Yksin, kaksin vai kimpassa?

Tässä matkani varrella matkaa on taitettu erilaisilla kokoonpanoilla ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lopuksi myös ilman kokoonpanoa. Muutama sana näistä.

Isolla porukalla

Suurin osa matkastamme kuljettiin isolla seitsemän ja (Uudessa-Seelannissa kahdeksan) hengen porukalla. Tämä oli varmasti ainutkertainen mahdollisuus päästä reissuun noin isolla kaveriporukalla ja kuljimmekin aika tiiviisti yhtä matkaa.

Isolla porukalla reissaamisessa haasteena oli esimerkiksi se, että majoitusten järkkääminen ei ollut mitenkään helppoa, etenkin kun tiesimme suunnitelmamme aina sitä mukaa kun etenimme ja siten pystyimme varaamaan hostellipaikat vasta yleensä päivää ennen. Usein sopivan paikan löytämiseen saattoi livahtaa helposti tunti tai parikin, ei siis onnistunut mitenkään käden käänteessä. Siksi joskus vähän turhautti kuunnella narinaa valituista majapaikoista. Kuitenkin porukka oli siinä mielessä kätevän kokoinen, että useassa hostellissa saatoimme saada koko dormihuoneen vain itsellemme. Myös autovuokrauksen kannalta kahdeksan henkeä oli varsin sopiva.

Treenejä tai muita höpötyshetkiä pidimme, mutta niitä olisi voinut pitää useamminkin. Sillä tavalla olisi vähentynyt tarve lukea toisten ajatuksia. Hauskimpia hetkiä oli ehdottomasti yhteiset aktiviteetit, kuten koskimelonta. Jaettu ilo on paras ilo.

Pienellä porukalla

Reissun lopussa reilun viikon verran liikuskeltiin poikien kesken neljän hengen porukalla. Neljä henkeä oli aika kustannustehokas koko seurueelle, koska sillä mahdutaan yhteen taksiin ja aasiassakin useimmat majoituspaikat tarjoavat 2 tai 4 hengen huoneita. Myös pienemmän porukan kesken on helpompi löytää yhteinen näkemys suunnitelmista ja kompromisseja tarvitsi tehdä vähemmän, niinkuin nyt luonnollista onkin.

Tämä oli matkan teon kannalta minun mieleen kaikkein eniten juuri sopivan dynaamisyyden takia.

Yksin

Reissuni päätteeksi pyörin Balilla yksikseni. Oli hyvä päätös siirtää lentoa viikolla ja kokeilla miltä tuntuu matkustaa yksin, sillä enpä usko, että tulisi lähdettyä reissuun yksin muutoin. Kyllähän yksin menemisessä on puolensa, kun saa mennä mihin nenä näyttää ja milloin tahtoo.

Pakollinen sosiaalinen tarve on olemassa joka tapauksessa, joten yksin ollessa paljon hanakammin ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Esimerkiksi kadulla kulkiessa huomasin, että korvaan tarttui viikossa paljon enemmän suomenkielistä puhetta kuin koko aiemman reissun aikana. Ja myös tuli mentyä hanakammin juttelemaan näille ohikulkeneille suomalaisille.

Kuitenkin huomasin, että esimerkiksi kokemukset jää paljon vaisummiksi, kun niitä ei pääse jakamaan eikä hehkuttamaan kenenkään kanssa. Yksinkin pärjäsi varsin hyvin, mutta ei se minusta niin hauskaa ollut.