän lattialla nukuttiin pari tuntia ja sitten olikin aika heittää heipat Uudelle-Seelanille, oli kiva käydä.

20120306-222802.jpg

Rakettipäivät Queenstownissa?

Meitä tiimiakatemialaisia on nyt samaan aikaan reissussa kolmen tiimin verran. Jokainen tiimi suunnitteli omat reissunsa aika itsenäisesti. Siksipä olikin liki lottovoittoon verrattava sattuma, että onnistuimme järjestämään niin, että tapaamme koko jengillä maailmalla. Paikaksi valikoitui Queenstown ja aikajaksoksi neljä yötä juuri siinä taitteessa kun me ja Cashmir olemme lähdössä pois maasta, Takomo puolestaan vasta saapunut.

Vuokrasimme läheltä Queenstownia ison talon missä melkein koko jengi mahtui nukkumaan. Cashmirin pojat kun eivät olleet 100% varmoja tulostaan alunperin nukkuivat loppujen lopuksi viereisessä hostellissa, mutta viettivät meidän kanssa kuitenkin suurimman osan ajasta. Tuleville Tiimiakatemian reissuun lähteville tiimeille vinkiksi, että sopikaa ajoissa yhdessä muiden tiimien kaa tämmöset treffit ja yhteismajoitus niin on helppo sumplia reittejä ja muita sen mukaan.

Oli nimittäin aika mieletön fiilis viettää iltaa toisella puolella maapalloa, niin kaukana kun nyt kotoa pääsee parinkymmenen hyvän kaverin kanssa. Paljussa pulikoidessa kuunnella muiden ja kertoa omia reissukommelluksia, muistella menneitä ja suunnitella tulevaa.

20120303-224445.jpg

Meitä oli paikalla Manifant-tiimistä Taru, Jarna, Jarkko, Aleksi, Petri ja Anssi (+Janne yhden yön verran), Takomosta Sisko, Salla, Mirka, Aleksi, Tarja, Timo ja Joonas sekä Cashmirista Sanna, Valtteri, Jussi, Panu ja Simo. Melkonen jengi. Meidän Tiimiakatemiataipaleemme alkaa olla finaalissa, joten jospa nää oli vähän niinkuin meidän viimeiset rakettipäivät.

Action!

Kilroyn Simo suositteli meille Queenstownia treffien mestaksi pitkälti juuri sen takia, että siellä on paljon tekemistä. Jokaiselle jotakin ja niin toden totta oli.

20120303-223421.jpg
Aleksi kävi vetäisemässä alamäkipyöräilyä, me muutamat käytiin benji- ja swingitouhuja ja osa jengistä kävi koskealaskemassa, liitovarjoiluun oli valitettavasti liian kovat tuulet. Kaupungin laidalla kohoaa noin 500 metriä korkea vuori jonka päälle pääsee maksullisella gondolihissillä. Ihan käymisen arvoinen paikka, huikaisevat maisemat.

20120303-223615.jpg

Ja mikä hauskinta mäen päällä on ihan hulvaton mäkiautorata, jossa ajetaan semmosilla ihan ihmeellisillä pulkan ja polkuauton välimaastossa seikkailevilla ajopeleillä. Mäkiautoliput on ala-asemalta ostettaessa noin puolet halvemmat. Gondolikyyti ylös (ja tietysti alas) ja 5 laskua mäkiautolla maksoi yhteensä 48NZD eli noin 30€. Onneksi otettiin tuo viiden laskun setti sillä se oli hulvattoman hauskaa, tytöt ja pojat tykkäsi tästä ihan samalla tavalla. Radan säännöissä skabailu oli kielletty ja mehän noudatimme sääntöjä tietysti.. NOT! Mäkiautoradan slogani ”Once is never enough” oli erittäin osuvasti sanottu.

20120303-222638.jpg

Yksi kokeilemisen arvoinen juttu Queenstownissa on Caddyshack City-minigolf rata. 18 reikäinen rata on rakennettu siten, että kukin rata on oma pieni erittäin hienosti ja huolellisesti rakennettu maailmansa. Esimerkiksi lentokenttä, hiihtokeskus, karkkitehdas ja tivoli löytyi tältä radalta. Radat oli rakennettu kuin hienot maisemapienoismallit ja niissä oli hyödynnetty paljon äänitehosteita ja hydrauliikalla liikkuvia juttuja. Kannattaa käydä testaamassa!

20120303-224712.jpg

Siirry takaisin sivun alkuun