Kotiinlähdön hetkellä

Istuskelen majapaikkani terassilla Kutalla, Balilla. Aamu on maailmanympärysmatkani viimeinen, kohta starttaa matka kohti Suomea ja kotia. Kuulokkeissa lempiartistini Raappana laulaa:

Maasta maahan ja maassa maan tavalla. Saarelt saareen, mä sukellan pinnan alla..
—
Joo mä otan pakkaukseen mukaan sen mitä tartteenkin. Se on rytmi, mies ja reppu, maailma mua varten…

Viikko sitten kun pojat lähti kotiin yritin vähän kysellä mikä on boogie. Muuten niin suulaista miehistä ei meinannut saada yhtään sanaa irti. Fiilikset oli selvästi hyvin ristiriitaiset. Itsellä taitaa nyt olla samantyyppinen hetki.. Ei oikein tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Niin, silloinhan kannattaa nauraa…

On niin onnellinen olo siitä, että pääsee kotiin. Samalla kuitenkin niin outoa ja haikeaa luopua tästä huolettomasta reissuelämästä, josta on jo muodostunut jonkinlaista arkea viime kuukausina. 70 päivää, 10 viikkoa, 5 maata, varmaan 50 eri majoituspaikkaa, satoja kaupunkeja ja tuhansia, tuhansia matkustusmaileja on nyt takana. Uskomattomia paikkoja on tullut nähtyä, hämmästyttäviä asioita päässyt tekemään ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Onpahan lapsen lapsille sitten aikanaan jotain kerrottavaa.. Piru vie siitä tuntuu olevan kauan kun ajeltiin fillareilla ympäri San Franciscoa. Ja onhan siitä, yli kaksi kuukautta. Kun katsoo alkumatkan kuvia niin kyllä taitaa kilometrit näkyä reissaajassakin ”vähän” kun reissupartakin rehottaa miten sattuu.. Tässä tällainen kuva vain esimerkin vuoksi.

Olen nauttinut kaikesta tästä ihan täysillä. Melkoinen reissukuume jää päälle, sen verran matkailu avartaa. Seuraaviin reissuihin on jo jonkinlaisia alustavia suunnitelmia. Luulisin, että seuraavaksi lähden noin kuukaudeksi jonnekin päin Aasiaa, ehkäpä vuoden päästä. Tänne Balillekin palaan vielä joskus ihan varmasti, sillä esimerkiksi pohjoinen jäi kokonaan tutkimatta, kuin myös uponneen laivan hylky Tulambenissa, itä-rannikolla. Tai sitten velipojan jalan jäljissä olisi hauska InterRaililla käydä ajelemassa, vielä kun saa sen sillä juniorihinnalla… Eipähän siis muuta kun taas säästöjä keräämään!

Likviditeettiosasto kiinnostaa aina kaikkia. Voin kertoa, että rahat on aivan finaalissa. Sen verran taitaa vielä riittää, että saan ostettua junalipun kotiin. Ja tämä tarina on tosi…
Olen ajatellut tätä once-in-a-lifetime reissuna ja sen takia satsannut esim. benjihyppyihin, sukelluksiin. Eli muutamiin kalliimpiin altiviteetteihin, niinkuin alunperin budjetoinkin. Tuntuisi hölmöltä matkustaa tänne asti ja sitten jättää tuollaiset mahikset käyttämättä.. Tuhlaillut en mielestäni ole, vaikka en toisaalta varsinaisesti sniiduillutkaan. Maat jossa matkustimme oli viimeistä lukuunottamatta ns. kalliita maita eli jo pelkkään elämiseen kului aika paljon. Olen kuitenkin onnellinen vaikka palaankin kotiin tyhjätaskuna, sillä vaikka rahat meni muistot jää. Edellä kerrotusta johtuen minut on mahdollista tavata levysoittimen ääreltä Mortonista heti perjantaina. Pian nähdään!:)

Ihan käsittämättömän upea reissuhan tämä on ollut. Hienoa on myös ajatella, että tämän reissun on rakentanut omalla työllä yhdessä ystävien kanssa. Ehkä tätä kokemusten tulvaa pitää hetki sulatella ennen kun oikeastaan tajuaa mitään. Erityinen kiitos Jarnalle, Tarulle, Jannelle & Hennalle, Anssille, Aleksille ja Jarkolle mahtavasta reissuseurasta. Kiitos myös kaikistia niistä terveisistä ja kuulumisista mitä Suomesta päin olette tänne toimittaneet.

Lähden kohta hipsimään kohti lentokenttää. Lentoni lähtee Suomen aikaa klo 10. Täällä on tänään hindujen seremoniapäivä, joten pitää lähteä ajoissa liikkeelle. Lennän ensin Hong Kongiin, sieltä parin tunnin venailun jälkeen pitkä, 13h lento Milanoon, josta sitten sinivalkoisin siivin kohti Helsinkiä. Kotimaata pitäisi löytyä jalkojen alta noin 15.30 keskiviikkona. Pari yötä Helsingissä ja perjantaina Rautalammille. Palaillaan asiaan siis ihan piakkoin.:)

P.S. Tämä ei ole viimeinen reissupostaus, vaan vielä palattuani julkaisen nyt vielä luonnosvaiheessa olevia juttuja ja tietenkin kotiinpaluutunnelmia. Pysykää tuunattuina!