Uuden-Seelannin luonto on täynnä ihmeitä

On tämä Uusi-Seelanti melkoinen maa. Ei maan luontoa turhaan kehuta ja hämmästellä. Hyvä esimerkki siitä lienee se, että aamulla heräsimme aivan jäätikön vierestä, lumihuippujen juurelta ja iltapäivällä köllöttelimme jo biitsillä hiki päässä repimässä aurinkoa. Tässä vaiheessa voisi olla hyvä hämmästellä muutamia asioita.

20120220-093356.jpg

Vaihtelevaa ja kaunista maisemaa

On laaksoa ja kukkulaa. On vettä ja rantaa jos jonkinlaista.. Vedet ovat muuten suurelta osin makeavetisiä järviä, joista useimmissa vesi on ollut merivettä kylmempää.

20120220-093138.jpg

Maasto on todella vaihtelevaa. Mutkaiset tiet menevät vuoroin ylös alas vuorten rinteitä. Korkeusvaihtelut ovat sitten kerralla yleensä satoja metrejä. Tiellä eteneminen ei ole mitenkään vauhdikasta.. Autolla ajellessa kuitenkin parhaiten huomaa sen kuinka monenlaista luontoa täältä löytyy. Saman päivän aikana näkee, kuten jo sanoinkin, jäätikköä, hiekkarantaa, sademetsää ja suomalaistyyppistä havumetsää sekä jylhiä vuoria, kirkkaita järviä ja vesiputouksia. Olen joskus kuullut sanottavan, että täällä on vähän niinkuin koko maailma pienoiskoossa ja olen aivan samaa mieltä.

20120220-093702.jpgJotenkin kuitenkin maisemat ja luonto tuntuu suomalaiselle kovin kotoisilta, kun esimerkiksi havumetsää on paljon ja maaston muodot ovat kovin vaihtelevia. Meille vieraat asiat kuten tulivuoret ja vesiputoukset ovat taas itsessään niin kiehtovia ja kauniita..

Täällä eletään nyt loppukesää ja lämpötilat ovat vaihdelleet 20 ja 30 asteen välillä. Semmoisen huomion olen säiden suhteen tehnyt, että säät eivät kovin nopeasti vaihtele. Aamulla näkee suoraan tuleeko sateinen, pilvinen vai aurinkoinen päivä ja samalla säällä mennään yleensä iltaan asti. UV-säteilyn kanssa on oltava tarkkana ja käytettävä aurinkorasvaa, koska täällä on otsonikerroksessa aukkoja. Pimeä tulee mukavasti vasta ysin maissa.

20120220-093421.jpg

Tulivuoria ja muta-altaita

Tuliperäinen osa luontoa on meille suomalaisille ehkä kaikkein vierainta, mutta äärimmäisen mielenkiintoista. Esimerkiksi Tongariro National Parkissa nähty tulivuoren kraateri oli mieletön, sillä aiemminhan tuommoisia on nähnyt vain leffoissa. Minua kuitenkin on kiehtonut vielä enemmän vulkaanisen maaperän lieve-ilmiöt, kuten kuumat lähteet ja muta-altaat.

Tuliperäisestä maasta puskee maanpintaa kohti kaikenmoisia lämpimiä kaasuja, jotka siinä mennessään paitsi tuovat ilmaan mielenkiintoisia hajuja myös lämmittävät esim lähteiden vesiä tulikuumiksi. Muta-altaissa kupliva harmaa muta näytti vähän kiehuvalta puurolta.
Muta-altaita ja kuumia lähteitä me bongattiin parhaiten Rotoruan tienoilta, pohjois-saarelta.

20120220-093631.jpg

Jäätiköitä ja lumihuippuja

Ja sitten keskeltä etelä-saarta, keskellä kesää löysimme jäätikön. Frans Josef Glacier ja Fox Glacier ovat esimerkiksi pari pientä kaupunkia täällä länsirannikolla, mitkä tuntuvat elävän juuri jäätikön sijainnin tuomalla turismilla.. Minä, Jarkko ja Anssi käytiin kesäisen vesisateen virkistäessä katsomassa jäätikköä. Fox Glacierista kävelyreitin lähtöpaikalle ajettiin autolla ehkä 10 min ja parkkipaikalta käveltiin kohti jäätikköä puolisen tuntia. Kuinka lähelle jäätikköä pääsee riippuu säästä, tällä kertaa polku päättyi 200m päähän.

Polun alkupäässä ihmeteltiin, että onpa tyhmää kun ei pääse sen lähemmäs, että kyllähän nyt me suomalaiset lumesta ja jäästä kasaan parsitut uroot olemme sen verran tottuneita kuitenkin talveen.. Sitten kun olimme siinä parin sadan metrin päässä niin ääni vähän muuttui kellossa, kymmeniä metrejä paksu lumikerros oli aika vaikuttava.

Seuraavana aamuna sadepilvien hälvettyä näimme myös takana siintävien vuorten lumihuiput, jotka olivat hämmästyttävän kauniit. Jäätikkö minkä juurella kävimme oli tosiaan ajan mittään huipulta alaspäin valunutta lumipatjaa, joka varaa kylmyyttä niin paljon, että sen sulaminen kestää vuosia.

Lampaiden luvattu maa

Eläimiä nyt ei tuolla metsissä hirveesti olla nähty. Ymmärrettävää tietysti ,että ne eivät jaksa päivystää noiden merkkittyjen reittien varsilla.. Nähdäkseen luonnonvaraisia eläimiä, pitäisi varmaan tietää oikeat mestat. Ollaan me jotain nähty kuitenkin; Milford Soundissa käydessä nähtiin esim. merileijonia, delfiinejä ja Kea-papukaijoja. Kaskaat (tai jotkut vastaavat) pitävät käsittämätöntä sirinää. Autossa vaikka on ikkunat kiinni joutuu välillä vääntämään musiikkia isommalle, että kuulee sen sirityksen yli mitään.

20120220-093314.jpg

Tien päällä vastaan on tullut pupuja, lehmiä ja sitten niitä lampaita. Niitä muuten riittää ja ne laiduntavat mitä oudoimmissa paikoissa. Sekä lampaiden että lehmien kanssa täytyy pitää varansa, kun niitä saattaa tiellekin ilmestyä ihan yks kaks. Yksi tien vieressä väijynyt kerrostalon kokoinen musta sonni säikäytti ihan oikeesti… Niin ja pingviinejäkin nähtiin vähän matkan päästä, ne on täällä noin parikyt senttiä korkeita miniversioita.

20120220-093447.jpg

Lentokyvytön kansallislintu, pitkänokkainen karvapallo, Kiwi olisi hauska nähdä, mut se on ilmeisesti aika hankalaa.

Sormusten herran lavasteissa

Taru Sormusten Herrasta-leffoja (kuin myös tänä vuonna julkaistava samaan settiin kuuluva Hobitti) on kuvattu noin kymmenessä eri paikassa ympäri maata. Yhtä isoa luonnon lavastetta koko seutu. On helppo olla samaa mieltä, että juuri noihin leffoihin maisema on täydellistä. Vähän välillä jopa epätodellista ollakseen totta, mutta kai se on pakko uskoa, että tämä “keski-maa” on täällä oikeasti olemassa vaikka hobitteja on näkynyt harmillisen vähän. Mukava ollut reissata läpi maan ja nähdä niin paljon erilaista luontoa.

20120220-094422.jpg