Notice: Trying to get property of non-object in /home/gaffi/public_html/petrivirta/wp-content/plugins/wordpress-seo/frontend/schema/class-schema-utils.php on line 26

Jenkkilä, oi Jenkkilä.

20120202-193527.jpg

Pari viikkoa Yhdysvalloissa ja koko aika länsirannikolla. Sen pohjalta ei uskalla hirveän päteviä yleistyksiä tehdä, mutta ajattelin kuitenkin vetää vähän yhteen minkälainen meininki jäi mieleen amerikkalaisesta elämänmenosta.

Paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa?

Sellaisen huomion olen tehnyt, että verraten suomeen on ihmisten ruumiin rakenteissa vähän eroja. Kun Suomessa on paljon ihmisiä ketkä ovat tanakoita tai kuitenkin jonkin verran ylipainoisia ei täällä sellaisia oikeastaan ole. Ihmiset ovat joka normaaleja/laihoja tai sitten tosi läskejä. Ja tosi läskit on oikeesti sitten sitä.

Pikaruokapaikkoja on ihan käsittämätön määrä, joka korttelissa pari ja Subway löytyy myös varmaan joka korttelista. Pikaruokaketjujen kirjo on “vähän” Suomea laajempi, mekin kävimme varmaan kymmenessä eri paikassa ja monta jäi vielä käymättä.

Hintataso ja tippaaminen

Suomeen verraten hintataso on sellainen, että asiat maksaa saman verran dollareissa kuin meillä euroissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat parikymmentä prosenttia halvempia. Euron kurssi verrattuna dollariin on käsittääkseni taas nyt aika hyvä.

Vähän ärsyttävää on se, että hinnat ilmoitetaan melkein aina ilman veroja. Eli hintaan pitää aina lisätä verot, joka Californiassa oli 8,5%.

Amerikkalainen olut (domestic) maksoi yleensä 5USD ja ravintolassa ruuat lähti 10USD:stä ylöspäin, BigMac indexi taisi olla 6USD paikkeilla, ateriana tosin.. Lisäksi ravintolassa usein tippi (gratuity), joka saattaa olla jopa 17% tilauksen hinnasta, lisätään hintaan jos porukassa oli yli 6 henkilöä, niinkuin meitä yleensä olikin. Tippiä kuuluu jättää aina 10-20% myös baarissa kun tilaa juomaa. Tippaamisen suhteen luulen, että syyllistyttiin välillä pieniin etikettivirheisiin, koska tippikulttuuri on Suomessa niin erilaista. Pitäisi aina malttaa laskea se hintaan jo etukäteen…

Outlet-kylät

Normaalisti merkkiliikkeet ja sen sellaiset ovat hintatasoltaan samaa tasoa tai vähän alle kuin Suomessa, mutta sitten Outlet-kylät ovat ihan asia erikseen. Outlet-kylät ovat keskuksia, joissa kymmenien tunnettujen merkkien myymälät sijaitsevat vieri vieressä saman katon alla. Outletttejä on ympäri jenkkejä ja yleensä niissä myytävät tuotteet ovat viime kauden malleja tai muuten vaan varastoa täyttävää kamaa, laadultaan ihan priimaa kuitenkin, mutta hinnaltaan edullisempaa.

Näissä kun jaksaa kiertää niin voi tehdä todellisia löytöjä. Minä ostin Las Vegasin Premium Outletistä O’ Neillin farkut 12€:lla ja Vansin kauluspaidan 20€:lla. Suomessa olisin kummastakin vaatteesta maksanut ainakin 70€.

Outlet-kylissä suosittelen käymään, mutta varaamaan reilusti aikaa. Me olimme pari tuntia ja ei päästy alkua pidemmälle. Lisäksi toinen hyväksi toteamamme vaatteiden shoppailupaikka oli Ross – Dress for Less, joka löytyi melkein joka kaupungista. Hurjasti vaatteita vaan rekeissä (vähän kuin kirrputorilla), mutta hinnat erittäin edullisia myös merkkituotteissa. Täältä löytyy myös kenkiä. Amerikkalaiset merkit ovat edullisia niin vaatteissa kuin kengissä.

Virallisesta NFL-kaupasta ostamani lippis oli ehkä kalleimmasta päästä mitä satuin näkemään ja se maksoi 35USD. Uskomattoman upeita lippiksiä (pääasiassa baseball ja jenkkifutis jengien) löytyy valtaisasti.

20120202-193629.jpg

Köyhyys ja kodittomat

San Franciscon Marketstreetilla pääsimme kaikista lähemmäs tällaista kodittomien kulttuuria, mikä Suomesta puuttuu. Vaikka onhan kotimaassakin kodittomia on tämä silti ihan eri asia.

Muutaman sadan metrin pätkällä näki ihmisiä käpertyneenä kadun varteen, pahvin tai viltin alle nukkumaan samalla kun toinen työntää ohi ostoskärryissä koko omaisuuttaan, eli kaikkea roskiksista keräämäänsä turhaa roinaa ja kolmas istuu vähän matkan päässä pahvimuki kourassa ja sylissää pahvilappu “Why lie, I need money for beer”. Jotenkin kokemus oli aika pysäyttävä, mutta kuten aiemminkin sanoin ei sinäänsä pelottava kuitenkaan. Golden Gate Parkissa, San Franciscossa heitettiin läppääkin yhen kodittoman kaa vähän aikaa. Ihan mukavan ja tavallisen oloinen ukkeli.

Ainakin Friscossa (joka on muuten kuulema vanhahtava nimitys, josta paikalliset ei tykkää) näki huomattavan paljon kadulla myös selkeästi psyykkisesti sairaita ihmisiä. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että moni näistä tapauksista selkeästi jutteli jonkun kanssa ketä ainakaan minun silmäni ei nähnyt..

Maailman laajuisesti on tutkittu, että ihmisten hyvinvointi ei ole suoraan verrannollinen niinkään esim. tulotasoon vaan ennemminkin tuloerojen suuruuteen. Jenkeissä tuloerot ovat suurimpia maailmassa ja se näkyy myös katukuvassa.

Autot ja bensan hinta

Regular Gas eli 87 oktaaninen bensa maksoi noin 3,8 dollaria gallonalta (nestegallona on 3,8 litraa), noin 0,80€ litralta siis. Diesel oli bensaa kalliimpaa ja sitä ei saanut lähellekään joka huoltikselta, eipä me tosin olisi tarvittukaan.

Autot täällä on valtavia, siis ihan oikeesti. Meillä käytössä ollut Jeep Liberty, normaali viisiovinen maastoauto oli ihan pienimmästä päästä. Suomessa isona autona pidettävä Chevyn Suburban tai Hummer H2 ovat täällä korkeintaan keskikokoisia. Farmariautoja ei käytännössä ole, koko aikana näimme yhden. Sen sijaan, että kasvatettaisi tavaratilan kokoa amerikkalaiset kasvattavat autoa joka suuntaan. En ymmärrä mikä järki näissä autoissa on. Polttoaineen kulutukseen on alettu täälläkin kiinnittää huomiota, mutta kyllä V8:ien hyrräystä kuuli joka kadun kulmassa.

Palvelukulttuuri ja showbisnes

Jotenkin palvelu on täällä niin paljon luontevampaa. Tuntuu, että työntekijät ovat ymmärtäneet, että viime kädessä se on asiakas joka sen palkan maksaa. Kauppaan mennessä toivotetaan tervetulleeksi ja tullaan kyllä heti kysymään voisiko auttaa ja kerrotaan mikäli sattuu olemaan kampanjatarjouksia tai muita. Luontevampi on kyllä aika osuva kuvaus.

There’s no business like show business, se täällä on tajuttu. Ehkä semmoinen kliimaksi tämän suhteen oli NHL-matsi, joka käytiin katsomassa Anaheimissa 18.1. Kyllä täällä on ymmärretty, että ihminen pystyy keskittymään yhteen asiaan aika lyhyen aikaa kerrallaan. NIinpä vartin välein oli matsissakin jokin kilpailu mihin yleisö pystyi osallistumaan, unohtamatta tietenkään powergirlejä, jotka kävivät aina mainoskatkoilla pyörähtämässä jäällä. Las Vegas nyt oli ihan oma lukunsa…

Lopputulema

MItenkään edullista eläminen ja oleminen täällä ei kuitenkaan ollut, parissa viikossa meni rahaa kuitenkin noin 1000 USD vaikka ei mitään sen ihmeellisempää tullut ostettua.

Ainakin minulle päälimmäiseksi jäi fiilis, että mielelläni tulen joskus uudestaan, mutta asumaan en mielelläni muuttaisi.


Petri Virta

Maalaispoika kaupungissa. Työkseni muotoilen markkinointia Aava & Bangilla ja jaksan joka päivä innostua digitaalisesta markkinoinnista. Kotoisin Rautalammilta, nykyisin majailen Jyväskylässä.

All author posts
Related Posts