Rinkka, tärkein matkakumppanini

Seuraavat 10 viikkoa elämäni, kaikki tarvitsemani tavarat kulkevat rinkassani. on siis hyvä tulla toimeen rinkan kanssa täysin saumattomasti.

Sain joululahjaksi itsevalitsemani Deuter-merkkisen 55+10 litraisen travelleri rinkan. Halusin ehdottomasti sellaisen version missä on kunnon päiväreppu mukana.

Pakattuna rinkkani painoi 11 kiloa ja päiväreppu pari kiloa siihen päälle. Kun rinkka itsessään painaa jo kolme kiloa ei tavaraa ole mukana kovinkaan paljoa. Boxereita, t-paitoja, sukkia kahdet kutakin. shortsit, uikkarit, riippumatto, makuupussina pelkkä kangaspussi, pyyhe. Linkkuveitsi, teippiä, ea-tarvikkeita ja hygieniavälineet. Repussa ipadi ja kuulokkeet, sekä Juha Vuorisen kirja. Pitkähihainen paita ja pitkälahkeiset housut ainoastaan päällä. Eipä taida muuta olla, mutta tuskinpa paljon muuta tarvitseekaan. Eikös sitä oo tapana sannoo että Rautalammilta ollaan ja rahhoo on evväänä, heh heh.:p

Minä ainakin pidän tärkeänä että rinkka on hyvin selkään sopiva mutta myös tilaratkaisuilta ym. mieleinen. Sillä pitäähän yhteiselon olla ihan saumatonta, jotta molemmat pysyy iloisina.:)