Olen aiemmistakin maista kirjoittanut tällaisen koosteen missä olen lyhyesti kertonut paikkakunnista missä ollaan käyty. Näin tulee ainakin itselle pistettyä muistiin missä ja minkälaisissa paikoissa on tullut pyörittyä. Miksipä siis tehdä Balin kohdalla poikkeusta. Me otimme haltuun pääasiallisesti Balin etelä- ja kaakkoisosia.

Seminyak

Seminyak oli ensimmäinen kohteemme Balille saavuttaessa. Ihan hirveen tarkkaa kuvaa en paikasta saanut, sen verran oli aasialaisessa meiningissä vielä totuttelua alkuvaiheessa ja matkustamisesta toipumista. Asustelimme Guess House-hostellissa, joka oli monessa mielessä ihan kiva perushostelli. Yö siellä maksoi 120 000 rupiaa nassua kohti mikä on periaatteessa kohtuu arvoka jaetusta huoneestas. Tosin kun en yöpynyt muualla Seminyakissa en ihantarkkaan tiedä paikkakunnan hintatasoa..

Seminyak on tunnettu kivoista ravintoloista ja baareista. Seminyak Squarella käytiin kahvilassa joka teki ison vaikutuksen uskomattoman laajalla, hienosti toteutetulla, kuvitetulla kahvimenullaan.

Seminyakissa yritimme käydä katsomassa AJ Hackettin benjimestaa, joka kartassa näkyi, mutta saimme kuulla, että paikka oli purettu ja paikalle rakennetaan hotelli. netistä olimme katsoneet, että täällä olisi ollut mahdollista hypätä motobungy mopon kanssa tai fireballbungy missä hyppääjä sytytetään tuleen. Mut eipä sitten hypätty…

Double Six on toinen hyvä alueen biitsi missä on myös hyviä surffispotteja. Se sijaitsee ihan Legianin ja Seminyakin välimaastossa.

Gilin saaret

Gilin saaret ovat lähellä Balia (vielä lähempänä Lombokia) ja kuuluvat Indonesialle. Kolme pikkuruista paratiisisaarta ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Täältä löytyy monenlaista; Gili Trawanganilla voi bilettää, Gili Airilla rentoutua ja Gili Menolla saa olla täysin omassa rauhassaan. Saarten välillä voi liikkua pienellä veneellä joka maksaa pari euroa. Lauttalippu Balilta Gilille maksaa noin parikymmentä euroa suuntaansa.

Erinomainen paikka snorklaukseen ja sukellukseen, näät melkein väkisin isoja merikilppareita. Bambuisessa bungalowssa asumisessa oli aitoa fiilistä.

Sanur

Sanur sijaitsee suurin piirtein Kutan korkeudella, mutta itärannikolla. Tämä paikka on erityisesti vanhemman väen suosiossa. Täältä löytyy tosiaan poikkeuksellisen paljon hienoja hotelleja juuri tuosta syystä. Tämä oli myös ainoa paikka missä illalla näki escort-tyttöjä hengailemassa…

Sanur on sillä tavalla hauska, että sillä on ikäänkuin kolme keskustaa. Molemmissa päissä pitkää rantaa on omat keskuksensa ja niiden keskivälissä virallinen keskusta, Sanur Centre. Me olimme rannan pohjoispäässä sen pari yötä ja viihdyimme hyvin. Sanurin rannalla on erityisen hyvät mahdollisuudet kaikenlaiseen vesiurheiluun.

Koko matkani varrella vastaantulleista paikoista parhaat mahdollisuudet napata bussi melkein mihin tahansa oli Sanurin biitsin pohjoispäässä, myös hintataso oli kohdallaan. Samasta paikasta lähti myös lautat Lembonganin saarelle. Sanurissa näki myös hauskoja pakettiautotakseja mihin mahduttiin mekin rinkkojen kanssa kyytiin..

Asuimme homestayssa. Kun emme kaivanneet yöelämää, vaan mukavan paikan missä hengata ja huristeilla vesijeteillä oli Sanur aika hyvä valinta. Mielettömiä pizzoja puulla lämmitettävästä kiviuunista.:)

Kuta

Kuta on varmaan suosituin kohde Balilla, joten turistia, ravintolaa, hieromalaitoista ja kaiken maailman kauppiasta löytyy joka lähtöön. Meininki on aika kaukana pikkukylistä ja paikallisten elämästä, mutta ei tämä nyt niin hirveä paikka mun mielestä ollut mitä monet pelotteli. Kai siitä kertoo sen, että viihdyimme täällä useamman yön. Mun mielestä tämä vilkkaampi puoli Balista on myös hyvä nähdä.

Biitsi oli upea, joskin aika ruuhkainen. Surffausaallot oli parhaat mitä koskaan olen nähnyt. Ei kai Kuta suotta olekaan saanut mainettaan yhtenä parhaista surffispoteista. Lautoja on helppo vuokrata suoraan rannalta muutamalla eurolla, paikalliset jäbät myös opettaa mielellään kevyttä korvausta vastaan.

Basaarikadut, mistä löytyy vaikka mitä ihmeellistä ostettavaa ovat Poppies lane 1 ja 2. Tein huomion, että Poppies 2 on hintasoltaan hieman edullisempi. Erityisesti aurinkolaseja (kaiken maailman RoyBoneja), kenkiä, kelloja ja vaatteita löytyy. Jaksaa vain etsiä ja tinkiä. Parhaat saumat saada hyvät hinnat on aamulla (morning price, koska he uskovat, että aamun eka kauppa tuo onnea myyntipäivään) ja illalla juuri kun kauppias on jo sulkemassa kojuaan. Merkkiliikkeissä (jotka pääasiallisesti löytyvät Kuta Squaren tuntumasta) hintataso on aika sama kuin Suomessa.

Kaikki isot baarit löytyvät Legian Streetiltä. Poppies lanien toisessa päässä on ranta ja toisessa päässä legian street. Ilta-aikaan katu on ihan näkemisen arvoinen, sillä siellä on melkoinen tivoli pystyssä laservalojen liikkuessa basson jytkeessä jo siinä kadulla. Lähialueen parhaat ruokapaikat löytyi Poppieseilta.

Lentokenttä sijaitsee paljon lähempänä Kutaa kuin Denpasaria, vaikka onkin nimetty Balin pääkaupungin Denpasarin mukaan. Taksi lentokentälle maksaa jotain 50 000 rupiaa.

Asustelimme homestayssa Poppies 2:n alkupäästä poikkeavalla sivukadulla. Paikka oli erinomainen, sillä se oli lähellä rantaa ja muita pellipaikkoja, mutta kuitenkin tosi rauhallinen. Yö maksoi tuulettimella varustetussa huoneessa 150 000 rupiaa per huone, ilmastoinnilla 250 000 rupiaa. Taiteilija Pietiläisen kitarakin soi vanhaan malliin, vaikka mies itse taitaa olla vielä aamutunnelmissa…

Padangbai

Padangbai on pikkuinen satamakaupunki. Padangbaista lähtee lautat Lombokiin ja Gilille. Paikalliset olivat rennonoloista väkeä. Sen erikoisempaa tekemistä täältäkään ei hirveästi löydy, mutta maha tuli täyteen ja katto löytyi pään päälle, joten olin ihan tyytyväinen. Padangbaista löytyy yksi Balin vanhimpia hindutemppeleitä. Yli tuhat vuotta vanha temppeli on edelleen seremoniakäytössä.

Koska kovan tuulen takia en päässyt sukeltamaan rahtilaivan hylylle Tulambeniin kävin tekemässä pari sukellusta pienen kalastusaluksen hylylle Padangbaissa. Mielenkiintoisia vastaantulleita tuttavuuksia olivat leijonakalat ja rauskut. Myös hyviä snorklauspaikkoja on lähistöllä.

Gilin lauttalippu yhteen suuntaan maksoi täällä noin 165 000 rupiaa (edullinen). Lautat lähtee yleensä aamulla, joten Padangabai on ihan hyvä paikka viettää yö matkalla Gilille. Joskus voi käydä myös niin ,että huonon sään takia lautta ei kuljekaan. Edullisia majoituksia löytyy. Minä asustelin Seranga Inn:ssa ja maksoin tuulettimella varustetusta kahden hengen huoneesta 150 000 rupiaa, eli aika perushinnan.

Padangbaista pääsee bussilla oikeastaan vain Ubudiin, Sanuriin, Kutalle ja Candidasaan. Lautoilla taas Lombokiin ja muillekin läheisistä saarista.

Candidasa

Reissun lähestyessä loppuaan ajattelin, että katselen jonkun paikan missä ottaa vielä pari päivää huilia poissa kaupunkien hulinasta. Aika randomilla valitsin bussifirma Paraman listoilta paikan nimeltä Candidasa, jonka Lonely Planet kertoi olevan pikkuruinen ja hiljainen kylänen ihan Padangbain vieressä.

Tähän tarkoitukseen paikka olikin oikein hyvä, täällä on ihan pakko olla tekemättä mitään. Candidasan ranta on aika erikoinen sillä koko rantaa peittää mustat, sileät pikkukivet. ei mikään löhöilybiitsi siis.. Snorklausnja sukellusreissuille pääse täältäkin, aikalailla samoille spoteille kuin Padangbaista. Myös Padangbaista lähteneitä lauttoja voi katsella horisontissa. Paikalliset vievät myös mielellään kalareissulle merelle, pientä korvausta vastaan luonnollisesti.

Kylän rakenne oli samanlainen kuin kotikylällä, eli kaikki kaupat ja muut on yhden tien varrella. Tie on aika vilkkaasti liikennöity ja sen verran maalla ollaan jo täällä, että tiellä likkuu vaikka minkä näköstä rälläkkää ja melu oli sitten sen mukaista.

Candidasassa asustelin hostellissa, nimeltä Ari Cottages. Sehän voisi muuten olla myös kotitaloni nimi, heh heh… Hostellin omisti australialais-indonesialainen pariskunta ja paikan isäntä, vanha aussiukkeli oli melkoinen kekkuli. Hän esimerkiksi esitteli minutkin nimeltä ja kotimaaltani kaikille hostellin pienen ravintolan asiakkaille kun tulin paikalle. Asuin itsestäni neljän hengen dormissa ja maksoin yöstä 60 000 rupiaa, eli aika tasan 5€. Reissun edullisin majoitus.

Reissun viimeinen kohteeksi valittiin Bali eteläisessä Indonesiassa ja valinta oli enemmän kuin erinomainen. Täällä eletään nyt sadekauden loppupuolta, joten sateen riski on olemassa. Melkein joka päivä on vettä tullutkin, mutta useimpina päivinä makimissaan 15minsaa. Varsinaisia sadepäiviä taisi olla yksi koko aikana. Sade ei onnistunut vaikuttamaan meidän suunnitelmiin kertaakaan, pystyttiin tekemään kaikki mitä meinattiinkin. Useimpina päivinä sää on ollut puolipilvistä, mikä on ainakin meikäläisen makuun paljon parempi kuin pilvetön taivas. Jos aurinko paistaisi suoraan niin olisi niin älyttömän kuuma ettei jaksaisi mitään, pilvisenä päivänäkin lämpötila on kuitenkin noin 30. Jarkkokin päätti eräänä hellepäivänä ottaa vähän tuntumaa biitsin kesken kaiken..

Paikalliset ovat todella ystävällisiä sekä iloisia ja pääasiallisesti puhuvat englantia ihan hyvin. Paljon työntekijöitä tulee lähisaarilta, erityisesti Javalta. Turvallisen oloista täällä on eikä meiltäkään esimerkiksi pöllitty mitään. Myös turistiripulilta vältyttiin, ihme kyllä, vaikka sen onnistuu aika moni turisti täältä löytämään..

Paikallisesta ruuasta minä tykkäsin, sillä toisin kuin monessa maassa täällä päin, mausteita ei käytetty kovin reilulla kädellä. Mia Goreng eli paistetut nuudelit kanalla ja vihanneksilla on henkilökohtainen suosikkini. Ruoka maksaa noin 30 000 rupiaa eli 2,5€.

Tinkimiseen totutellessa menee oma hetki, mutta siinä oppii tavoille aika nopeasti. Se on vaan välillä aika pitkästyttävää puuhaa kun ensimmäinen hintapyyntö voi olla viisinkertainen lopulliseen hintaan nähden.. Paikallinen liikenne on myös melkoinen palapeli, kun kaksikaistaisella tiellä saattaa vierekkäin olla pari autoa ja kolme skootteria. Onneksi täällä ajonopeudet pidetään kohtuullisina ja sen takia liikenne onkin loppujen lopuksi yllättävän sulavaa. Skootteri olisi varmasti ihan kätevä peli liikkua, mutta tällä reissullamei vielä rohkeus riittänyt.

Himopailaajat on the road

Balilla olimme liikenteessä neljän sankarin rakettiryhmällä, eli siis minä, Aleksi, Jarkko ja Anssi oltiin finaalinelikko. Semmarien biisiä lainatakseni veljekset kun elvikset. Anssi nimesi tämän jengin jo kauan sitten ”himopailaajiksi”. Sarkastinen nimitys viittaa käsittääkseni rytmiin, mikä meille jäi päälle. Eli aamulla kun heräsi kohtuu aikaisiin ja touhusi päivän auringonpaisteessa niin monena päivänä oltiin ysin-kympin aikaan jo ihan valmiita yöpuulle.

Kuten eräällä reissuvideolla vitsailemme

Mistä tietää, että nyt on viikonloppu? Tänään valvotaan kymmeneen, yheksän sijaan.

Tällä nelikolla ollaan touhuttu hyvin tiiviisti reissun alusta asti, joten aika hyvin ollaan jo totuttu kunkin omaan tapaan reissata. Ja jo lähtökohtaisesti intressit on monelta osin samantapaisia niin yhteisiä suunnitelmia oli yksinkertaista tehdä. Huumori pysyi ihan yhtä huonona loppuun asti..

Me otimme tuntumaa lähinnä Balin koillis- ja eteläosiin. Pari viikkoa Balilla (ja Gilillä) hujahti tosi nopeasti. Bali oli mahtava valinta viimeiseksi kohteeksi edullisen hintatason, lämpimän sään ja yleisen hyvän meiningin vuoksi. Nuo kaikki kolme mainittua asiaa tiivistyi viimeisenä iltanakin kun helteisessä illassa syötiin vähän pidemmän kaavan mukaan ja budjetti nousi jopa viiteentoista euroon per lärvi. Samaan hintaan saimme tarjoilijaksi mahtavan pensselisedän ja hupia riitti.

Samalla kun hyvästelin pojat kotimatkalle hyvästelin myös uskolliset reissuviikseni, joita on rakkaudella kasvateltu tässä pitkälti yli kuukausi. Etenkin Jarkolle tämä oli suuri järkytys, mutta onneksi hän itse kuitenkin taisteli viiksiensä kanssa kotisuomeen asti. Urhoollinen mies!

Vesileikkejä

Viime päivinä on merellä ollut kova tuuli ja isot aallot, joten vesileikit on jäänyt vähemmälle. Sen myötä huomasin, että loppujen lopuksi ollaan täällä Balilla läträtty vedessä aika paljon. On sukellettu, snorklattu, surffattu, ajeltu vesijeteillä ja roikuttu veneen perässä semmosen ihmeperhosen päällä.

Ai niin ja käytiinpä myös WaterBoom-vesipuistossa tuossa Kutalla, ihan Kuta Squaren vieressä. Siellä taas kaivettiin isoista miehistä se kuuluisa pikkupoika esille, hauskaa oli. Vesiliukumäkiä oli jos jonkinlaisia. Pääsymaksu puistoon oli noin 20€ luokkaa. Kannattaa mennä heti aamusta niin ei tarvitse jonotella laitteisiin.

Vesipuistoonhan voi mennä tuulisellakin säällä toisin kuin mereen, mutta minä ainakin tykkään näistä ”luonnonhuvipuistoista” koska esimerksi kaksi sukellusta samassa paikassa ovat varmasti erilaisia, toisin kuin huvipuistolaitteissa, jossa aina kaikki menee samalla tavalla.

Kuta Beach on muuten yksi maailman parhaita surffispotteja, joten sinne kannattaa mennä ehdottomasti. Minä, Jarkko ja Aleksi lähdimmekin urhoollisesti haastamaan aaltoja. Vuokrasimme laudat rannalta ja ekaksi tunniksi saimme pientä maksua vastaan paikalliset jäbät opastamaan meitä. Maksoimme lystistä noin 8€ eli 100 000 rupiaa. Laudan vuokra on normaalisti noin 50 000 rupiaa per kaksi tuntia, mutta sillä hinnalla voi saada neuvoteltua laudan koko päiväksi. Meille tosin tuo 2 tuntia riekkumista oli ihan riittävästi. Niin vaan kaikki konkarit sai napattua aaltoja kiinni ja surffattua ihan oikeesti, oli pirun hauskaa. Paljon en surffaukseen sopivista aalloista ymmärrä, mutta Kutan aallot olivat kyllä upean näköiset ja helpot surffata. Ne rikkoutuvai riittävän kaukana rannasta ja tulivat sopivalla vauhdilla, tasaisesti kohti rantaa. Puolen päivän aikaan kun vesi on korkeimmillaan ja aallot rikkoutuu lähellä rantaa ei aloittelijalla ole asiaa veteen, mutta silloin olikin kiva katsella pro (ja semipro) surffareita, aikamoista settiä.

Viikko lisäaikaa

Tämä oli ensimmäinen visiittini aasiaan ja kuten arvelinkin meininki sopi minun makuuni. Tykkäsin Balista sen verran, että otin koodia Kilroylle ja pyysin vaihtamaan paluulentojani viikolla eteenpäin. Jäin siis yksin vielä ihmettelemään tätä meininkiä tänne. Palailen Suomeen alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen keskiviikkona 21.3.

Kun mietiskelin tätä jatkoajan ottamista sain viestin lankomieheltäni Hugolta, joka kokeneena maailmanmatkaajana kannusti jatkamaan matkaa ja myymään vaikka kengät jalasta, jos se on siitä kiinni. Viestin keskeinen sanoma oli, että

Reissua on paljon helpompi jatkaa kuin lähteä kotoa uudestaan

Se on totta, joten reissu jatkukoon.:)

Kun saavuimme takaisin Gilin saarilta napattiin satamasta kyyti seuraavaan kohteeseen aika randomilla. Kohde oli Sanur, merenrantakaupunki, joka on etenkin iäkkäämpien matkailijoiden suosiossa. Paikasta löytyykin paljon myös hienoja hotelleja, mitä ei ihan joka paikasta täällä todellakaan löydy.

Kun etsimme majoituspaikkaa päädyimme biitsillä juttelemaan yhden paikallisen jäpölssin kanssa. Tästä jäbästä tuli meidän luottomiehemme Sanurissa. Hän hoiti meille majoituksen veljensä luota, vesijetit vuokralle seuraavana päivänä ja kolmantena päivänä reissun ympäri itäistä ja keskistä Balia. Saimme nämä kohtuulliseen hintaan, emme mihinkään polkuhintaan sillä pitäähän hänenkin leipänsä tienata provikoillaan.

Balin homestayt – oo ku kotonas

Balilla yleisiä on niin sanotut ”homestayt”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että perheellä on pari taloa samassa pihapiirissä, joista toista vuokrataan sitten turisteille. Joissain tapauksissa homestay voi tarkoittaa myös huonetta perheen omassa talossa. Me tosiaan asuimme aiemmin mainitun jäbän veljen luona homestayssa. Tällä kertaa kyseessä oli ihan täysikokoinen talo parilla makuuhuoneella. Maksoimme siitä yhteensä noin 35€ per yö. Tässä takana oli semmoinen kuvio, että talon omisti belgialainen pariskunta. Pariskunta käyttää taloaan 1,5kk vuodessa ja muun ajan paikalla asuva ukkeli pitää huolta talosta ja saa vuokrata sitä turisteille.

Homestayssa hyvää on esimerkiksi se, että talonväki pitää jatkuvasti kämppää ja tavaroitasi silmällä. Asuimme homestayssa myöhemmin myös Kutalla ja molemmilla kerroilla jäi erittäin hyvä fiilis. Molemmat oli siistejä ja aika hyväkuntoisia sekä perheet lapsineen ja eläimineen oli oikein mukavia.

Maaseutua auton ikkunasta

Pari yötä Sanurissa oltuamme hyppäsimme luottoäijämme meille hommaaman kuskin kyytiin, hän lähti myös itse mukaan seuramieheksi kun ystävällisesti pyysimme. Maksoimme koko päivän reissusta noin 40€. Yleensä auto+kuski päiväksi maksaa täällä noin 400 000 – 500 000 rupiaa.

Batubulanissa kävimme ihmettelemässä paikallisten käsityöläisten osaamista hopeakorujen ja puuesineiden valmistamisessa. Pakko sanoa, että ei voi kun hämmästellä sitä tarkkuutta ja taitoa millä he töitään tekevät. Kun katseli miten täti asensi kärpäsenjätöksen kokoisia koristepalluroita hopeakorun päälle ei sitä voinut kun arvostaa. Puusta tehdyt esineet olivat, jos suinkin mahdollista, vieläkin ällistyttävämpiä. Osa esimerkiksi ihmistä esittävistä veistoksista oli ehkä jopa liian yksityiskohtaisia… Tarttuipa meille myös pieniä ostoksia mukaan näistä työpajamyymälöistä.

Ajelimme pitkin maaseudun pikkuteitä ja auton ikkunasta näimme paljon riisipeltoja sekä vähän myös sitä miltä paikallisten elämä näyttää turistikeskusten ulkopuolelta. Lyhyesti ja ytimekkäästi jos kuvailee, niin se näytti hyvin köyhältä. Lounasta söimme melko lähellä saaren pohjois-laitaa horisontissa siintävää tulivuorta katsellen. Näin sadekaudella tulivuorelle ei pääse kiipeämään maanvyöryriskin takia.

Serkkuja moikkaamassa

Paluumatkalla pyörähdimme Ubudissa, joka on aika keskellä saarta. Ubudia pidetään jonkinlaisena kulttuurin keskuksena Balilla. Varsin eläväiseltä ja mukavalta kaupunki näytti. Tällä kertaa me tyydyimme Ubudissa vain moikkaamaan serkkupoikia. Menimme nimittäin ”Monkey forestiin” eli apinoiden asuttamaan metsään ja temppeliin. Melkoisia vekkuleitahan ne on. Jotain niin alkukantaista pienissäkin apinoissa on, että niihin suhtautuu pienellä varauksella. Etenkin kun nämä peijakkaat ovat oppineet niin ahneiksi, että tulevat aika röyhkeästi hakemaan jos huomaavat sinulla olevan jotain evästä. Monkeyforestin pääsymaksu oli jotain euron verran.

Monkey forestin jälkeen matkalle sattui vielä suurehko hindutemppeli.
Koska emme ole hinduja meidän piti kietaista sarong-huivi ikäänkuin hameeksi ennen kuin saimme astua temppeliin. En ihan tarkkaan ymmärtänyt minkä takia, mutta se oikeastaan toi vaan lisää fiilistä. Kun otettiin kuvia temppelissä innostuttiin jopa vähän hassuttelemaan, mutta varmistimme kyllä paikallisoppaaltamme, että onhan se ok ettei vaan loukata heidän uskontoaan..

Maailman parasta kahvia

Yksi mielenkiintoisimpia pysähdyksiä päivän aikana oli kahvitauko paikassa missä valmistetaan maailman parasta kahvia. Kaikki paikan kahvipavut kerätään villinä kasvavista kasveista läheisestä viidakosta ja paahdetaan ihan käsipelissä. Paikan tienoilla kasvoi muitakin hauskoja kasveja, kuten esimerkiksi kaakaota.

Paikan ylpeys oli maailman parhaaksi tituleerattu kahvi, Kopi Luwak – luwakkikahvi. Se oli ihan p*rseestä, kirjaimellisesti. Nimittäin kahvin erikoisuus on se, että tietty opossumilaji syö punaisia kahvipapuja, mutta sen ruuansulatus ei pysty rikkomaan niitä. Vatsahapot kuitenkin pilkkovat kahvin entsyymejä antaen sille harvinaisen pehmeä maun. Pavut siis poimitaan elukan jätöksistä, putsataan, paahdetaan ja isketään pannuun. Tavara on euroopassa ihan kohtuuttoman kallista ja täälläkin varsin arvokasta. Kahvi oli erinomaisen hyvää ja pehmeän makuista.

Kopi Luwakista maksoimme noin 5€ per lärvi, mutta saimme siinä sivussa maistella ilmaiseksi useampaa muuta paikallista kahvi- ja teelaatua. Paikallinen kahvi tai kopii, kuten paikalliset sanovat on minun mielestä kaiken kaikkiaan ihan hyvää.

Reissulta emme palanneetkaan lähtöpisteeseen Sanuriin vaan menimme Kutalle, joka on yksi suosituinpia kohteita Balilla. Ilta alkoi jo hämärtyä kun saavuimme, joten oli mukava kun paikallisoppaamme auttoi meitä löytämään hyvän ja kohtuuhintaisen majoituksen Poppies Lane 2:lta. Siinä viihdyimmekin sitten siihen asti kunnes pojat ottivat reput selkäänsä ja katosivat läheisen lentokentän uumeniin.

Retkikuntamme on kutistunut kuuteen henkeen ja kun loppureissun osalta Taru ja Jarna menevät omia matkojaan on seurueessani jäljellä siis allekirjoittaneen lisäksi kolme erittäin arveluttavaa reissupekkaa.

Saavuimme Balille, Indonesiaan 2.3. Pari yötä huilattiin ensin Seminyakissa Guess House -hostellissa ja sittenpä matka jatkui kohti Gilin saaria. Kuljetus satamaan hostellilta ja puolentoistatunnin pikavenekyyti saarille maksoi noin 500 000 rupiaa eli noin 40€. Paikalliseen hintatasoon nähden aika kallis setti, mutta tuon halvemmalla ei saarille oikein pääse. Hintapyyntö ennen neuvotteluja oli yli tuplat kalliimpi. Paikalle vieneen ison pikaveneen nöyrä perämoottoririvi sai meidät pikkupojat innostumaan..

Gilin saaret on kolmen kohtuu pienen saaren ryhmä aivan Lombokin vieressä. Lombok ja Gili kuuluvat myös Indonesialle, niinkuin Balikin. Kolme saarta ovat keskenään varsin erilaisia. Saarten välillä on mahdollista kulkea päivittäin ”island hopper” paatilla, siirtyminen saarelta toiselle maksaa noin 2€ eli noin 24 000 rupiaa.

Saarilla ei ole autoja, vaan kaikki tavarankuljetukset ja taksitoiminta hoidetaan hevoskärryillä, aika hauskaa.Kun tulimme pikaveneellä saarelle noin 10% matkustajista jäi Airille, Menolle eimkukaan ja loput Trawanganille. Se kuvastaa aika hyvin ”voimasuhteita”.

Gili Trawangan

Gili Trawangan on näistä saarista suurin ja vilkkain. Suurin osa Balilta tulevista lautoista tuo ihmiset suoraan tänne, pysähtymättä muilla saarilla. Trawangan on tunnettu erityisesti vilkkaasta yöelämästään, joka todellakin saattaa jatkua läpiyön aina aamunkoittoon saakka. Täyden kuun aikaan surffirannalla pidetään ”full moon partyt” ilotulituksineen. Surffiranta on myös aika mahtava paikka tsiigailla auringonlaskua.

Saaren toiselta puolelta löytyy kuulema ihan kunnon luxusmajoitustakin. Täällä iso osa ravintoloista on kuulema paikallisten pohattojen omistamia. Moni tarjoilijoista vetää kuulema jotain piristävää kamaa jaksaakseen tehdä enemmän töitä.

Trawanganin pääkatu on aika pitkä ja kauppojen, ravintoloiden sekä sukellusliikkeiden täyttämä. Snorkkelien ja räpylöiden vuokraus päiväksi maksoi noin 3€. Coral Beachilta kun ui noin 100m merelle päin ja snorklailee niillä tienoilla missä pohja alkaa syventyä jyrkästi on hyvät mahikset nähdä isoja merikilpikonnia. Me näimme täällä kaikkein suurimman kilpparin, joka oli pituudeltaan lähemmäs metrin verran.

Paluulautat kohti Balia lähtevät täältä Trawanganilta, joten tulimme tänne yhdeksi yöksi. Nähtiin siinä samalla Jarnaa ja Tarua, jotka olivat lähdössä takaisin Balille ja siitä eteenpäin Hong Kongiin.

Gili Meno

Tällä kertaa nimi ei ole enne, sillä Meno on näistä kolmesta saaresta kaikkein hiljaisin ja rauhallisin. Olen kuullut sanottavan tätä ”honeymoon islandiksi”. Saarella on joitain vuokra bungalowta ja ilmeisesti pari ravintolaa. Arvelisin, että saarella oli ehkä 10 turistia. Kaunista hiekkarantaa ja omaa rauhaa riittää joka puolella. Käytiin poikien kanssa pyörimässä Menolla yhtenä päivänä pari tuntia, epäilemättä rauhallisin mesta missä on ihan hetkeen tullut käytyä.

Gili Air

Ah, paikka joka vei sydämeni kertaheitolla. Tästä ei paratiisi parane. Air on kaikinpuolin sekoitus Menoa ja Trawangania. Sataman ympäristöstä löytyy vähän ravintoloita ja pari pientä kauppaakin. Mutta sitten kun kävelee 5-10 minsaa satamasta onkin yht’äkkiä aivan omassa rauhassa.

Kävelimme saaren ympäri, siihen meni aikaa ehkä pari tuntia. Asusteltiin jostain paikallisesta puus.lta väsätyssä bungalowssa kaislakaton alla. Samoista aineksista oli rannalle väsätty myös kivoja katoksia missä istuskella taimvaikkapa nautiskella aamiaista. Istuskeltiin rannassa palmun alla aika monta tuntia ihan vain meren rauhoittavaa kohinaa kuuntelemassa. Bungalowssamme ei ollut ilmastointia, mutta tuulettimen pyöriessä ihan riittävän viileää, että nukuttua sai. Majoitukselle hintaa jäi 150 tonnia per bungalow, eli vähän yli 6 euroa per henkilö, sisältäen hyvän aamupalan (munia, hedelmiä ja kahvia).

Oltiin Airilla kolme yötä, mutta kyllä täällä olisi viihtynyt pitempäänkin. Millekään aktiviteetti- tai bailauslomalle ei Air ole ihan oikea paikka, mutta jos se ei haittaa niin silloin tämän parempaa paikkaa ottaa rennosti on vaikea löytää.

Snorkkeloimaan!

Gilin tienoo on kuulema yksi parhaita sukellusmestoja mitä lähiseuduilta löytyy. Me käytiin yhtenä päivänä tutkailemassa vedenalaista elämää sillei, että paikallinen jäbä kuskas meitä veneellä joka saaren luo ja neuvoi sieltä parhaat paikat. Tämän reissun jälkeen osattiin esim. Trawanganilla mennä samoille paikoille uudestaan omin nokin. Venereissu taisi maksaa sukellusvälineineen noin 6€ per lurjus. Reissu alkoi niin hyvin kun maanantaiaamuna on vaan mahdollista, eli veneeseen noustessa onnistuttiin halkaisemaan vesitiivis tavarapussimme kahtia ja siinä samassa hässäkässä unohdettiin puolet tavaroistamme rannalle josta lähdimme.. Meinasi oppaitammekin vähän naurattaa..

Gilin saarten ympärillä asustelee paljon merikilpikonnia. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuollaisen näin ja täytyy sanoa, että olipa upea otus. Noinkin kookas (70cm-100cm) ja ui niin smoothisti vain parilla evän heilautuksella. En tiedä oliko kilpparit täällä seudulla vain niin kesyjä vai onko ne luonnostaan noin rentoja, mutta ainakin näitten kanssa pystyi uiskentelemaan sujuvasti rintarinnan.

Näimme reissuillamme yhteensä yli kymmenen kilpparia, mutta emme koskaan enempää kuin neljä per sukellus. Sehän on luonnollista, sillä ”teenage mutant ninja hero turtleseja” on vaan neljä. Suurin yksilö, jonka kanssa uiskentelimme pitkät pätkät oli metrin mittainen. Jarkko kävi jopa vähän tanssittamassa yhtä vanhaa rouvaa (oppaan ohjeilla..enkä mä oikeesti tiedä oliko se rouva)..

EDIT: Sain asiallisen kommentin siitä, että kilpikonniin ei  pidä koskea. Se voi olla niille hyvin vaarallista!
Vaikka olenkin aloitteleva sukeltaja on minullekin teroitettu, että veden alla katsoa saa, mutta koskea ei. Jotenkin siinä vain harkintakyky petti kun paikallinen oppaamme näytti ja oikein usutti kilpikonnan kanssa kaveeraamaan. Jälkikäteen ajateltuna harmittaa.:(
Mitä tästä opimme: EI KOSKETA KILPIKONNIIN eikä muuhunkaan meren elämään. Katsoa saa, koskea ei!