Mitä Uudesta-Seelannista jäi käteen?

Long time no see. Tämä postaus on kirjoitettu ainakin 10pv sitten, mutta
julkaistaan vasta nyt. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, reissussa 
mennään reissun ei blogin mukaan.

Kun helmikuun taitteessa lensimme Fijiltä Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin oli aika jännä ajatus, että vaikka matkaa on jo taitettu melkolailla niin tulisimme olemaan täällä pidempään kuin mitä tähän astinen reissumme on kestänyt. Neljä viikkoa oli aika sopiva aika siihen, että edes jota kuinkin järkevästi ehti saamaan jonkinlaiset maistiaiset molemmista saarista. Ehti nähdä sen verran, että mielellään tulee joskus takaisin, mutta ei ole sellainen fiilis, että pitäisi heti ensi kuussa tulla takaisin kun jäi niin pahasti kesken. Kuvassa iloinen retkiseurueemme hiljentyneenä makaroonilaatikon äärelle.

20120313-145028.jpg

Väärän puoleinen liikenne

Me olimme liikenteessä kahdella vuokra-autolla, jotka otimme Aucklandista ja palautimme ne kolme viikkoa myöhemmin Queenstowniin. Vuokra per auto oli viitisensataa euroa. Bensa maksoi vähän yli 2NZD litra ja kulutus mutkaisilla teillä on aika paljon normaalia suurempaa. Kilometrejä näiden hirmujen mittareihin kasailtiin yhteensä joku 5000.

Liikenne on täällä vasurin puoleista. Se tuntui aluksi vähän oudolta. Ei ajaminen kuitenkaan sen vaikeampaa ollut, vaikkakin risteyksissä olisi pari kertaa tehnyt mieli kääntyä väärälle kaistalle. Suurempia vaaratilanteita ei onneksi tästäkään syystä syntynyt.

Maasto on todella vaihtelevaa ja tiet pääosin hyvin mutkaisia ja korkeuserot huomattavia. Tunneleita on tosi harvassa, joten jos edessä on vuori se on ensin mutkiteltava ylös ja sitten alas. Mitään moottoriteitä ei ole ja hauskaa on se, että suurin osa silloista on yksikaistaisia ilmeisesti kustannussyistä. Nopeusrajoitus on yleensä 100km/h, mutta aika harvalla pätkällä keskinopeus nousi näin turistin kuskaamana yli 80. Parhaillaan 120km matkaa painettiin menemään yli kaksi tuntia. Kannattaa siis ottaa huomioon, että ajassa katsottuna 100 km Uudessa-Seelannissa on ihan eri asia kuin sama matka Suomessa.

20120313-145326.jpg

Hyväksi taktiikaksi edetä kiireettömästi totesimme “ruskean kyltin taktiikan” eli kun tien vieressä on ruskea opastekyltti jollekin nähtävyydelle tms. kurvaa paikalle ja katsoo oliko mesta oikeasti näkemisen arvoinen. Monta hauskaa paikkaa löytyi näin.

Paikalliset ihmiset ja reppureissaajat

Paikallisten kanssa tuli oltua tekemisissaä yllättävän vähän, selvästi tätä maata pitää pyörimässä valtava määrä reissaavia nuoria ympäri maailmaa. Ravintoloiden, hostellien ja muiden henkilökunta on pääasiassa reppureissaajia tai muita ulkkareita, ketkä ovat tulleet tänne “working holiday”-viisumilla max. vuodeksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esim. tarjoilijat eivät läheskään aina olleet kovinkaan ammattitaitoisia vaikka parhaansa selvästi yrittivätkin. Usein hostellissa esimerkiksi on mahdollisuus saada ruoka, majoitus, pyykinpesu ja netti käyttöön työskentelemällä muutama tunti päivässä. Meille se ei tullut kysymykseen kun minimiaika tällaiseen on yleensä 2 viikkoa.
Ravintoloissa muuten tippauskulttuuri on samanlainen kuin Suomessa, eli hyvästä palvelusta voi tippiä heittää, mutta se ei ole automaatio.

Reppureissaajia on liikenteessä valtavasti, vaikka näin alkuvuodesta ei varsinainensesonki olekaan. Erityisesti ruotsalaisia ja saksalaisia tuli vastaan joka tuutista. Näimme muutamia suomalaisiakin. Tämän takia esimerksi hostelliverkosto on tosi laaja ja joka kaupugista löytyy edullisesti montakin eri vaihtoehtoa. Dormissa (eli kämpässä missä on esim 12 kerrossänkypaikkaa ja yhteinen vessa) asuminen on oma taiteenlajinsa mihin on tässä matkan aikana pitänyt tottua, eikä minulla ole näistä ollut mitään valittamista. Yhtään suurempaa hutia ei majoitusten kanssa ole sattunut. Yleensä katsoimme ja varasimme majoitukset joko hostelworld.comin tai hostels.comin kautta periaatteella “ei se halvin, vaan toiseksi halvin”. Kaikkein epämääräisin porukka menee yleensä juuri siihen kaikkein halvimpaan vaihtoehtoon.. Myös noiden sivustojen ratingit kertoo aika paljon, niihin kannattaa suhtautua kuitenkin suuntaa antavasti. Niin monessa hostellissa on tullut asuttua, että voisi reissun jälkeen koota niistä jonkilaista kommenttiraitaa muiden matkailijoiden käyttöön.

20120313-143425.jpg

Hostelleissa on yleensä hyvät mahikset tehdä itse ruokaa (vaikka paistinpannut ovatkin ihan poikkeuksetta ruoskittu aivan käsittämättömään kuntoon) ja siinä säästää kyllä helposti pitkän pennin kun tekee itse päivän eväät. Mekin harrastimme ruuan laittoa täällä huomattavan paljon.

Mihin mennä?

Me laadimme reittiämme ottamalla kiintopisteitä milloin pitäisi missäkin kohti olla menossa ja siitä sitten katseltiin yksityiskohtaisemmin aina muutaman päivän tai max viikon verran eteenpäin. Pohjana käytimme Lonely Planet-reissuopasta ja tutuilta, kavereilta sekä muilta reissaajilta kuultuja kommentteja.

En osaa nostaa mitään paikkaa ylitse muiden, sillä ihan joka puolelta löytyy nähtävää niin paljon. Etelä-Saarta monet hehkuttivat erityisesti ja olihan se upea, kuitenkin myös Pohjois-Saarella on valtaisasti nähtävää ja minä ainakin pidin siitä myös tosi paljon vaikka aluksi olin sitä mieltä, että suksitaan suoraan Etelä-Saarellle. Hyvä ettei tahtoni mennyt läpi.

Jos nyt väkisin yksi paikka pitäisi nostaa niin Queenstownista löytyy kyllä jokaiselle jotakin.

Leirielämää

Teitä pitkin laukatessamme tuli vastaan huomattavan paljon “campervaneja” eli retkeilyvarustein ja parin patjan kera aseistettuja pakettiautoja (perus Hiaceja). Niihin mahtuu elämään se kaksi tai kolme henkeä, joten kun meitä oli mukana 8 ei tuo ollut kovin fiksu vaihtoehto.

Myös telttailu jätettiin tällä kertaa vähemmälle. Anssin ja Jarkon kanssa otettiin kuitenkin vähän tuntumaa paikalliseen maastoon leiriytymällä telttaan Wakatipu-järven rannalle 30km päähän Queenstownista. Vuokrasimme teltan ja kolme makuualustaa, ne maksoivat yhteensä noin 15€ vuorokaudeksi, ei paha siis. Camping alueet ovat maksullisia, mutta me valitsimme paikaksi vain kivan paikan järven rannalta, mikä ei ollut virallinen leirintäalue eikä myöskään maksanut siis mitään.

20120313-143731.jpg

Auto parkkiin, teltta pystyyn ja riippumatto puuhun roikkumaan. Ai että! Keräilimme rannalta puun palasia ja pidimme rantahietikolla nuotiota. Litteistä kivistä Jarkko teki erinomaisen paahtoleipägrillin ja taipuipa suklaabanaanitkin siihen ihan vanhasta muistista. Leirielämä maistui niin mukavalta, että päätimme olle toisenkin yön. Kun kävimme täydentämässä muonavarastoamme nappasimme pari saksalaista (tyttö ja poika) liftaria kyytiin ja he jäivät meidän seuraamme rannalle leiriytymään ja istumaan iltaa. Toisena iltana sää oli niin mahtava, että Jarkko ja saksalaiset nukkuivat siinä rannalla ja minä köllöttelin vieressä riippumatossa tähtitaivasta katsellen.

20120313-143852.jpg
Telttailu tai campervanilla sompailu auttaa varmasti näkemään hyvin erilaisia paikkoja ja pääsemään lähemmäs luontoa verrattuna siihen, että jos asustelee vaan hostelleissa kaupungeissa.

Kaupan hyllyltä poimittua

Suuri osa elintarvikkeista täälläkin laidalla maailmaa on varsin samantapaista kuin kotisuomessa. Muutama juttu jäi kuitenkin mieleen. Ensinnäkin Petruksen suosittelemat Moro-suklaapatukat oli ihan mielettömän hyviä. Vähän semmosta Japp-tyylistä settiä, nam nam.

Toinen mikä teki meidän jäbäosastosta vannoutunutta fanikuntaa oli “Mammoth – yoghurt for men” eli miesjugurtti. Ei suinkaan sen halvin mutta yksinkertaisesti paras vaihtoehto jugurttihyllyltä. Iso satsi erittäin jäykkää jugurttia, jossa seassa aitoja marjoja ja siemeniä. Sitten kun pakkaus on vielä koristeltu asiaaan kuuluvalla huumorilla niin kuinka voisin olla ostamatta?

20120313-144803.jpg

Kolmantena vaan ei suinkaan vähäisimpänä paikallinen Tui – Indian Pale Ale -olut. Jo pelkästään työni puitteissa olen tutustunut aika moneen olut laatuun ja tämä oli kyllä yksi parhaita mihin olen koskaan törmännyt. Pehmeä ja miellyttävä.

Pari sanaa historiasta

Iso-Britannia valtasi Uuden-Seelannin vasta 1700-luvulla (ja kuningatarkin kävi katsomassa tiluksiaan ensimmäisen kerran heti perään 1960-luvulla). Tästä syystä esimerkiksi tosi vanhoja rakennuksia tai vastaavia ei koko maasta löydy. Infrastruktuurin rakennus on alkanut vasta 1800-luvulla.

Ennen valtausta maata asutti alkuperäiskansa, Maorit. Tässä siirtomaassa on erikoista se, että valtaajat tekivät sopimuksen kaikkien 400:n maoripäällikön kanssa. Ei sopimus tainnut ihan suoraa onnea ja autuutta maoreille taata, mutta ainakaan heitä ei tapettu ja alistettu kokonaan.

Maorikulttuuriin on nykyään mahdollista tutustua monessa paikassa pohjois-saarella. Wellingtonin Te Papa-museossa on myös paljon tosi mielenkiintoista tietoa niin maoreista kuin koko maan historiasta muutenkin.

Pähkinän kuoressa

Uusi-Seelanti oli upea maa ja olen iloinen, että viivähdimme noinkin kauan. Hintatason ollessa monessa asiassa lähelle Suomen tasoa ei tämä kuukausi ollut mikään edullinen, mutta kuitenkin joka dollarin arvoinen. Käsittämätöntä on se miten pieneen maahan mahtuu niin monenlaista luontoa. Hassua on myös se, että täällä etelään päin mennessä ilmasto viilenee ja lavuaarissa vesi todellakin pyörii toiseen suuntaan kuin kotipuolessa. Melko samanlaista elämä täällä kuitenkin on.

20120313-144638.jpg
Monta hienoa paikkaa tuli nähtyä, monta jäi vielä näkemättä. Ehkä palaan vielä jonain päivänä? Nyt on hauska jatkaa matkaa Sydneyyn, jossa asuu saman verran ihmisiä kuin koko uudessa-seelannissa.